Viime sunnuntain hiihtolenkillä siippa mainitsi ihmetelleensä jo pidempään, miksi ihmiset hiihtävät niin kovaa.
Hyvä kysymys. Toden totta, suuri osa kanssahiihtäjistä painelee tiukoissa pöksyissä räkä poskella kuin piru olisi suksenkannoilla. Vähemmistössä olemme me leppoisaa matkavauhtia etenevät maisemien ja eläinten jälkien katselijat.
Ei siinä mitään. Kukin menee sitä vauhtia, jonka itselleen hyväksi näkee.
Mutta jatkokysymyksenä pohdimme, minne nuo kaikki latujen Schumacherit katoavat kesäisin. Kyllähän silloinkin lenkkeilijöitä näkyy, mutta jos talvimeiningin suhteuttaisi kesään, pitäisi metsäpolkujen ja kevyen liikenteen väylien olla täynnä urheilusuorittavia pikajuoksijoita. Vaan harvoinpa meistäkään juoksulenkillä kukaan ohi painelee, vaikka etenemme - kuten hiihtäessämmekin - sellaista matkaa voittavaa perusvauhtia, emme mitään kiitoravia.
Mikä vimma siis suomalaisiin talvisin iskee? Vai onko kyse harhasta: siitä, että himohiihtäjät pakkaantuvat tiettyihin paikkoihin - lähinnä valmisladuille - himojuoksijoiden hajaantuessa pitkin poikin tantereita, jolloin heitä näkee vain harvakseltaan?
Tämän älyllisempiä ei Pagistaanissa olekaan pohdiskeltu. Tai jos onkin, ei niitä ehdi raportoimaan.
6 kommenttia:
Loistavaa! Samanlaisia suorittajia tapaa myös uimahallissa. Uin nauttien kuntouimareiden rataa kun nopeiden uimareiden rata on erikseen. Vaikka tämä viimeksimainittu olisi tyhjä, aina välillä joku nopea suorittaja tulee kuntouimareiden puolelle pätemään ja huiskimaan. En vaan enää jaksa ärsyyntyä - sehän olisi tarkoitus - vaan hymyilen vaan tälle suorittamiselle...
Loistavaa! Samanlaisia suorittajia tapaa myös uimahallissa. Uin nauttien kuntouimareiden rataa kun nopeiden uimareiden rata on erikseen. Vaikka tämä viimeksimainittu olisi tyhjä, aina välillä joku nopea suorittaja tulee kuntouimareiden puolelle pätemään ja huiskimaan. En vaan enää jaksa ärsyyntyä - sehän olisi tarkoitus - vaan hymyilen vaan tälle suorittamiselle...
Yksi himohiihtäjä ilmoittautuu! Se on se endorfiinihyöky, joka saa menemään niin nopsaan kuin kintuista pääsee. Olo on taivaallinen tunnin tiukan hiihtolenkin jälkeen. Matkavauhtisia reissuja sitten tunturiladuilla maisemia katsellen :)
Haa! Mutta uteliaana kysyn, juoksetko myös kesällä, minkä kintuista lähtee? Onko siis hiihdossa jotain, joka innostaa revittelemään enemmän kuin esimerkiksi juoksu?
Hmm... En pahemmin ole juoksua harrastanut, ei oikein ole lajini. Mutta toiseen kesälajiin, pyöräilyyn, verrattuna hiihtäessä tulee kyllä mentyä kovemmalla sykkeellä. Olisiko syynä latuverkoston rajallisuus? Lähilatuni on 2,5 km pitkä, joten ne maisemat on aika äkkiä nähty, ja sitten mieluummin keskittyy vauhtiin. Pyöräilyssä ja juoksussa reittivaihtoehtoja on enemmän.
Kuulostaa järkevältä. Jostainhan sitä virikettä on samaa lenkkiä kierrettäessä haettava, miksei sitten vauhdin lisäämisestä. Itse en niin ahkerasti hiihdä, että ehtisin kyllästyä samoihin maisemiin; sen sijaan tutuimmilla juoksulenkeillä tulee kehiteltyä jos jonkinlaista intervallispurttia mielen virkistykseksi.
Lähetä kommentti