Luulen, että ohjaaja oli valinnut sen ryhmäläisten ensimmäiseksi työksi juuri siksi, että maalattavia kasvoja - ne ovat vaikein osuus - on vain yhdet. Huomaavaista sinänsä.
Viimeistelin ikonin tänä kesänä äidin ohjauksessa. Se kuivuu ja odottaa siunaamista ja öljyämistä; pinta on vielä hieman epätasainen (reunaviivan vinous johtuu puolestaan kameran optiikasta).
Ikonimaalauksen tekniikassa on hiukan samaa kuin metalligrafiikassa, josta pidin takavuosina kovasti ja tungin itseni tilaisuuden tullen kansalaisopistojen ryhmiin, jotka osallistujien puutteessa tavattiin pian lakkauttaa. Minä ja kourallinen muita innokkaita jäimme harmistuneena mulkoilemaan posliininmaalaus- ja keramiikkakurssien pitkiä listoja. Toivoisinkin voivani jatkaa ikonimaalauksen opettelua tavalla tai toisella. Jos vain olisi aikaa ja rahaa, menisin Valamoon intensiivikurssille ja jatkaisin sitten jossakin lähiseudun ryhmässä (äidin kanssa totesimme, että kotoisassa kisällinopissa olemisesta jää helposti puuttumaan säännöllisyys, vaikka opettajalla taitoa riittäisikin).
Niin, aika. Olen laskenut tutkimusrahoitukseni riittävyyttä suhteessa siihen, mitä sen puitteissa on vielä tehtävä ja todennut, että tänä(kin) vuonna lomaksi saa riittää viikon irrottautumisreissu. Uusia hakemuksiakin kun on sorvattava syyskuun Akatemia-hakuun - vaikka totuuden nimissä välillä tuntuu, että sama olisi vain täyttää uutterasti lottorivejä.
Mutta tänään jäin pohtimaan Veloenan tuoretta mietettä: "Aivan kuin aika tai oppiminen loppuisi, jos vain päästäisi irti edes hitusesta kontrollia."
Missä määrin kyse lie siitä, etten yksinkertaisesti uskalla päästää kulloisestakin urakastani irti peläten, että katuisin kevytmielisyyttäni myöhemmin ajan käydessä vähiin, tai etten pääsisi enää siihen kiinni tauon jälkeen. Luulen, ettei aivan vähän.
3 kommenttia:
Kun olen vihdoin päässyt eläkeläisruotuun, vaikka kirjoitushommat vielä jatkuvatkin, niin mieleen nousee väkisinkin, että työelämä on todella rankkaa, eikä sitä aina edes huomaa siinä kieppuessaan. Silloin olisi tarpeen järjestää elämään niin paljon hauskuutta kuin siihen vain mahtuu, oli lomaa tai ei. Nauravalla naamalla tekee töitäkin mieluummin. Ihanaa kesää sinulle!
Minä maalasin kerran tuon saman ikonin alkeiskurssilla. Tuo sinun on hieno, mutta omastani tuli ihan kaamea. :o Toisaalta opettajani ei minusta ollut kovin hyvä, ei esim. tiennyt mitä nuo kirjainlyhenteet ikonissa tarkoittavat... Mutta mieluusti jätän ikonimaalauksen kärsivällisemmille! :)
Marmustoi, näinhän se on. Tosin itse en koe omaa työtäni sinällään rankkana; en kaipaa itse tutkimuksesta tai kirjoittamisesta lomaa. Mutta tietysti tiukat aikataulut ja koko ajan kasvavat rahoituspaineet tuovat sitten sitä toista puolta mukaan.
Liiolii, se on niin yksilöllistä, minkä ilmaisutavan itselleen luontevaksi kokee. Minä en esimerkiksi ole ollenkaan öljyväriyhteensopiva. Hirveä sotku, väriä joka paikassa ja tuloksena jotain ihan muuta kuin mitä piti :P. Eivätkä kyllä vesiväritkään oikein omalta ole tuntuneet. Toisaalta taas olen huomannut, että pyrin "kaunistelemaan" todellisuutta ja hiomaan ne hyvätkin rosot pois. Esimerkiksi elävän mallin piirustuksessa alan ihan huomaamattani piirtää jonkinlaista klassista ihannetta aitojen mallien sijaan, jollen tietoisesti kiinnitä asiaan huomiota. Ikonimaalauksessa saa tehdä tätä ihan luvan kanssa; hakea jonkinlaista ultimaattista kauneutta siinä määrin, kuin se maallisin keinoin on mahdollista. En tiedä, tuleeko minusta ikinä hyvää ikonimaalaria, mutta haluaisin saada enemmän oppia nähdäkseni, kannattaako edes yrittää.
Lähetä kommentti