sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Mandoliini

Kaivoin mandoliinin kuuden vuoden jälkeen sängyn alta. Myös viritysmittari löytyi pienen haeskelun jälkeen, joten sain soittimen vireeseenkin.

Isänpäivään tällainen puuhastelu sopi erityisen hyvin. Kun noin kahdeksan vuotta sitten kesällä olin pois tolaltani, murheen murtama, maani myynyt - miten nyt mielentilan haluaakin ilmaista - isä lykkäsi mandoliinin ja Kansanmusiikki-instituutin Mandoliinioppaan kouraani, että saisin muuta ajattelemista.

Se toimi. Sormet hellinä opettelin kappaleen toisensa perään. Monivuotiset pianotunnit olivat hyvä pohja itseopiskelulle, mutta aivan erityisesti nautin siitä, etten harjoitellut ketään tai mitään varten - en soitonopettajaa, en konserttia, en kurssitutkintoa. Paineiden välttämiseksi pidin jopa visusti huolen, ettei kukaan kuullut soittamistani.

Jonkin muuton jälkeen mandoliini sitten jäi koteloonsa sängyn alle: elämään tuli muuta, sormien paksuuntunut nahka oheni taas, alusta aloittaminen tuntui aina vain nihkeämmältä ja lopulta aikomuskin unohtui.

Monista asioista olen isälleni kiitollinen, ja mandoliinin ojentaminen oikealla hetkellä on yksi niistä. Meillä ei ehkä ole ollut kaikkein helpoin suhde - luulen, että olemme liian samanlaisia sellaisissa asioissa, joissa samankaltaisuus lisää jännitteitä ennemmin kuin poistaa niitä - mutta samassa veneessä tässä on koko ajan oltu.

Mandoliiniaankaan isä ei ole pyytänyt pois, vaikka on tiennyt, etten sitä ole aikoihin ehtinyt soittaa.

3 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Mandoliini??

*sanaton*

Kristina kirjoitti...

Kaunis isänpäivä tervehdys isällesi.
Tietyssä iässä huomaa, että vanhemmat (vanhat ihmiset) eivät olekaan tyhmiä. Heillä on omat kokemuksensa ja viisautensa.
Näin peilit seuraa sukupolvelta toiselle.
Muista pyyhkiä pölyt mandoliinikotelosta aina silloin tällöin.

Kati Parppei kirjoitti...

Kristina, näinhän se on. Itse en ole oikeastaan pitänyt vanhempiani tyhminä - joskus kyllä tuntuu, että sellainenkin vaihe olisi ollut terveellistä elää läpi - mutta jonkinasteisia ymmärrysvaikeuksia puolin ja toisin on toki ollut. Missäpä ihmissuhteessa niitä ei olisi... mutta lapset vielä väistämättä peilaavat vanhempiaan monin tavoin.