tiistaina, marraskuuta 29, 2005

"Hirveitä huutoja"

Jos asuu Tampereella ja kaipaa tiistai-iltaansa piristystä, kannattaa suunnata Klubille kuuntelemaan maailmanmaineeseen noussutta joikaajaa Wimme Saarta. Luvassa on taatusti erilainen, hypnoottinen musiikkikokemus, jossa yhdistyvät perinteinen saamelaisjoiku ja omintakeinen, moderni improvisaatio.

Kävin takavuosina tekemässä muusikon ja koti-isän uran yhdistäneestä Wimmestä isänpäivähaastattelun. Hiljaisen vaatimatonta, rauhallisesti jutustelevaa kaveria ei olisi hevillä uskonut sellaiseksi äänivelhoksi.

Mutta käykää kuuntelemassa itse, jos kynnelle kykenette.

(Juho Huttusen ottama kuva on lainattu täältä. Yritin kaivella omia arkistojani muun muassa erinäisiltä Kihaus-keikoilta, vaan enpä löytänyt etsimääni. Kuten tavallista.)

- - -

Mitä joikaamiseen tulee, nuori italialainen Giuseppe Acerbi ei arvostanut sitä kovinkaan korkealle matkustellessaan seurueineen Lapissa vuonna 1799. Saamelaiskulttuuri ylipäänsä näyttää olleen herralle järkytys päätellen painokkaista, lievästi sanottuna asenteellisista lausunnoista.

"Yritin useita kertoja sekä rahan että viinan voimalla saada jonkun paimentolaislappalaisen esittämään sävelmiään, jotta voisin mikäli mahdollista saada jonkinlaisen käsityksen heidän musiikistaan, mutta pystyin saamaan heistä irti ainoastaan joitakin hirveitä huutoja, joiden jatkuessa minun oli toisinaan pakko tukkia korvani sormilla. On tuskin uskottavaa, vaikka se on täysin totta, että tunturi- ja vaeltajalappalaisilla ei ole heikointakaan käsitystä mistään harmoniaan liittyvästä ja että he ovat aivan kykenemättömiä nautintoon, jota luonto ei ole kokonaan kieltänyt miltään muulta heimolta tai kansalta, mikäli minä tiedän."
(Giuseppe Acerbi: Matka Lapissa v. 1799.)

Ei kommentteja: