Tänään Helsingin Sanomissa toimittaja Antti Manninen kirjoitti marraskuusta osapuilleen samaa, mitä minäkin olin aikonut. Tosin sujuvammin sanoin:
Marraskuu on mielialojen kellari, jota syvemmälle ei enää voi kaivautua. Se on toisaalta myös kaiken paremman lähtökohta. Suunta voi olla vain ylöspäin kohti valoa ja iloa. Mutta vielä ei ole sen aika. Marraskuu pitää ensin elää, nauttia tai kärsiä täysimääräisesti. Sen jälkeen voimme havahtua adventtiin, joulun odotukseen, tammikuun härkäviikkoihin ja uuteen kevääseen.
Lokakuussa kauppoihin alkoi ilmestyä joulusuklaita, joulukalentereita, valotähtiä, jättiporoja ja mitä vielä. Lokakuussa! Samoihin aikoihin talojen pihoille ja ikkunoille ilmaantuivat ensimmäiset jouluvalot ja kyntteliköt.
Hei, ihmiset, haluaisin elää syyskaamokseni rauhassa. Sytyttäkää lyhtyjä ja kynttilöitä - niiden huomaavainen valo on sovussa lumettoman hämärän kanssa - mutta älkää kietoko vielä pihakuusiinne niitä riemunkirjavia, silmiin käyviä valonauhoja. Kesä loppui vasta, maltetaan nyt mielemme ja eletään ja hengitetään tovi tätä syvenevää pimeää ikiaikaisen vuodenkierron mukana.
Sen jälkeen valokin tuntuu valolta ja juhla juhlalta.
3 kommenttia:
Mie aloitin sosiaalisen karanteenin hulluna juostun syksyn jälkeen. Vähintään marraskuu - tapaan ihmisiä vain työssä, muuten omat pileet! Mielellään jos jaksaisi vuoden loppuun saakka.
Ainakin ekat 6 pv tuntuu ihan lomalta :-)
Tunnustaudun jouluihmiseksi. Joulun odottaminen ja valmistelu on mielelle hyväksi. Viimeistään kun joulupaasto alkaa käy jouluhormonit kierroksilla. Tänä vuonna olen jo pitkään tehnyt askartelu- ja käsitöitä kerhomme (seniori sellaisen) hyväksi. Kynttilät ja lyhdyt tuovat valoa pimeään. Vasta joulukuun alussa laitan pihalle ja ikkunoihin valosarjat ja kyntteliköt.
Elämä on elämisen arvoista jokaikinen päivä!
Kuulostaa hyvältä molempien syksytaktiikka! Se menee lopulta yllättävän nopeasti, tämä pimein aika.
Lähetä kommentti