Taannoin minulta kysyttiin, kuinka kauan on siitä, kun lähdin Pohjois-Karjalasta.
- Ei kovin kauan. Syksyllä 2004 taisin muuttaa, laskin nopeasti.
- Mutta onhan siitä jo aikaa, kysyjä totesi.
Niin, tajusin itsekin. Seitsemän vuotta jo. Seitsemän vuotta, joihin on mahtunut neljä hämäläistä ja eteläsuomalaista paikkakuntaa.
En muista, mitä ajattelin lähtiessäni; suunnittelinko palaavani joskus vai arvelinko jääväni sille tielleni. Tuskin kumpaakaan. Sen tiesin, että oli aika lähteä, ottaa vähän etäisyyttä yhteen jos toiseenkin asiaan. Mitään varsinaisesti parempaa en kuvitellut muualta löytäväni.
Lähteminen oli silloin oikea ratkaisu.
Sittemmin, vuosien mittaan, olen aika ajoin miettinyt paluuta. Hyvin täältä joutaisi tuttujen sienipaikkojen ääreen, omaa murretta kuuntelemaan. Jos eläisin yksin, olisin saattanut jo pakata koirani ja omaisuuteni ja lähteä takaisin. Mutta on asioita, jotka painavat aloilleen, ankkuroivat cesiumpitoiseen kantahämäläiseen savimaahan, vaikka mieli haikailisi itään, järvenselkien ja vaarojen maisemiin.
Toki tiedän, ettei sieltäkään onnelaa löytyisi. Jotain taakse jäänyttä sielläkin kaipaisin. Lähtemistä milloin minnekin suunnittelisin ehkä edelleen.
Mutta ainakin juuret olisivat maassa, luulen, eivätkä maan pinnassa kuivina ja helposti irtoavina.
Ja pensasaidan saisi pitää korkeana.*
*Tämä on tiettävästi yksi konkreettisista kulttuurieroista itä- ja länsisuomalaisten välillä: ensin mainitut suosivat korkeaa ja suojaavaa aitaa, jälkimmäiset matalaa, jonka yli näkee naapurin pihalle.
4 kommenttia:
Apua, mulla tulee ensi vuonna 15 vuotta täyteen poismuuttamisesta! Ihmisikä.
Helmikuun lopulla 12 vuotta. En lähtenyt minäkään ovet paukkuen, mutten myöskään ole ajatellut palaamista vaihtoehtona kuin vasta ihan hiljattain. Vaan nepä ankkurit hyvinkin... ja puolensa ja puolensa. Antaa ajan näyttää. Luulisin. En uskonut, että koskaan ikävä sydäntä kirpaisisi, mutta sekin päivä on nyt nähty.
Tehdään vaihtarit: tuu sie tänne niin mie lähen pois. Ei kun ai niin... mulla on ankkurit täällä... pahus...
Huh, 12 ja 15 vuotta. Että ei se seitsemän nyt niin paljon olekaan.
Päivi, yksi syy haikailla takaisin on se, että siellä on suurempi ystäväkeskittymä kuin missään muualla. Niin että elä lähe minnekään. Tai tuu tänne.
Lähetä kommentti