Sielu ja persoona

Palasin Moskovasta lauantaina puoliltapäivin - Venäjän arkistotyöt on nyt väikkärin osalta tehty - join kahvit ja lähdin siipan kanssa Riihimäelle. Siitä eteenpäin elämä onkin ollut lähinnä kahden paikan välillä reissaamista, pakkaamista, tavaroiden kantamista, hiomista, pakkelointia ja muuta mukavaa. Suurisuuntaista remonttia emme ole edes aikeissa tehdä; tässä vaiheessa riittää lautalattian hiominen ja lakkaaminen ja vanhojen, täyspuisten keittiönkaappien maalaaminen, joista jälkimmäisessä riittää puuhaa vielä toviksi.

Huomenna muutamme laatikoiden keskelle uuteen kotiimme, johon olemme tykästyneet päivä päivältä enemmän jo nyt. Sillä on sielu ja persoona. Sitä paitsi naapurit murtavat hämäläisittäin, mikä saa muistamaan, ettei Tampereelle ole kuin reilu sata kilometriä. Eilen meitä kävi tervehtimässä myös parin talon päässä asuva Pippuri-kissa. Sen murteesta ei kylläkään saanut selvää.

Moskovassa ehdin tehdä muutakin kuin istua tutkimassa 1800-luvun munkkien mielenliikkeitä. Perjantaina yöjunan lähtöä odotellessani hyppäsin paikallisjunaan ja piipahdin 70 kilometrin päässä sijaitsevassa Sergiev Posadissa (neuvostoaikana sen nimi oli Zagorsk). Kaupunki on syntynyt Pyhän Kolminaisuuden luostarin ympärille, jonka Sergej Radonezilainen - sittemmin yksi Venäjän tunnetuimmista pyhistä - perusti 1300-luvulla. Kävin siellä yksitoista vuotta sitten ollessani kieliharjoittelussa Moskovassa, jolloin pikkukaupungin verkkainen eloisuus ja luostarin rauha tuntuivat balsamilta miljoonakaupungin jälkeen. Niin tälläkin kertaa.