Status quo

(Minua nuorempi) Jenni kirjoitti keski-iästä ja silmien pyörittelystä volyymiripsille ja valmiiksi revityille farkuille.

Minä olen löytänyt itseni vähän väliä peilin äärestä ihmettelemästä, että näytänpä väsyneeltä ja harmaalta ja naama on jotenkin valahtanut, vaikkei ole edes kankk... valvomista takana. Kun tarpeeksi usein olin ihmetellyt, aloin aavistella, ettei kyseessä olekaan poikkeustila, vaan neljänkymmenen paremmalle puolelle ehtineen naaman status quo. Freesit päivät ovat takana. Luulen, että vuodet tulevat leipomaan minusta jonkinlaisen juopuneen piisamin ja Rapanhapakon hybridin.

Niinikään tapailen Burana-purkkia - niitä lääkärin määräämiä tujumpia nappeja - ja Voltaren-tuubia huomattavasti useammin kuin ystäviäni. Aina jokin paikka on jumissa tai kolottaa. Aamuisin natisen. Voivottelen ja huokailen.

Miehen kanssa paheks... keskustelemme iltauutisten ääressä nuorten meteorologien vaatetuksesta. Kuunneltavien radioasemien määrä on koko ajan pudonnut, koska useimpien musiikkitarjonta on joko jankutusta tai nasaalivikinää (Radio Rock on hyvä, kun sieltä tulee progea, Nirvanaa ja Doorsia, mikä saa henkilön tuntemaan itsensä puolet nuoremmaksi ja alla jyrräävästä Subaru Foresterista huolimatta vähän kapinalliseksikin - hetken aikaa).

Telkkaria ei oikeastaan enää voi katsoa, kun kaikesta tarjonnasta tulee pahalle tuulelle (paitsi niitä iltauutisia ja Areenasta luontodokumentteja ja neiti Marplea). Mihin maailma onkin menossa, se on joko nopeuttanut tahtiaan tai me käyneet hitaammiksi. Mutta väliäkö tuolla, koska suunta on joka tapauksessa huono.

Niistä volyymiripsistä en edes ala.

Rutiinieläin ja lomailu

Mietin heinäkuisia mustikankypsymis- ja kantarelliuutisia lukiessani, että olisipa kiva, jos voisi töiden sijaan keskittyä tovin marjastukseen, sienestykseen ja kalasteluun, ulkoiluttaa kameraa kerrankin kunnolla ja käväistä vaikka jossain reissussa.

Sitten hoksasin, että tuollaista tovia kai tavataan kutsua kesälomaksi. Niitähän allekirjoittanut ei juuri ole harrastanut. Loma Pagistaanissa tarkoittaa yleensä - niin myös tänäkin vuonna - kahta viikkoa, joiden aikana nukutaan teltassa kivenkolossa ja patikoidaan itsensä niin pökerryksiin ja kipeäksi, että ihan mielellään istutaan työpöydän ääressä taas seuraavan vuoden ajan.

Olisihan minulla ollut joinakin vuosina niin sanotusti viralliset ja täydet lomat, mutta juuri silloin on pitänyt rytyyttää väitöskirjaa esitarkastukseen tai painovalmiiksi tai tehdä jotain muuta, jota ei voi jättää neljäksi viikoksi pöydälle (kuulostaa ehkä hullulta, kun kyseessä on historiantutkimus). Toisaalta - jos ihan totta puhutaan - en ole pitkää lomaa edes kaivannut, tai osannut kaivata. Olen käyttöliittymäni osalta niin rutiinieläin, että pärjään parhaiten, kun arki rullaa eteenpäin päivärytmiltään tuttuna ja ennustettavana. Häkellyn ja ahdistun, jos struktuuri tyystin katoaa. Patikkareissuillahan se ei katoa, muuttuu vain toisenlaiseksi ja oikeastaan vielä tavallista sotilaallisemmaksi.

Sitä paitsi korvaan lomailua ottamalla akateemisen vapauden suomia joustoja arjessa. Pidän ylimääräisen vapaapäivän, mikäli se on syystä tai toisesta tarpeen - ja jos juuri silloin ei jokin kalmanlinja paina päälle - ja käyn usein esimerkiksi lenkillä tai ratsastamassa hevosen ennen työpäivän aloittamista. Etäpäiviä harrastan silloin, kun siltä tuntuu, ja saatan kesken päivän puuhata jonkun tunnin jotain muuta kuin töitä.

Mutta jos pitäisin joskus ihan oikean kuukauden kesäloman, jakaisin sen niin, että ottaisin pari viikkoa kylvö-, käenkuuntelu- ja alkukesänfiilistelylomaa touko-kesäkuussa. Kaksi viikkoa reissu- ja marjankeruulomaa voisi sijoittaa heinä-elokuuhun.

Kaikille lomailijoille Pagistaan yhtä kaikki toivottaa leppoisaa ja akkuja lataavaa kesätaukoa!