Tämän jupinan aihe voi hyvin kuulua niihin yllättävän lukuisiin asioihin, joita ei voi ymmärtää, jos ei ole omia lapsia. Kun ei voi ymmärtää, pitäisi ymmärtää ainakin olla hiljaa, mikäli on erinäisiä lapsiaiheisia keskusteluja uskominen.
Pahoitteluni, jos kuulostin hivenen kitkerältä.
Mutta asiaan. Mopot. Mopedit, skootterit, kevarit, mitä näitä nyt on. Niitä on nykyisin paljon. Koulujen pihat ovat niitä täynnä. Nuoriso (en voi olla ajattelematta kyseistä sanaa muistamatta lämmöllä Markus Kajon Kettus-hahmoa, joka takavuosina televisiossa aloitti valistuspuheensa sanomalla "NuoriSO!") näyttää yhä enemmän siirtyvän paikasta toiseen moottorivoimin. Mopoilu on myös ajanviettotapa, jota aika ajoin uutisissakin puidaan virittelyn ja "mopomiittien" tiimoilta.
Ei siinä mitään. Siivo ja liikennesääntöjen mukainen ajelu ei ainakaan allekirjoittanutta ärsytä, vaikken pärinästä hurjasti nautikaan. Etenkin maaseudulla mopo voi oikeasti olla tervetullut helpotus liikkumiseen. Mietin silti, miten järkevä ja kestävä tällainen trendi on ympäristön ja kansanterveyden kannalta. Jos jo viisitoistakesäisenä oppii käyttämään lyhyidenkin matkojen siirtymisiin hevosvoimia ennemmin kuin omaa lihasvoimaansa - en usko, että kaikki taajamamopoilijat asuvat yli kymmenen kilometrin päässä koulustaan - miten todennäköistä on, että mopon tai kevarin selästä siirrytään suoraan auton rattiin ja jäädään sinne?
Ilmiö lienee itseään ruokkiva: mitä enemmän kaveripiirissä on mopoja ja skoottereita, sitä suuremmaksi kasvaa teinin paine saada sellainen. Vanhemmat luultavasti heltyvät viimeistään ajatellessaan visiota, jossa oma lapsi polkee hiki päässä pysyäkseen mopoilevien kavereidensa perässä ja välttääkseen syrjäytymisen.
Ajat ovat toki muuttuneet ja elintaso noussut. Mies kertoi, että aikanaan kaveripiirissä yhdellä taisi olla mopo, jota sitten porukassa rassattiin. Uutuudenviehätys katosi kuitenkin pian, eikä kovin moni edes tohtinut kotonaan mopon hankkimista puheeksi ottaa. Itse muistan, että ehkä yksi tai kaksi samalla hevostallilla käyneistä kavereista ajoi viiden kilometrin matkan mopolla. Me muut sotkimme tyytyväisinä polkupyörillä ja talvisin kävelimme (ah, toisin oli ennen; jostain luin arvelun, että kohta näitä kävely- ja pyöräilytarinoita kerrotaan yhtä nostalgisina kuin meidän ikäpolvellemme aikanaan kouluun hiihtämisiä).
On kiintoisaa, että ihmislajilla on niin kova hinku heijastaa parantunut tulotaso juuri moottorivoimalla liikkumiseen. Niin sanotuissa kehittyvissä maissa autokanta alkaa kasvaa heti, kun elintaso nousee, vaikka suurkaupungin ruuhkaisessa keskustassa olisi monin verroin helpompaa liikkua julkisilla liikennevälineillä. Varakkaammissa maissa taas ostetaan palkan noustessa parempi auto, sitten toinen*, lapsille ensin moposkootterit ja kenties mönkijä tai mopoauto, ennen kuin ajokortti-ikä tuo tullessaan vielä yhden tai useamman auton hankinnan.
*Niinpä vain löydän itsenikin aika ajoin haikailemasta, miten kätevää olisi, jos tulotaso sallisi taas "oman" auton, jolla liikkua juttukeikoille ja lähitöihin toiselle puolelle Suomea vaikka koirien kanssa silloinkin, kun toinen tarvitsee sitä perheen ainoaa. Että sikäli ei liene varaa urputtaa.
2 kommenttia:
Tai sitten tämä kuuluu yleisiin-jupinaa-aiheuttaviin-asioihin? Miulla on niitä lapsia, enkä silti ymmärrä :) Tai niin, eipä omien kohdalla mopoilu olekkaan vielä ajankohtaista... mutta olen kevään tullen miettinyt itsekkin sitä, miten mukavaa olisikaan hurauttaa skootterilla keskustaan -tajuten samantien miten paljon parempaa ja mukavampaa onkaan kävellä vehreässä luonnossa ja Haistaa se luonto -mopobensan katkun sijaan...
Niin... luulen, että skootterilla ajelu on oikeasti hauskaa, en ole koskaan kokeillut. Mutta niin on onneksi fillarointikin :).
Lähetä kommentti