torstaina, kesäkuuta 16, 2016

Aika ajoin

De Monstrorum Natura, Caussis, et Differentis (Padua, 1634)
Yli yksitoista vuotta tätä blogia kirjoitelleena mietin aika ajoin, pitäisikö koko konsepti jotenkin uudistaa. Ihailen kovasti muun muassa bloggaavia kollegoitani, jotka muun kirjoitustyönsä ohessa jaksavat säännöllisesti kommentoida ja taustoittaa ajankohtaisia aiheita tai kertoa milloin mistäkin historian ilmiöstä tai sattumuksesta. Olisiko minusta siihen? Ehtisinkö? Viitsisinkö? Saisinko aikaiseksi?

Luulen, että jos alun alkaen olisin perustanut työhön liittyvän blogin, tilanne olisi toisenlainen ja Pagistaanin sisältö yhtenäisempää. Mutta tämä on aina ollut vapaamuotoinen virtuaalinen verbaalijumppa-alusta, jotakin päiväkirjan ja pakinoinnin välistä, vailla tutkimus- ja lehtityön reunaehtoja ja paineita kirjoittaa jostakin tietystä asiasta - tai olla kirjoittamatta, sen puoleen. Ei ole ollut pakko olla tieteellinen tai hauska tai syvällinen tai ajankohtainen (ja sehän näkyy, toim. huom.).

Ei ole myöskään tarvinnut rajata aiheita minkään tietyn teeman sisälle, mikä lienee puolestaan heijastunut lukijamääriin viimeistään siinä vaiheessa, kun blogibuumi räjähti käsiin ja internet täyttyi käsityö-, muoti- ja ruoka-aiheisista blogeista. Samoihin aikoihin vanhat taistelutoverit - allekirjoittanut mukaan lukien - siirtyivät vaihtamaan ajatuksia ensisijaisesti Facebookiin ja muihin sosiaalisiin medioihin. Toisaalta lukijamääristäkään en ole kantanut koskaan huolta. On aina kivaa, jos joku kommentoi, mutta ei minua haittaa täällä itseksenikään jorista (jos haittaisi, olisin varmaan laittanut pillit pussiin jo vuosia sitten, toim. huom.).

Ehkä yritän uudistua ja aktivoitua tällä saralla. Ehkä näen valon ja alan valistaa teitä, harvat mutta rakkaat lukijani, venäläisen historiankirjoituksen ihmeistä tai yleisemmin identiteettejä muokkaavista narratiiveistä. Ehkä opettelen virkkaamaan ja täytän Pagistaanin kuvilla sutermullukoista, jotka saattavat olla merietanoita tai sitten eivät. Ehkä jatkan entiseen malliin tekemällä tällaisen "pitäisikö"-metabloggauksen aina parin vuoden välein ja pitäydyn muuten vanhoissa tavoissani kuin entisajan isännät sarkahousuissaan.

Viimeinen "ehkä" lienee todennäköisin skenaario, mutta aika näyttää. Kun ei tätä lopettaakaan kokonaan osaa. 

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Ota ihan rauhallisesti ny :-D

Kati Parppei kirjoitti...

Virtuaali-identiteettikriisi revisited.

Hanna P kirjoitti...

Anna olla vaan entisellään. Tykkään teksteistäsi, käsittelivätpä ne mitä tahansa, mutta Venäjän historiaan siirtyminen saattaisi vähentää vierailuja.

Minä olen miettinyt ihan samoja asioita, mutta älykkyys ei riitä päivänpolttamien aiheiden reposteluun. Tavallinen päiväkirja saa riittää. Lukekoon ken haluaa ja jos ei kiinnosta, ei kukaan pakota.

En edes muista milloin joku olisi minun jorinoita kommentoinut, mutta ei se minuakaan haittaa. Tilannetta voi verrata live-elämään; en ole yksinäinen, olenhan itseni kanssa.

Kati Parppei kirjoitti...

Joo. En oikeasti jaksa hirveästi repostella työasioita sen lisäksi, että repostelen niitä jatkuvasti työajalla. Ja jos innostuisinkin moisesta, perustaisin ehkä oman blogin niitä varten.

Unknown kirjoitti...

Hej, jag vill bara säga ett stort tack till Dr. OGUNDU för vad han har gjort för mig, tog han tillbaka den man jag älskar och vårda med hela mitt hjärta, en man som lämnade mig för en annan kvinna för bra 6 månader, med 2 barn, jag bara bestämde sig för att kontrollera vissa spell caster-talet, men alla hålls lura mig, tills jag träffade Dr OGUNDU, som berättade allt kommer att vara över .until han berättade att min man kommer att vara tillbaka i två dagar, är så tacksam idag att min man är tillbaka till mig och vi är glada och han vill alltid vara vid min sida, jag kommer råd du folk inte att falla i fel händer, men att kontakta Dr. OGUNDU som är pålitlig och rakt framåt, kan du kontakta honom via e-post drogunduspellcaster@gmail.com
Om du också behöver lösningen till problemet, kontakta honom också.
1) Om du vill att ditt ex tillbaka.
(2) kärlek stava
(3) Du vill främjas på kontoret.
(4) Du vill kvinnor / män att springa efter dig.
(5) Om du vill ha ett barn.
(6) Du vill vara rik eller vinna ett lotteri.
(7) Du vill binda din make / maka att bli din för evigt.
(8) Om du behöver ekonomiskt stöd.
(9) Om du inte kan tillfredsställa din partner.
(10) om du vill stoppa din skilsmässa.
(11) om du vill skilja dig från din make.
(12) om du vill att dina önskemål kommer att beviljas.
(13) Graviditet stava att tänka barnet
(14) garanti du vinner oroande rättsfall och skilsmässa oavsett scenen
(15) Stoppa ditt äktenskap eller förhållande från att bryta isär.
återigen e-postadressen är drogunduspellcaster@gmail.com kontakta honom omedelbart