Teinihautojat asialla

"Kanakorissa" hautova Lyyti (oik.) ja munimaan ängennyt Opri.

Vaihteeksi Luftwaffe Ostin kuulumisia muistiin itselle ja luettavaksi niille, joita aihe kiinnostaa.

Kanalassa on talvehdittu hienosti, lämpö on pysynyt seinien sisällä, eikä riitoja ole ollut edes Göring- ja Lammio-kukkojen välillä. Tragedioilta ei ole kuitenkaan täysin vältytty. Herkimmät lukijat voinevat täten varautua ikäviin yksityiskohtiin.

Kuukausi sitten noin vuoden vanha Lyyti-kana keksi, että helmikuu olisi mitä oivallisin aika hautoa. Asiasta neuvoteltiin tovi, mutta lopulta päädyin antamaan sinnikkäälle rouvalle viisi munaa alle. Pahaksi onneksi Lyyti päätti hautoa kaikkien suosikkipesässä, jonne jokainen kana vuorollaan puski munimaan hautojasta piittaamatta. Tämähän on varsin tyypillistä. Lisäksi nuori kana on parven arvoasteikossa pyrstöpäässä, eikä sen auktoriteetti riittänyt häätämään yrittäjiä pois.

Päätin kerätä uudet munat päivittäin Lyytin alta ja katsoa, mitä tuleman pitää, vaikka pesän verkottaminen kävikin mielessä. Hautova kanahan ei käytännössä suostu enää pesäpaikkaa vaihtamaan.

Seuraavaksi Lyytin pesään änkeytyi toinen syksyn mustista täydennyslentäjistä, liekö ollut samannäköisestä kaksikosta Nasti vai Nadja. Vasta äskettäin muninnan aloittanut kanateini nyppi Lyytin tapaan vatsansa paljaaksi ja ryhtyi tomerana hautomaan samaa munasatsia, vaikka aikani sitä nostelinkin pois pesästä häiriköimästä.

Yhteishaudonnat ovat lähtökohtaisesti ongelmallisia. Ne saattavat sujua ihan hyvin, mutta usein käy niin, että kanat munien päällä teutaroidessaan polkevat niitä rikki. Näin kävi meilläkin, kaksi kokematonta tunaria kun taisteli lebensraumista. Kaksi munaa rikottiin haudonnan kuluessa ja kolmas kuoriutumispäivänä. Takkinsa liian aikaisin menettänyt tipu ei tietenkään selviytynyt. Toinen kahdesta jäljelle jääneestä munasta jäi kuoriutumatta, eli eläviä tipuja tuli maailmaan lopulta yksi ainoa.

Eikä sillekään hyvin käynyt. Kun kaivoin poikasen lattialle siirtyneiden teiniäitien alta tarkistaakseni sen kunnon, huomasin toisen puolen päästä olevan vereslihalla ja silmänkin varsin huonossa jamassa. Luultavasti kuoriutumisvaiheessa tullut nirhauma oli laajentunut emojen nokkiessa sitä; kanoillahan veren näkeminen laukaisee aina nokkimisvietin. Koska yksinäisen tipuraasun eristäminen lämpölampun alle hoitoa varten olisi ollut raakaa ja selviytyminen joka tapauksessa melko epätodennäköistä, päädyin päästämään poikasen saman tien tuskattomasti päiviltä sen sijaan, että olisin antanut sen uudestaan nokittavaksi.

Poikastuottajan urani lähti siis hieman yskähdellen käyntiin. Olin jo henkisesti varautunut ensimmäisen haudonnan menevän harjoitteluksi teinien ollessa asialla, joten kovin syvästi en asiasta järkyttynyt. Tiputappioita tapaa tulla joka tapauksessa tavalla tai toisella ja kärsivät tai epämuodostuneet reppanat on tarvittaessa tohdittava lopettaa (tämähän pätee myös aikuisiin kanoihin; ei niitä eläinlääkäriin piikille viedä).

Hyvää tapauksessa oli se, että lattialla piipittävä tipu sai näköjään olla täysin rauhassa muulta parvelta. Se ei kiinnostanut ketään, ei kanoja eikä kukkoja. Olin alun perin miettinyt, tohdinko yhdistää mahdolliset tiput suoraan parveen emoineen, vai pitäisikö ne eristää ensimmäisiksi viikoiksi. Aiheen tiimoilta on kaksi koulukuntaa, koska joskus aikuiset kanat äityvät murhanhimoisiksi tipuja nähdessään. Maatiaisväki kuitenkin lähtökohtaisesti suosittelee mahdollisimman vähäistä puuttumista haudontaan, kuoriutumiseen ja hoitoon. Meidän parvemme osalta tulevat tiput voinee huoletta päästää lattialle, mikä on toki hoitajalle helpotus.

Katsotaan, kuka seuraavaksi innostuu ja mikä on seuraavan haudonnan lopputulos. Ainakaan kovin paljon huonommin se ei voi mennä.