maanantaina, elokuuta 29, 2011

Etätöissä

Laskin, että olen tehnyt etätöitä yhtäjaksoisesti seitsemän vuoden ajan. En tosin ole varma, voidaanko nykyistä tietokirjan kirjoittamista laskea etätöiksi. Ehkä voi, koska minulla on vielä jonkinlainen apurahatutkijan status ja olisin periaatteessa voinut kinuta alma materistani työhuoneen, jos asuisin samalla paikkakunnalla.

Hyvin usein tuntuu, että erakkoelämä alkaisi jo riittää. Jotain olisi ehkä pelastettavissa, kun pienen harjoittelun jälkeen kykenen yhä kommunikoimaan melkein ymmärrettävästi lajitovereiden kanssa. Toisaalta tiedän, että lähitöissä ollessani kaipaisin työpäivääni monia asioita, joihin olen näiden vuosien aikana tottunut.

Juohtuikin mieleen näin töitä vältellessä listata etätyöläisyyden hyvät ja huonot puolet akateemisen, pienituloisen pätkätyöläisen näkökulmasta. Nämä on kirjoitettu sitä mukaa, kun ne ovat tajuntaan nousseet sen kummemmin järjestelemättä.

Englanninkielen taitoisille suosittelen kyllä Oatmealin sarjakuvaversiota, joka kertoo suurin piirtein samat asiat huomattavasti värikkäämmin:
Why Working from Home is both Awesome and Horrible

Huonot puolet:

- työyhteisö puuttuu
- työ- ja vapaa-ajan erottaminen on vaikeaa: jos päivällä ei koe tehneensä tarpeeksi, on helppo jumittua koneen ääreen illaksi
- itsekuria tarvitaan enemmän kuin lähitöissä (kotona on aina loputtomiin vaihtoehtoista - ja usein mielekkäämmältä tuntuvaa - tekemistä)
- ihmiskontaktit ovat niin vähissä, että niitä alkaa tottumuksesta vältellä vapaa-ajallakin
- edelliseen liittyen: parisuhteelle voi olla rasite, jos puoliso on jatkuvasti se viikon ainoa ihmiskontakti, jolle vertaistuen puutteessa puretaan myös työperäiset ahdistukset
- verkostoituminen ja työasioihin vaikuttaminen ovat kotoa käsin hankalia
- kirjastot ovat kaukana
- kopioiminen, skannaaminen ja muut vastaavat toimitukset vaativat etukäteissuunnittelua, aikaa ja rahaa
- lounas on valmistettava itse
- jääkaappi on liian lähellä
- jos unenpuute vaivaa, hiljaisuus voi olla turmiollista

Hyvät puolet:

- työyhteisö puuttuu
- rauha ja hiljaisuus (toki asuinpaikasta riippuen; edellisen asunnon vieressä oli valtava tunnelityömaa, joten käytin kuulosuojaimia)
- työaika on joustava
- työmatkaan ei kulu aikaa
- naaman tai tukan laittamiseen ei kulu aikaa (ei kyllä juuri muutenkaan)
- vaatteisiin kuluu vähemmän rahaa, kun voi käyttää yhdet verkkarit kerrallaan puhki
- jos tulee ajatus- ja kirjoitusjumi, voi käydä lenkillä aivoja hölskyttämässä
- voi ottaa nokoset kesken päivän
- lounaan voi valmistaa itse
- koirista on kivaa, kun kotona on joku, jolle tuputtaa kumikanaa
- työkoneen ääressä voi röhnöttää ja jumpata naamaa hurjilla ilmeillä, kun ei ole huonetoveria pelästymässä
- ihmisten ilmoille - vaikkapa lähikauppaan - lähteminen on aina jännittävää vaihtelua
- jos on huono päivä, siitä kärsii vain itse (ja kotiin palattuaan puoliso)

Jos Pagistaanin lukijoissa on kohtalotovereita, lukisin mielelläni teidän näkemyksiänne aiheesta.

9 kommenttia:

Careliana kirjoitti...

Niin ikään noin seitsemän vuoden ajan kotoa käsin työskennelleenä voin allekirjoittaa useimmat listasi kohdat. Minusta hyvin suuri plussa on se, että kun työstä joka tapauksessa välillä kaipaa hengähdystaukoa, voi sillä välin tehdä jotain kotityötä (esim. pyykkihuoltoa) ja sitten kun perhe kotiutuu, ehtii vallan omistautua heille kun ei ole niitä askareita enää riesana (paitsi tietysti jos on töitä vielä riesana). Lisäplussaa myös siitä, että kahvi on aina varmasti tuoretta - miinuksena toki se, että se pitää joka kerta keittää itse. Ja sitten voi työn lomassa laulaa täyttä kurkkua, jos huvittaa, se on ihan huippubonus.

Joo, onhan tässä puolensa ja puolensa. Itse aikanaan ajattelin tämän ehdottomasti väliaikaiseksi (ja mahdollisimman lyhytaikaiseksi!) ratkaisuksi, mutta enää en ole lainkaan varma, tuleeko minusta toimistorottaa enää ikinä...

Kati Parppei kirjoitti...

Careliana, sainpas napattua sinut blogilistalleni! Muistan lukeneeni blogiasi joskus, mutta sitten jotenkin hukkasin sen, kun en heti merkinnyt sitä.

Kodinhoitotöitä voi tosiaan hoitaa tauoilla, se on totta. Itse olen vain huomannut, että ainakin intensiivisestä kirjoittamisesta voi olla vaikeaa saada uudelleen kiinni, jos välillä touhuaa jotain ihan muuta. Jopa lounastauko on joskus tässä suhteessa ongelmallinen katkos, vaikka sen pitäisi olla virkistävä paussi. Sitten toisaalta kirjoittamiseni on muutenkin hyvin katkonaista; käyn välillä tsekkaamassa sähköpostit, luen uutiset, kirjoitan pari lausetta, käväisen - köhöm - Facebookissa, kirjoitan taas vähän...

Tässä ajankäytön mentaalisessa jaksottamisessa on siis vielä opeteltavaa. Luulen, että sen parempi hallinta auttaisi tuossa työ- ja vapaa-ajan erottelussa.

Laulaminen, joo! Minäkin lauleskelen, puhun itsekseni, pistän välillä tanssiksi... Teepäs näitä oikealla työpaikalla, etenkään jaetussa työhuoneessa.

Kati Parppei kirjoitti...

Vielä lisäyksenä: ainakin allekirjoittaneelle ideaaliratkaisu olisi lähi- ja etätöiden yhdistäminen. Osa viikosta vähän sosiaalisemmassa ympäristössä, osa kodin rauhassa.

Careliana kirjoitti...

Oi, on aina yhtä polleaa päästä jonkun blogilistalle! ;-)

Sellaisenkin pluspuolen keksin vielä tästä yksin kotona työskentelemisestä, että kun niitä aivoja tosiaan on pakko aina välillä lepuuttaa, niin sen voi ihan huoletta tehdä Facebookissa, blogistaniassa tai millä tahansa hömppäsivustolla pelkäämättä, että joku bongaa, mitä oletkaan tekemässä. Okei, se vastaava miinuspuoli sitten tietysti on se, että kun ei ole pelkoa "kiinnijäämisestä", niille hömppäsivustoille voi unohtua turhan pitkäksi aikaa...

Veloena kirjoitti...

Tutulta kuulostaa. Huomasin eilen orientoivien opintojen tietokonejohdatuksessa taas etätyöläisyyteni kuvioiden nousevan esiin - kun ohjaaja puhui jotain ei-niin-oleellista, aloin lueskella sivupalkista uutisia ja facebookata. Ja sitten hämmästyin kun en enää saanutkaan langanpäästä kiinni havahduttuani ja toiset olivat edenneet tekemään jotain oleellista jonnekin sivulle, jonne en löytänyt tietä. (Onneksi viereinen tyttö, joka alkoi hihittää hysteerisesti huomastessaan mun avaavan facebookin, auttoi mukaan.) TUosta laittamattomuudesta - mulla ainakin kotityö on vain syventänyt sitä ja tehnyt varsinaisen naisten oikeuksien esitaistelijan tässä asiassa. (Ei miehille taideta huomautella siitä työpaikoilla niin kuin naisille - ja sekös korpeaa!)Siis että miten niin pitäisi luoda myönteistä imagoa yrityksestä, häh. Eikös se ole myönteistä, että on rento meininki... :D

Nyt kun hieron isemmassa paikassa ja mulla on siten kahdesti viikossa työyhteisö, huomaan istuvani hierontatauoilla plintillä kone tai kirja sylissä, kaukana työtovereiden hälinästä. Huooh... :) Ja olevani ihan uuno semmoisessa small talkissa, jossa pitäisi kommentoida hiuksia ja vaatteita ja fiilistä. Ja narista asiakkaista selän takana. Ja silti en tunnu niin kajahdusherkältä kuin kotiin tekstin kanssa erakoituneena tunnuin.

Niin - suo siellä, vetelä täällä.

Eva Ahl-Waris kirjoitti...

Rakas Pagistaan, olen täysin samaa mieltä plussista ja miinuksista! Työyhteisö olisi sosiaalista, mutta tosin voisi myös välillä häiritä keskittymistä jne. Olen työskennellyt kotona lähes tauotta jo 9 vuotta - koko jatko-opiskelijakauteni - sekä muissa projekti- yms. töissä yhtä aikaa kotoa käsin, ja nyt kohta vuoden postdoc:ina. Syy tietty se, että yliopiston työhuoneita on rajallinen määrä ja minulla on kuitenkin ollut tietokoneita ja nettiyhteyksiä myös kotona. Olen itse tuntenut että sosiaalinen media on edesauttanut pahimpaan hätään, kun joskus kaipaa sitä kahvitaukoa. Netti kelpaa myös hyvin jonkinlaisena infoväylänä, vaikka huomaan,e ttä olenkin usein saanut relevanttia infoa viimeisenä - mutta, olen sitä kuitenkin saanut, kolleegojen välityksellä. Vuodesta 2007 olen yhdistänyt tätä "erakkoelämää" perhe-elämään ja se on ollut joskus vaikeampaa, mutta joskus hyvinkin kätevää!, työskennellä ilman kellokorttia. Asuin kaksi vuotta landella, joka tuntui raskaammalta arkisto- ja kirjastokäyntien kannalta, joten siihen oli saatava muutos. Vastedes pyrin asumaan juuri näistä syistä lähempänä "yliopistokaupunkia". :)

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Näitä on tosi kiinnostavaa lukea.

Tuli vielä mieleen yksi niin itsestään selvä hyvä puoli, etten edes muistanut kirjata sitä: etätyöskentely on ekologista ainakin, jos työmatkan tekisi moottorivoimin.

Huonoihin - tai ehkä ennemminkin huvittaviin - puoliin taas lisättäköön se, että toisinaan kanssaihmisten on vaikea hahmottaa, että kotona työskentelevä on ihan oikeasti töissä, saa palkkaa ja tekee tietyn määrän työtunteja viikossa. Muistan, kun takavuosina apurahaelämää aloittaessani eräs tuttuni vilpittömästi ihaili sitä, miten hyvin olin asiani järjestänyt: "aika hurjaa, saat rahaa pelkästä kotona olemisesta!" :D

Eva Ahl-Waris kirjoitti...

Totta! Vanhempani eivät ole vuosienkaan jälkeen - tai edes kun sain sittenkin väikkärin tehtyä - että olen de facto töissä, vaan ovat sitä mieltä että sluibailen. Kun en ehdi siivoamista, sanovat että koska olen "boheemi". Ei siis siksi, että istuu päivän tietsikan edessä, eikä tiskin ääressä... Suttuivat, kun laitoin lapset tarhaan - "eihän sitä tarvita, kun olet kotona" jne... Sama systeemi ei-akateemisten kavereiden silmissä, ilmeisesti. Se on välillä vähän rasittavaa, mutta pitää vaan olla välinpitämätön tällaisia kommentteja kohtaan ja pitää päänsä. Tulostahan syntyy, ja se on tärkeintä :)

Kati Parppei kirjoitti...

Hear, hear.