sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Ahvenat

Meillähän on ollut keväästä asti 700-litrainen hietikkolajien malawiakvaario. Valinta on osoittautunut mitä parhaimmaksi. Alun perin kaavailin tuohon hetken mielijohteesta hankittuun ammeeseen kiekkokaloja tai vaihtoehtoisesti afrikkalaista jokigeotooppia, mutta malawilassa on monta hyvää puolta.

Ensinnäkään Malawijärven biotooppiin eivät kuulu kasvit, mikä helpottaa kovasti akvaarion hoitajan elämää. Noin suuren altaan kasvien hoidossa tarvittaisiin jo maskia ja snorkkelia tai ainakin keittiötikkaita.

Toisekseen malawiahvenet ovat kestävää ja perustervettä sakkia. Vesiarvot on helppo säätää sopiviksi - Malawijärven tapauksessa vesi on emäksistä ja melko kovaa - valmiina hankittavalla "malawisuolalla". Sen lisääminen vedenvaihtojen yhteydessä käy yhtä kätevästi kuin minkä tahansa vedenparannusaineen.

Kolmanneksi kalat ovat hämmästyttävän pelottomia ja seuraavat kiinnostuneina elämää akvaarion ulkopuolella. Usein tulee miettineeksi, kuka oikein tarkkailee ja ketä. Etenkin ruokapurkin näkeminen saa kalat riehaantumaan.

Malawiahvenet ovat myös hyviä syömään. Erittäin hyviä syömään. Esimerkiksi kiekkokalat saattavat äityä nirsoiksi ja kuihtua ja sairastella silkkaa syömättömyyttään (usein nirsouden syynä ovat kyllä sisäloiset). Malawien ruokinta on ongelmatonta, kunhan lajistoksi valitsee joko kasvin- tai lihansyöjiä; näitä kahta ryhmää ei kannata yhdistää.

Tosin eilen ongelma oli lähellä, kun annoimme kaloille iltaruoaksi pakastettuja krillejä. Ajattelimme, että kaipa ahnekin ahvena älyäisi paloitella suuren saaliin ennen nielemistä. Mutta ei. Ahmatit hotkivat krillit kokonaisina ja luulimme jo muutaman tukehtuvan löytöönsä. Yhdellä krillinjalat harottivat suusta kuin viktoriaaniset viikset, toisella pisti pyrstö suupielestä piipun tavoin, kolmas ui muuten vain vaikean näköisenä saamatta suutaan kiinni.

Olin jo varautunut siihen, että aamulla joku onneton löytyisi uimasta selkää roomalaisten pitojen päätteeksi, mutta niinpä vain äyriäiset oli sulateltu ja lisää apetta odoteltiin.

Kyselin siipalta kesällä, pitäisikö akvaarioita vähentää talveksi, kun hän on niistä yksin vastuussa. Ei kuulemma tarvitse. Syy selvisi, kun kävin kotona: insinööri oli hankkinut puutarhaletkua ja vesipumpun, jolla vedenvaihto hoituu minimivaivalla. Ihaillen olen myös seurannut tarkkuutta, jolla hän mittaa vesiarvot ja merkitsee ne taulukkoon. En ole itse kyennyt samaan säntillisyyteen hyvästä aikomuksesta huolimatta.

Yläkuvassa on etualalla kaksi Eclectochromis labrosusta, joista oikeanpuoleinen on pikku hiljaa värejä saava koiras. Taka-alalla on Copadichromis borleyi. Alakuvassa on kaksi Cyrtocara mooria. Kaikki ahvenet ovat vielä nuoria; lopulliset värit kehittyvät vasta kalojen aikuistuessa. 

Malawiahvenillahan on harvemmin suomenkielisiä nimiä. Jos on, ne ovat melko sekavia ja vaihtelevia. Siksi malaweista käytetään yleensä tieteellisiä nimiä. Eivätkä nekään kaikkea kerro; lajeja ja alalajeja löydetään jatkuvasti lisää, eikä määritys ole helppoa ammattilaisillekaan.

2 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Sitä aina kuvitellaan, että kalantankki on tylsä.

Kati Parppei kirjoitti...

Niinpä. Ei ole.