lauantaina, elokuuta 25, 2012

Nahkasiipiset ystävämme

Pohjanlepakon kuva on lainattu Suomen Luonnonsuojeluliiton lepakkokartoitusta koskevasta verkkoartikkelista. 

Yksi kesän hauskimmista juttukeikoista oli Keski-Karjalan Luonnon järjestämä lepakkoluento ja -retki Rääkkylän Koivuniemessä, vaikka siellä venähtikin lähemmäs puoltayötä ja aamulla töissä haukotutti. Olen jo vuosikaudet suunnitellut jollekin vastaavalle retkelle osallistumista, mutta aina on sattuma puuttunut peliin (tai niin kutsuttu kehtuutus yhdistettynä iltaunisuuteen).

Meillähän täällä Liperin kesäpaikalla on lennellyt iät ja ajat lepakoita. Luennon myötä nahkasiipisille ystävillemme löytyi lajinimikin, eli pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii). Suomen yleisimmälle lepakolle on tyypillistä lentäminen korkealla ympyrän tai kahdeksikon muotoista rataa.

Varmaan lepakkomme nytkin - illan hämärtyessä - valmistautuvat ullakon tai ulkovajan kolosissa yön urakkaan, haukottelevat ja oikovat siipiään.

Nurmeksen mökillä asustelevat siivekkäät taas ovat mitä ilmeisimmin viiksisiippoja (Myotis mystacinus). Ne lehahtelevat paljon matalammalla ja kiertelevät rakennuksia. Anoppi manailee välillä papanoita, joita saa lakaista savuhormin juurelta liki päivittäin, mutta mitään muuta haittaahan ei näistä kavereista ole. Päin vastoin, niiden suuhun katoaa hyönteinen jos toinenkin.

Siksi harmittaa, kun lepakoista toisinaan puhutaan "tuhoeläiminä" ja kysellään, miten ne saisi hävitettyä rakennuksesta. Näissä hävitystoiveissa taitaa puhua lähinnä ihmisen kontrollinhalu ja vieraantuminen luonnosta; lepakot koetaan lähtökohtaisesti inhottaviksi ja ihmisasumuksiin kuulumattomiksi.

Erityisen vinkeää oli tutustuminen lepakkoilmaisimeen eli detektoriin. Se muuttaa lepakoiden ultrakimeät kirkaisut äänet ihmiskorvin kuultaviksi ratinoiksi. Pohjanlepakko pitää harvempaa ja matalampaa papatusta, siippojen ja korvayökköjen ääni kuuluu korkeampana ritinänä.

2 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Lepakot <3

Kati Parppei kirjoitti...

Kyllä!