Katsoimme sunnuntaina - saamelaisten kansallispäivänä - YLE:n dokumentin Suomi tuli Saamenmaahan. Se kertoi saamelaislasten koulutaipaleesta 70-luvulla; vielä tuolloin jopa kuusivuotiaat lapset muuttivat sisäoppilaitokseen ja pääsivät käymään kotonaan ehkä kerran puolessa vuodessa. Koulukielenä oli suomi. Rivien välistä annettiin ymmärtää, että saamelaisten oma etu olisi muuttua suomalaisten kaltaisiksi ja unohtaa oman kulttuurinsa erityispiirteet, jotka esitettiin takapajuisina ja menneeseen maailmaan kuuluvina.
Saamelaisten - ja yhtä lailla romanien - ponnekkaat suomalaistamisyrityksethän ovat olleet osa pitkää projektia, suomalaisuuden määrittämistä ja vakiinnuttamista. Kulttuuri-identiteetit muodostuvat pitkälti poissulkevuuden periaatteella: olemme jotain, mitä muut eivät ole. Kuten muualla, myös Suomessa omaa erityisyyttä on peilattu ja rakennettu lähinnä suhteessa naapureihin, ennen muuta venäläisiin ja ruotsalaisiin.
Suomalaisuuden näkökulmasta saamelaiset ja romanit ovat kuitenkin olleet ongelmallinen kysymys: he edustavat etnistä, kielellistä ja kulttuurista toiseutta, joka erilaisuudestaan huolimatta asuttaa samaa tilaa yhtenäisenä "kansana" nähtyjen suomalaisten kanssa. Tuota toiseutta onkin sitten yritetty sulauttaa kansallisen yhtenäisyyden ihanteeseen koululaitoksen ja lastenkotien avulla.
Karjalaissiirtolaisten osalta sama ongelma näyttäytyi lievempänä: vaikka Raja-Karjalan alueelta tulleet olivat pitkälti "ryssänuskoisia" ja puhuivat outoa karjalan kieltä, oli karjalaiset jo Maamme-kirjan myötä otettu osaksi Suomen suurta kertomusta. Tämä johtui osaltaan Kalevalan roolista suomalaisuuden rakentamisessa, samaten rajaseudun strategisesta merkityksestä sekä sittemmin karjalaisten asemasta suomalaisuuden ja venäläisyyden välissä - molemmat osapuolet pyrkivät todistamaan, että karjalaiset "kuuluivat" juuri heidän kulttuuripiiriinsä.
Suomalaisten kannalta ortodoksinen usko nähtiin tietysti ongelmallisena, koska se sitoi karjalaisia venäläisyyteen. Sotien jälkeen melkoinen osa ortodoksikarjalaisia vaihtoikin uskontonsa luterilaisuuteen. Myös karjalan kielestä pyrittiin tietoisesti eroon. Toisin kuin saamelaiset ja romanit, karjalaiset eivät jääneet etnisiksi toisiksi suomalaisuuden laitamille. Hinta kantasuomalaisuuteen sulautumisesta oli kuitenkin omintakeisten kulttuuripiirteiden hiipuminen.
Kulttuuri-identiteetteihin liittyvät kysymykset ovat sekä mielenkiintoisia että vaikeita - ja henkilökohtaisesti kipeitä niille, jotka ovat joutuneet tasapainoilemaan kahden kulttuurin välillä tuntematta kuuluvansa kunnolla kumpaankaan. Toisen polven maahanmuuttajillahan ongelmat ovat pitkälti samanlaisia, joskin erilaisesta ajallisesta ja yhteiskunnallisesta taustasta nousevia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti