Minkäpä teet

Terveisiä Pietarista. Tosin palasimme sieltä jo eilen, joten terveiset eivät ole niin sanotusti reaaliaikaisia. Rytyytin muutaman päivän kellon ympäri töitä Venäjän kansalliskirjastossa, ennen kuin siippa tuli viikonlopun viettoon.

Kuvia muun muassa Voiton päivän paraateista ja muusta tättäräästä löytyisi kyllä, mutta ne ovat kamerassa ja kamera työhuoneessa. Allekirjoittanut puolestaan läsii - mikä on varsin harvinaista - kuumeessa olohuoneen sohvalla. Jokin keskivertoa ärhäkämpi lentsuvirus tarttui matkaan viime metreillä ennen kotiinpaluuta. Arvelin sen olevan jotakin Pietarin metrossa 50-luvulta asti muhinutta ja voimia kerännyttä kantaa. Siippa puolestaan epäili, että kiusa hyppäsi nokkaani alkuviikosta jonkin 1700- tai 1800-luvun kirjan välistä ja onnitteli mahdollisuudesta, että minulla saattaisi olla sama flunssapöpö kuin vaikkapa Aleksandr Pushkinilla (lauantaina katsastamamme kirjailijan kotimuseo traagisine tarinoineen teki mitä ilmeisimmin insinööriimme suuren vaikutuksen).

En kiellä, etteikö ajatus virusten ja bakteerien hämmästyttävästä selviytymiskyvystä olisi käynyt itselläkin toisinaan mielessä, kun on selaillut nuhruisia arkistomateriaaleja, joissa on outoja tahroja ja laikkuja. Että miten onnelliseksi sitä jonkun tuperkkelin tekisi, kun tarjoaisi sille tuoreen keuhkon muutaman vuosisadan odottelun jälkeen.

Tekemistä olisi enemmän kuin laki sallii, deadlinet tungeksivat jonossa ja tönivät toisiaan huomiostani kilpaillen. Huomenna pitäisi ehättää päiväksi Helsinkiin kirjastoon ja keskiviikkona tien päälle ja Itä-Suomeen, mutta minkäpä teet. Tauti kun ei käskemällä lähde. Eikä edes kauniisti pyytämällä.