Kevättöitä

Kun toimeentulo ja tulevaisuuden työkuviot ovat nyt onnellisesti järjestyksessä joksikin aikaa, on hauskempi tehdä kevättöitäkin. Hyvä niin, koska niitä riittää. On tämä oma hehtaarin maapala ja lisäksi kaksi perikuntien kesäpaikkaa, joista molemmista meillä on lähellä asuvina jonkinmoista talkkarinvastuuta, jos toki iloakin. Kaikki kolme olivat viime kesänä hieman hunningolla meidän osaltamme, kun oli yksi jos toinen muukin homma tehtävänä, ja nyt on takaisinmaksun aika. On kaikenlaista kitkettävää, raivattavaa, haravoitavaa, lannoitettavaa, leikattavaa, istutettavaa, kylvettävää, siivottavaa, ja koko ajan tuntuu, että oikeastaan olisi oltava toisaalla tekemässä jotain muuta.

Ihan kaikki kevättyöt eivät tietenkään ole niin sanotusti pakollisia, mutta esimerkiksi pienen kasvimaamme halusin pistää taas kuntoon vuoden tauon jälkeen. Hurskaana aikomuksenani oli kesannoida se viime keväänä jotenkin järkevästi kasveilla tai katteilla, mutta aikomukseksi jäi (ylemmässä kuvassa taustalla näkyy muuten yksi nykytilanteen aiheuttajista eli viime vuonna pystytetty saunamökkimme, joka sekin kaipailisi huomiota eli maalia pintaansa lähiaikoina).

Niinpä tuon pikkuisen maapalan kääntämiseen ja raivaamiseen meni hyvinkin viisi tuntia jaettuna useammalle iltapuhteelle, ja siihen päälle varsinainen maan kunnostus. Olin itse asiassa ennen rahoituksen saamista ehtinyt hakea puutarha-alan monimuotokoulutukseen, ja talikon varressa ehdin miettiä, että maan tonkiminen on ehkä kuitenkin hauskempaa harrastuksena.

Mutta juolavehnä yhtäläisen sinnikkäine ystävineen talttui lopulta. Toivon mukaan läntiltä irtoaa edes jokunen retiisi vaivanpalkaksi. Kasvuharsot olivat hukassa jossain viime kesän jäljiltä ulkorakennukseen asettuneissa kaaospesäkkeissä, joten jouduin hankkimaan uudet.

---

Iloinen asia on sekin, että nyt en ainakaan kuukausitulojen puutteessa joudu luopumaan töhöpäisestä turpaterapeutistani. Mutta ensi keväänä Englanti kutsuu taas allekirjoittanutta muutamaksi kuukaudeksi, joten jonkinlainen tuuraajajärjestely pitäisi kehitellä hevoisen ruumiinliikunnon turvaamiseksi (ja sen myötä mielenterveyden; Riku on kuin emäntänsä ja kestää hieman huonosti aloillaan olemista). Siippaparka joutuu jälleen töidensä ohella huoltamaan muun eläin- ja kasvilauman sekä olemaan omaisten apuna, joten lienee liikaa vaadittu, että hän opettelisi lisäksi ratsastamaan ja vinssautuisi tallille useamman kerran viikossa liikuttamaan kauniisti sanottuna persoonallista suomenhevosta. Mutta ehkä kesän ja syksyn mittaan tämäkin asia järjestyy. Elämme toivossa.

Oi laitumelle pääsyn onnea!

Onnenpotku

Akatemiatutkijan tehtävän hakija hakee rahoitusta omaan palkkaukseensa enintään viideksi vuodeksi. Rahoituksen tavoitteena on edistää ja vahvistaa parhaimpien kokeneiden tutkijoiden pätevöitymistä akateemiseen johtajuuteen ja vakiinnuttaa heidän asemaansa itsenäisenä tutkijana. Akatemiatutkijan tehtävä tarjoaa tutkijalle laajat ja monipuoliset mahdollisuudet itsenäiseen tutkimustyöhön ja oman alan tutkimuksen kehittämiseen. Akatemiatutkijoita kannustetaan kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ja kansainväliseen ja sektorien väliseen liikkuvuuteen esimerkiksi siten, että tutkija työskentelee osan ajasta ulkomailla. (Suomen Akatemian rahoitusmahdollisuudet) 

Näyttää siltä, etten vielä hyppääkään pois akateemisesta arvontakarusellista, tai tule lennätetyksi siitä vauhdissa hatelikkoon, miten vain asian haluaa nähdä. Viime perjantaina sain tiedon, että syyskuusta alkaen viisi vuotta eteenpäin työskentelen Suomen Akatemian rahoittamana akatemiatutkijana aiheenani "Vihollisiin liitetyt mielikuvat ja attribuutit Venäjällä ennen vuoden 1917 vallankumousta".

Toki erittäin kilpaillun rahoituksen saaminen on henkilökohtainen onnenpotku, mutta olen myös hyvilläni siitä, että tämäntyyppistä humanistis-yhteiskuntatieteellistä tutkimusta halutaan yhä näinkin pitkäjänteisesti rahoittaa. Akateemisesta maailmasta kun kantautuu lähinnä huonoja uutisia surkeiden uutisten perään höystettynä kurjilla kuulumisilla; otaksun, että on vielä paljon karmeampaa joutua irtisanotuksi pitkäaikaisesta työpaikasta kuin sinnitellä pätkäsuhteissa, joista ei voida edes irtisanoa.

Samalla tietysti harmittaa ja surettaa, kun niin moni asiansa osaava kollega jäi taas ilman rahoitusta (aioin kirjoittaa, että "minua paljon paremmin asiansa osaava", mutta viisaammat väittävät, että huijarisyndroomasta olisi hyvä yrittää pyrkiä eroon).