Kukko kiekuu punaheltta

Pari viikkoa sitten aloimme ennen aamuviittä herätä fasaanin köök kök-kiekaisuihin. Koska myös rääkäisyjä seuraava siipien päristys kuului sisälle, linnun saattoi päätellä olevan hyvin lähellä.

Siitä lähtien varhaisaamut ovat edenneet tähän tapaan:

- Köök kök, prrrrt.
Heräämme, mutta vaivumme pian uudestaan horrokseen.
- Köök kök, prrrrt.
Havahtuminen - ja vaipuminen horrokseen.
- Köök kök, prrrrt.
Havahtuminen - ja vaipuminen horrokseen.

Tämä kaava toistuu vielä muutaman kerran, ennen kuin herätyskello ilmoittaa, että kello on kuusi ja on aika nousta.

Iltana muutamana hämärän laskeutuessa satuimme katsomaan makuuhuoneen ikkunasta, miten korea fasaanikukko patsasteli määrätietoisesti kohti talon pohjoispäätyä. Se killisteli pää kallellaan ylös ikkunan takana olevaan douglasinkuuseen ja kiersi sen arvioivasti pari kertaa. Sitten se pörähti ylös oksalle, asetteli itsensä mukavasti ja näytti vaipuvan uneen.

Sama toistui seuraavana iltana. Ja sitä seuraavana.

Tämä siis selittää paitsi äänekkäät aamukonsertit, myös kuusen alle ilmestyneen guanokasan. Kukonkekkele pitää kuusta vakituisena yöpuunaan, josta se aamun valjetessa hyppää alas ja aloittaa tunnin mittaiset soidinmenonsa ikkunamme alla. Se häipyy muihin aamutoimiinsa sopivasti silloin, kun mekin nousemme.

Minkäpä teet? Ei meistä kumpikaan raaski lintua häätää, tosin mies katseli arvioivasti fasaanin leveää ahteria kuusen oksalla ja mietti, voisiko siihen ampua herneen puhallusputkella. Pohdimme myös kuusen alle hiipimistä ja rääkäisemistä sen, minkä keuhkoista lähtee. Poetic justice.

Laitamme toivomme kesän lähestymiseen ja siihen, että kukolla käy lopulta flaksi. Tietysti voi lohduttautua myös sillä, etteivät fasaanit harrasta joukkosoitimia teerien tapaan.

Köök kök, prrrrt.