tiistaina, lokakuuta 25, 2011

Hautautuivat ministeriöön

En nyt väitä, että lain rikkominen on hyväksyttävä keino vaikuttaa asioihin.

Mutta näiden kahden uutisen lukeminen vuorokauden sisällä saa miettimään, että on asioita, jotka etenevät byrokratian rattaissa sukkelasti ja hyvässä järjestyksessä. Ja sitten on niitä, jotka juuttuvat jonnekin välille.

Liekö osansa sillä, että toiset asianomistajat osaavat puhua, toiset eivät.

Sikalakuvaajien oikeudenkäynti alkoi

Salaa sikaloissa kuvanneiden eläinaktivistien oikeudenkäynti on alkanut Salossa. Syytteessä on neljä henkilöä. Syytenimikkeinä on törkeä kunnianloukkaus ja julkisrauhan häiritseminen. Oikeutta eläimille -järjestön aktivistit kuvasivat salaa sikatiloja Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla syksyllä 2009. Järjestö julkaisi aineistoa Sikatehtaat.fi-internetsivustolla. Aineistosta nousi valtakunnallinen kohu.

Sikasäädösten tiukennukset hautautuivat ministeriöön

Valmistelutyö tuotti useita muutosehdotuksia. Ministeriö muun muassa kaavaili, että sikaloissa pitäisi olla nykyistä enemmän karsinatilaa ja kiinteää lattiaa. Lisäksi jokaiseen osastoon oli tarkoitus saada luonnonvaloa. Ministeriö teetti myös selvityksen muutosten taloudellisista vaikutuksista.

Ministeriöstä annettiin viime vuoden alkupuolella julkisuuteen tietoja, joiden mukaan säädösmuutokset olisivat voimassa vuoden 2010 loppuun mennessä. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström sanoo kuitenkin A-studiolle, että ehdotukset eivät koskaan edes lähteneet lausuntokierrokselle.

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Kumpikin uutinen kiukuttaa tosi paljon :-((((

Sokea kana kirjoitti...

Vääryys etenee tänään varmoin askelin - jne.

Veloena kirjoitti...

En osaa ajatella muuten kuin että juuri tällaisten asioiden takia minun on istuttava lautamiehenä. Muita kun ei voi käskeä, mutta itseään voi. :D Että siellä on edes joku, joka on miettinyt kunnolla lain ja moraalin suhdetta ja sitä, mitä tarkoittaa se, että laki on muodostettu poliittisissa neuvotteluissa ja muuttuu, kun taas ajatukset oikeudesta ja kohtuullisuudesta ovat pysyneet pitkälti samoja teemoja toistavina (mutta hankalasti laeiksi vääntyvinä) pitkälti päälle parituhatta vuotta... että kumpi nyt onkaan sitten kestävämpi ja kumpaa pitäisi kohtuullistaa ja joustattaa niiden ristiriitatilanteissa. Hitto että Suomessa legalismi on vahvaa ja että moni ei tajua, ettei se edes tosiaan ole mikään moraalin minimivaatimuspaketti vaan välillä ristiriidassa varovaisenkin kohtuullisuusajattelun kanssa. Miten legalistit voivat unohtaa mm. ajat, jolloin orjuus oli laillista, naisilla ei ollut äänioikeutta, homoseksuaalisuus oli rikos jne.? Vai onko ajatus nyt se, että joo, ennen oli virheitä ja nyt ei... murinaa ja märinää!

En kyllä suoraan sanottuna ymmärrä, miten tuosta on saatu väännettyä kunnianloukkaus. Julkisrauhan rikkominen ilman muuta, mutta kunnianloukkaus. Huuooh.

Kati Parppei kirjoitti...

Viestintuojat ammuttakoon, ehkä kiusallinen viestikin sitten hautautuu hiljaisuuteen ja unohtuu.