keskiviikkona, elokuuta 27, 2014

Kunhan


Taas pikainen päivitys: talomme myikin itsensä heittämällä viidessä päivässä, jo ennen varsinaista ensiesittelyä. Edellisessä postauksessa olevaa linkkiä ei siis kannata enää klikkailla; välittäjä poisti ilmoituksen saman tien. Jos kaikki menee hyvin, viikon päästä meillä on omistuksessamme yksi kiinteistö vähemmän (ja melkoisesti vähemmän velkaa). Kahden viikon päästä - toivon mukaan - kaikki omaisuutemme sijaitsee yhdessä paikassa.

No, jaeltuna sinne tänne, mutta samassa kunnassa joka tapauksessa.

Huomenna yliopistolla alkavat torstaista lauantaihin kestävät promootiokinkerit. Kunhan niistä, muutosta, sadonkorjuusta, marja- ja sienikaudesta sekä muutamasta aikaa, ajatusta ja symbolista tupakkaa vievästä Akatemia-hakemuksesta on selvitty, Pagistaankin vilkastunee taas - ehkäpä niiden edelleen käsittelemättömien reissukuvien merkeissä, tahikka arbitraaristen höpinöiden. Tarinoiden taso tuskin tästä nousee semminkään, kun vuoden sisään olisi saatava valmiiksi jälleen yksi vuoren kokoiselta näyttävä kirjaprojekti. No rest for the wicked. 

2 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Talo olikin tosi viehättävä!

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos, sitä se kyllä on. Ja sitä luokkaa oli myös kiinnostus näköjään, vaikka odotukset olivat ihan muuta (välittäjäkään ei kuulemma muista uraltaan aikaa, jolloin asunnot olisivat menneet kaupaksi näin nihkeästi).