Nyt se kirja sitten ilmestyi. Nauratti, kun vasta viime syksynä patistin viestintäkurssilla opiskelijoita laatimaan elämässään lehdistötiedotteita aina, kun aihetta ilmenee, esimerkiksi julkaistessaan jotain mielenkiintoista. Mutta tuliko sama mieleen oman kirjan osalta? No eipä tullut, ennen kuin vanhempi kollega asiasta muistutti ja kehotti ottamaan yhteyttä yliopiston viestintäyksikköön, jonka kautta meillä tiedottaminen keskitetysti hoidetaan. Suutarin lapset ja niin edelleen. Väitöskirja ja sen liepeillä ilmestyneet julkaisut saivat huomiota muutenkin virallisen väitöstiedotteen vanavedessä, mutta nyt pitänee muistaa pitää meteliä tekemisistään, vaikka mieluiten ihan vain matalalla profiililla nämä hommat hoitaisikin.
Silloin hävettäisi ainakin vähemmän, kun kaikki menee kuitenkin piel... äh.
Huijarisyndroomasta on muuten ollut taas juttua siellä sun täällä.
Päivitin sitten samassa syömmennousussa myös verkkosivuni, jotka aina tuppaavat jäämään kesannolle. Niiden kautta tulee kuitenkin aika ajoin yhteydenottoja, joten eivät ne tyystin turhatkaan liene. Viime vuonna päkerrettyjen graafisen viestinnän opintojen myötä minun pitäisi kai osata sorvata hienot sivut itsekin, mutta vetoan kiireeseen ja laiskuuteen ja käytän valmista WordPress-pohjaa.
Asiaan sinällään kuulumaton lisäys: huomasin juuri, että esimerkiksi vuonna 2006 olin julkaissut 319 blogikirjoitusta. Viime vuonna luku oli 20. No, jotain sentään.
