En ihmettele, että kesää käytetään ihmiselämän allegoriana.
Tuomet kukkivat, syreenit; nuori ihminen odottaa kärsimättömänä - niin, mitä? Jotakin, todellista elämää, rakkautta, muuttumista toisenlaiseksi.
Sitten mesiangervojen tuoksussa jo nuollaan haavoja. Kiireessä kompastuu.
Kesä tasaantuu, kypsyy, vihreys tummuu. Lämmin mäntykangas tuoksuu, horsma kukkii. Keski-ikäinen kulkija odottaa marja-aikaa. Tuleeko mustikkaa kerättäväksi.
Ja ilmassa tuntuu jo syksyn aavistus.
