
Pöydässä oli pohdittu, miten - ja ennen muuta miksi - vapaaehtoisesti valittu aviopuoliso ja useimmiten tarkoituksella maailmaan saatetut lapset voivat lakata edustamasta ihmisen omaa elämää? Kenen elämää ne sitten ovat? Onko omaa elämää koskaan osannut elääkään, jos siitä tuntee perheen (tai minkä tahansa muun elämänvalintansa, oman elämänvalintansa) myötä jääneensä paitsi? Millaisena se puuttuvaksi koettu "oma elämä" nähdään; millaisia toiveita ja kuvitelmia siihen liitetään?
Hiusten halkomista ja sanojen pyörittelyä, ehkä, mutta ajatuksia herättävä näkökohta yhtä kaikki. Siihen sisältyy paljon enemmän ja syvempiä kysymyksiä kuin ensi vilkaisulta ymmärtääkään.
- - -

Meninpä sitten ja ostin sukat. Ja tuoreen ananaksen aka. ananaan (jota en kuitenkaan ylleni pukene).
5 kommenttia:
Kevätauringon kera alkaa oma mustasävytteinen asukokonaisuus tympiä. Pilkahdus punaista tekee sielulle hyvää, ja mitä enemmän valoa tulee sitä värikkäämmäksi sitä haluaisi...Kauniit ovar sukkasi :)
Ihanan punaset ja pirteet sukat!
Heh, kiitos. Värimieltymykset tosiaan voivat mukailla vuodenkiertoa; esimerkiksi parina viime vuonna kesä on herättänyt minussa vimmatun turkoosinhimon. Syksyllä se sitten on laantunut tummiin sävyihin, mustaankin, vaikka luulisi juuri kaamokseen värejä kaivattavan. Ehkä ne tuntuvat jotenkin menevän hukkaan keinovalossa ja hämärässä?
Keväällä herää taas muistamaan värien olemassaolon ja riemastuu.
Huippu hienot sukat.
Sellaset kun saisin nii laittaisin ne heti jalkaan. Ja jos ananas löytyisi omasta keittiöstä nii sitäkin söisin mielelläni :)
Niunau: miekin tykkään kovasti. Heti tuntui tulevan viikonlopuksi virtaa lisää sekä sukista että ananaksesta :).
Lähetä kommentti