torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Oikeaan suuntaan

On mahdottoman kiinnostavaa havainnoida, miten ihmiset asemoivat itsensä maantieteellisesti. Tarkoitan lähinnä mielikuvatasoa: mitä itse kukin pitää kotiseutunaan ja mitä siihen liittyy, mikä taas tuntuu vieraalta ja kaukaiselta. Se, mikä itselle on itsestäänselvää, voikin toiselle näyttäytyä nurinkurisena - ja päin vastoin.

Esimerkiksi eteläsuomalaiseen multaan juurensa alusta alkaen kasvattanut Veloena kirjoitti, että "on jotenkin raskasta ja ahdistavaa matkustaa pohjoiseen päin. Minusta se tuntuu väärältä suunnalta kaikkina vuodenaikoina".

Kun minä puolestani muutin muutama vuosi sitten Hämeeseen ja sieltä edelleen pääkaupunkiseudulle, pohjoisen ja idän suunta asettuivat "oikeiksi" suunniksi, ja sellaisina ne ovat pysyneet. Lisäksi viihdyin Tampereella niin hyvin, että sekin hahmottuu eräänlaiseksi kotiseuduksi.

Etsiessämme uutta asumusta hieman väljemmiltä vesiltä oli hilkulla, ettemme päätyneet Lohjalle. Vaikka talo oli sympaattinen, lännen ja kaakon suunta tuntuivat alusta alkaen vääriltä ja epämääräisen ahdistavilta. Nyt näyttää siltä, että päädymme Riihimäelle, mikä tuntui alusta alkaen oikealta ja hyvältä (vaikka monelle ajatuskin pienestä kauttakulkukaupungista saattaisi olla kauhistus). Matka Helsinkiin on osapuilleen sama, mutta julkiset liikenneyhteydet ovat Riihimäeltä monin verroin paremmat, mikä painaa vaa'assa paljon. Sekä Itä-Suomeen että Tampereelle - niihin oikeisiin suuntiin - on niin ikään sukkelampi reissata. Sitä paitsi Riihimäki on jo Hämettä!

Suhtautuminen vuodenaikoihinkin riippuu kovasti siitä, missä on kasvanut. Lainaan taas Veloenaa, joka kirjoitti kuuntelevansa "kuin perverssiä kauhutarinaa miehen muistoja, joissa pihaan aurattu lumikinos suli lopullisesti vasta kesäloman jo alettua." Minäkin rakastan Etelä-Suomen varhaisia ja epätodellisen ylenpalttisia keväitä, mutta samalla kaipaan kuitenkin pidempää talvea. Täällä se alkaa myöhään ja loppuu kesken.

Mistä puheen ollen, aivan kohtsillään lähdemmekin oikeaan suuntaan viettämään pääsiäispyhiä ja pitämään pois talvilomiamme (sic!). Suksenkantit on teroitettu, lumikengät pakattu ja metsurinsaappaat rasvattu talven rääppiäisiä varten. Mukavaa pääsiäistä!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa oikeaan suuntaan!

Tuohon talviasiaan lisäisin vielä sen, että pitkää talvea seuraa lyhyt ja kiihkeä kevät. Silläkin on puolensa.

VV

Rita kirjoitti...

Pääsiäistä sullekin! Me olemme menossa Treella käymään lomalla. Yritän olla räpäyttämättä silmiä Riihimäen kohdalla jotta ei mene nähtävyys ohi, hah hah.

Kati Parppei kirjoitti...

VV, totta puhut. Se on juuri se kevät, johon minäkin olen kasvanut - eteläisemmät, runsaat keväät tuntuvat kiehtovuudessaankin vierailta, ulkomaalaisilta suorastaan.

Rita, ei Riihimäessä taida kummempaa nähtävää olla; tavallinen peruspikkukaupunki satojen muiden joukossa. Lasimuseo on tosin hieno, siellä kannattaa ohi kulkiessaan käydä.