maanantaina, kesäkuuta 16, 2014

Lapasesta

Pagistaanissa tapaavat kaikenlaiset touhut lähteä niin sanotusti lapasesta.

Tänä keväänä uudella plantaasilla ei ollut aikomusta tehdä oikeastaan mitään. Katsella vain ja tutkailla, mitä nousee ja mistä. Ha!

Vanhasta raparperipenkistä se alkoi. Jos tuon tuosta kuitenkin perkaisi.

Kah, tässä vieressähän on entisen kasvimaan pohja. Ehkä yhden salaattipenkin voisi raparpereiden kaveriksi tehdä. Kun nyt talikkoa joka tapauksessa heiluttaa.

Tai oikeastaan tämän penkin voisi jättää avomaankurkuille ja tehdä salaattipenkin erikseen. Äkkiäkös tässä!

Niitä penkkejä tuli lopulta talikoitua ja kunnostettua pienen kasvimaan verran. Toinen mokoma olisi kai kääntynyt kepeästi, jos vastaan ei olisi tullut rivistö sitkaan ja itsepäisen näköisiä siperianhernepensaita.

Ja yrttimaa. Toin Riihimäeltä ranskalaista rakuunaa ja karjalanminttua ja tupsun ruohosipulia. Niille piti saada jonkinmoinen istutuspaikka. Aivan pieni vain; tänä keväänähän ei ollut tarkoitus tehdä mitään suurellista. Nyt pihalla on nelimetrinen yrttipenkki, anopin puretusta grillistä nyysityillä tiilillä reunustettu. Eikä se tyhjäksi jäänyt. Naapurista tuli lisää rakuunaa sekä lipstikkaa ja piparjuurta. Tuttu antoi ilmasipulinalun, kun kävin muuttotalkoissa laatikoita kantamassa. Ja taimikaupassakin tuli pistäydyttyä kerran jos toisenkin.

Vedin henkeä hetken. Olisiko se nyt tässä?

Seuraavaksi - kuinka ollakaan - löysin netistä naapurikunnassa myynnissä olevia perunalaatikoita. Siis sellaisia jämäköitä, matalahkoja puulaatikoita. Ei muuta kuin takapenkit alas autosta ja hakemaan. Pellavaöljyllä käsiteltyinä niistä tuli oivia kylvölaatikoita. Puolivahingossa päädyin kylvämään niihin salkoruusua ja maariankelloa, noita kaksivuotisia kukkaihanuuksia, jotka tekevät ensimmäisenä kesänään lehtiruusukkeen ja kukkivat seuraavana.

Vaan hetkinen, niille - kuten ei myöskään mökiltä tuoduille pensasruusujen jakotaimille - ei tule olemaan tilaa vanhassa kukkapenkissä (jonka ehdin jossain välissä myltätä ja perata ja johon jostain ilmestyi muutama kiinanpionin - pioneja on oltava! - ja kuunliljan taimi).

Eipä hätää. Keskellä pihaa on noin aarin verran juolavehnää ja leinikkiä puskevaa kynnöspeltoa, vanha perunamaan pohja, jota saa olla jatkuvasti niittämässä. Siitä kun pari neliötä illassa kääntää, ei mene montakaan viikkoa, kun keskellä pihaa on ihastuttava mullos, tabula rasa, jolle voi tehdä mitä vain.

Mainitsinko jo omenapuut? Vanhoja puitahan täällä on muutama. Nyt on kasvamassa myös pari tainta. Ja tuttavalta saatu luumupuun taimi.

Tästä reuhuamisesta voinee päätellä, että olen kaivannut maan kääntämistä yhdeksän vuoden kasvimaatauon aikana; viimeksi Tampereella minulla oli pieni viljelypalsta vain parinsadan metrin päässä kotoa (ja Riihimäellä kasvihuone, jota tulee kyllä ikävä; uuden pystyttäminen lienee vain ajan kysymys). Onneksi lääniä on hehtaari. On tilaa meltota vielä hyvä tovi. Pysyypähän poissa pahanteosta.

4 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Lipeehä toi lapasest ittekkullakii, hommas jos toises.

Joku kirjoitti...

No, on.

Innostus on voimavara! ;-)

Päivi H-K kirjoitti...

Oli pakko palata lukemaan juttu toisenkin kerran. :D Joo, nauratti yhtä paljon edelleenkin. :D Mutta ihanaahan se on, kun saa tehdä sitä mistä pitää. Ja aika vaaratontakin tuo villiintyminen tuntuu olevan - vai onko tullut talikosta reiteen tmv?

Kati Parppei kirjoitti...

Vaaratontahan tämä. Viikatteella voisi tosin sääreensä silpaistakin.