tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Kohtalainen kiinnostuksen puute

A Herill or Schweynwal, a boar-like whale sighted north of the Orkneys in 1537 according to Olaus Magnus. From Konrad Gesner's Nomenclator Aquatilium Animantium, published by Christoph Froschoverus, Zurich, 1560. Medieval Macabre.

Viime päivinä olen ollut tavallista tympääntyneempi omaan seuraani ja pääkoppani sisältöön muutamasta toisistaan riippumattomasta syystä. Onneksi tällainen olotila on nykyisin enemmän poikkeus kuin sääntö. Viime aikoina olenkin viihtynyt nahoissani häpeämättömän hyvin viitsimättä uhrata ajatustakaan moisen hybriksen mahdollisille seurauksille, joten taantumuksellisten voimien epäluottamuslause hallitukselle on ollut vain ajan kysymys.

Arvatkaa siis kahdesti, onko Pagistaanin sisäpolitiikassa jaettu alkaneella viikolla ruoskaa vai leivoksia?

- - -

Ja miksi mahdan jakaa tämän(kin) oleellisen tiedon teidän kanssanne? Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Merete Mazzarella - jonka kirjoitukset ovat omiaan palauttamaan kyvyn nauraa itselleen - pohtii muille kertomisen terapeuttista merkitystä kirjassaan Keskustelu (Kirjayhtymä 1990, ruotsinkielinen alkuteos Samtal):

"Kun itse uskoudun kriisitilanteessa jollekulle, haluan useimmiten vain kertoa tarinani, jotta voin itse kuulla miltä se kuulostaa. Mahdollisesti haluan myös hivenen myötätuntoa - mutta en liikaa, sillä juuri muiden kohtalainen kiinnostuksen puute palauttaa suhteellisuudentajuni ja saa minut ymmärtämään, että se mitä kerron ei ole ainutlaatuista.

Luulen että sama koskee ihmisiä jotka kirjoittavat lehtien kysymysosastoihin: todennäköisesti he voivat paremmin heti kun ovat saaneet kertoa ongelmistaan, ja juuri sillä on merkitystä - ei niillä latteilla neuvoilla, joita lehden viisas täti tai setä voi heille antaa, kuten esimerkiksi että heidän on käveltävä enemmän tai otettava koira tai ryhdyttävä maalaamaan posliinia."

2 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Kai me kerromme ja kirjoitamme tulkintaa elämästämme koko ajan. Keskiajan luostareissakin omaelämäkerran (=tunnustusten) kirjoittamista harjoitettiin. Varmaankin oli todettu, että sillä oli ihmistä kypsyttävä vaikutus.

Muuten olen sitä mieltä, että yleisönosastokirjoitukset ovat ainakin Hesarissa olleet monesti sitä kaikkein kiinnostavinta luettavaa. Siellä kirjoitetaan asioista, joista muualla ei saa tai voi tai rohjeta vielä kirjoittaa.

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos, -t, sinne myös!

Blogisisko, olen samaa mieltä yleisönosastokirjoituksista. Kuvaavaa on sekin, miten suosittuja tekstiviestipalstoista on tullut. Ilmeisesti silkka sanomisen - ja sanomansa kuulluksi/nähdyksi saattamisen - tarve on valtava.