maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Hyvään kotiin

Kysäisenpä muistaessani, löytyykö hyviä koteja apostolinmiekan eli viuhkaiiriksen (Neomarica northiana) poikasille? Kaksi reipasta sivuversoa olisi tarjolla. Apostolinmiekkahan on melko harvinainen, vanha huonekasvi, jota ei taida juuri kukkakaupoista löytyä. Ennen aikaan se oli suosittu komistus varsinkin maalaistalojen ikkunoilla.

Omani on kukkinut vuosien myötä pari kertaa; iirismäinen, kirjava kukka kestää yhden päivän. Parempi olla silloin kotosalla! Ensisijaisesti apostolinmiekka onkin helppohoitoinen viherkasvi, joka viihtyy saadessaan levennellä aurinkoisella ikkunalla.

Myös anopinhammas (Sansevieria trifasciata) näyttää taas lykänneen sivuversoja, joten niitäkin annan mielelläni eteenpäin, samoin varsipistokkaita isoposliinikukasta (Hoya carnosa). Tuikitavallista rönsyliljaa (Clorophytum comosum) sekä murattia (Hedera helix) löytyy myös. Kaikki viihtyvät valoisassa paikassa - muratti ei pidä suorasta auringonpaisteesta - eivätkä vaadi hoitajaltaan yli-inhimillisiä ponnistuksia elävien kirjoissa pysyäkseen.

Jos jollakin on ylitarjontaa vaikkapa keskivahvan chilin pistokkaista, sellainen liitettäisiin puolestaan mielellään Pagistaanin kasvistoon. Myös muita vaihdokkaita voi tarjotella, etenkin vanhoja kantoja perinteisistä huonekasveista.

Kasvit voin luovuttaa naamakkain Tampereen seudulla - aina mukavampi, jos samalla tarjoutuu tilaisuus tavata joku arvon kanssabloggareista. Liikun kevään mittaan myös pääkaupunkiseudulla ja Joensuussa. Postikin toki kuljettanee kasvipaketin perille.

Allekirjoittaneen yhteystiedot löytyvät profiilista.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KAIKKI MULLE HETI TÄNNE!! Siis jos et saa niitä muualle tungettua. On vain ajan kysymys, milloin kaikki kolme kasviani kuolevat hellässä hoivassani... köh köh...

Maksan joko rahassa tai suklaassa.

(Ei mulla aikuisten oikeesti mitään asiaa ollut. Mä vaan valvon...)

Anonyymi kirjoitti...

SIIS EI OLE TOTTA!

Mie olen vuosikauet yrittäny ettiä oikeata nimeä tuolle viuhkakukalle ja nyt se tais löytyä! :D

Ainaki tuo sinun kuva ja kuvaus päivän kestävästä kukasta osu nappiin! Meillon nuita viuhkoja muutama ja muutama on annettu pois, kun nehän kasvaa ja leviää ihan kiitettävästi.

Mutta olipa mukava sattuma! Ja vähänkö hieno on tuo posliinikukka, mutta pakko malttaa mieleni. Kiitti kuiten tarjouksesta ja tiedosta.

Kati Parppei kirjoitti...

Hurina: kiitti vinkistä :)!

Päivi: jeps! Jospas tuon sinulle vaikka tuota murattia ja rönsyliljaa, ne kun pärjäävät hiukan varjoisammallakin ikkunalla? Nuo muut voivat vähän mököttää, jos eivät pääse aurinkoon.

Tinka: näköjään juuri apostolinmiekasta kysellään netissä ahkerasti, että "mikä kasvi tämä on". Enpä ole siihen huonekasvioppaissakaan törmännyt, paitsi joissakin vanhoja kasveja käsittelevissä kirjoissa. Minusta se on sympaattinen ja kaunis kasvi, mutta vaatii kyllä tilaa ympärilleen päästäkseen oikeuksiinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Aurinkoinen tervehdys Joensuusta!
Jos uskallat tuoda mukanasi vaikka tuon upean isoposliinikukan varsipistokkaan täälläpäin liikkuessasi, olisin erittäin ilahtunut. Olohuoneemme tulvii valoa, joten sille löytynee hyvä paikka. En voi kehuskella kasvienhoitotaidoillani, mutta jos ihan mahdottomia kasvien hengissä pitämiseen ei vaadita niin voisin onnistuakin. Vaihtareita saat sitten tulla kaivamaan pihamaaltamme kevään ja kesän aikana. Ja voinet ehkä samalla valottaa kasvien mysteereitä niille vihkiytymättömälle. :)

Kati Parppei kirjoitti...

Onnistuu! Posliinikukka on todella helppohoitoinen, köynnöstää komeasti ja kukkii kiltisti. Minun valioyksilöni on muuten salakuljetettu pistokkaana Jenkeistä vuonna 1999 ;).

Lienettekö maisemissa pääsiäisen tienoilla? Tulen Joensuuhun seminaariin 11.4. ja karkaan taas maailmalle (Pietariin, jihuu!) pääsiäisen jälkeen tiistain tuntumassa.

Anonyymi kirjoitti...

Maisemissa ollaan! Teretulemast! :)

Anonyymi kirjoitti...

heissan!
mie olisin enemmän kuin kiinnostunut posliinikukasta, muraatista, ... no itseasiassa kaikista tarjottelemistasi kukan aluista! meillä muuton ja kissan myötä on kukat huventuneet fiikuksiin, ja näin kevät auringon myötä olen alkan ut kaivata vihreyttä kotiin... elikkäs täällä joensuussa olisi toinenkin pistokkaita mielellään vastaanottava! (ja hiukan koulutusta miten ne kukat saa pysymään hengissä/kauniina?)

samalla voisit tulla kylään? siitä on tosi pitkä aika kun oomme viimeksi nähneet... ai niin, meille syntyi 18.2.06 kolmas lapsikin; Pessi Kasimir.

aurinkoisin terkuin,maaret

Kati Parppei kirjoitti...

Moi Maaret, asia järjestyy toki :). Kiitos kutsusta; ollaan yhteyksissä lähempänä pääsiäistä. Ja kovasti onnea perheenlisäyksestä!