Pistetäänpä tähän väliin taas luettujen kirjojen listaa. Pienehköjen paikkakuntien kirjastoissa on se hyvä puoli, että uutuudet löytyvät usein suoraan hyllystä ilman varailua. Niinpä niitä tulee poimittua helposti mukaan.
Toisaalla tuli lyhykäisesti pohdittua kirja-alan nykymenoa. Kustantamoilla peli tuntuu olevan yhä raaempaa. Tuotot tai ainakin omien takaisin saaminen tulee varmistaa jo ennen painatusta. Miten siitä saadaan takeet? Näin maallikon näkökulmasta olisi ylipäänsä mielenkiintoista tietää, miten kirjan potentiaalinen myyvyys määritellään. Millä perusteilla kirjakaupat ja muut teoksia levittävät tahot tekevät varauksiaan tai ennakko-ostojaan?
No, joka tapauksessa nämä onnekkaat ovat ilmestyneet ja luettavissa.
Maritta Lintunen: Mozartin hiukset (WSOY 2011)
Näistä novelleista tulee mieleen taitavasti tehty metalligrafiikka: viivat, sävyt ja sommittelu ovat kohdallaan ja kokonaisuus on tasapainossa. Novellien punaisena lankana kulkee musiikki tavalla tai toisella. Huomasin muuten suosivani nykyisin iltalukemisena novelleja siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat nautittavissa sopivina palasina. Romaanin parissa vaihtuu helposti vuorokausi, jolloin aamulla herääminen on tuskaista.
Jan Saxell: Unenpäästäjä Florian (Avain 2010)
Romanikulttuuria, maahanmuuttoa ja nykyajan arvoja peilaava romaani vie ajankohtaiset kysymykset ruohonjuuritasolle. Päähenkilönä on helsinkiläistynyt Romanian romani, valelääkäri, joka vapauttaa ihmisten lukkiintuneita unia. Tyylilaji lienee jonkinlainen maagis-humaani realismi, joka vie lukijaa niin sodanjälkeisiin evakkomustalaisten leireihin kuin nykypäivän Romaniaankin. Monella tasolla liikkuminen enimmäkseen toimii, vaikka välillä tuntuu, että soppaan olisivat riittäneet niukemmatkin ainekset.
Märta Tikkanen: Emma ja Uno - rakkautta tottakai (Tammi 2010; suom. Liisa Ryömä)
Kirja lähti lainaksi liki sattumalta vanhempien kirjahyllystä; en ollut noteerannut sen ilmestymistä syksyllä, vaikka Tikkasen kirjoista olenkin pitänyt. Kirjailija on tarttunut isovanhempiensa erikoiseen tarinaan ja tyylitellyt siitä pieteetillä ja herkkävainuisella ajankuvalla kauniin romaanin. Taas kerran toivoin, että ruotsini riittäisi kirjallisuuden suvereeniin lukemiseen alkukielellä; kyllähän sitä tankkaa, mutta lennokkuus puuttuu ja sävyt jäävät helposti uupumaan lukijan vajavaisen sanaston vuoksi. Märta Tikkanenhan sai kirjasta eilen kirjallisuuden valtionpalkinnon.
Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä (Schildts 2010, suom. Jaana Nikula)
Wahlströmin uutuus oli mielenkiintoista lukea heti Tikkasen teoksen jälkeen, molemmissa kun on otettu romaanin lähtökohdaksi elävät henkilöt. Kärpäsenkesyttäjä repostelee häpeämättä - ja kuitenkin empatialla ja ymmärtäen - kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin ristiriitaista hahmoa ja tämän lähipiiriä. Allekirjoittanutta riemastutti erityisesti se, miten Runebergin elämää sivunneille eläimille on annettu oma äänensä. Kuka kiittää, kuka moittii:
"Köhöm. Me porsaat haluaisimme myöskin puheenvuoron. Kansallisrunoilijamme ei ole kirjoittanut meistä ainoassakaan runossaan. Ei yhdessäkään! Kun ajattelee, mitä hän teki veljellemme Immanuelille, haaveilemme seuraavasta: Istumme joukolla joulupöydässä, sisään kannetaan valtava hopeakannella peitetty vati. Immanuel nostaa dramaattisesti kantta ja vadilla makaa Runeberg, kypsäksi paistettuna ja omena suussa. Ja sitten me kaikki tanssimme hänen ympärillään laulaen Porsaita äidin oomme kaikki."
2 kommenttia:
Aimo Sika tykkää sitaatista :).
Niin arvelinkin. Sitaatissa mainittu Immanuel oli muuten Runebergin nuoruuden työnantajan lemmikkisika, jonka runoilija äreyksissään potkaisi puroon (sika selvisi kyllä).
Lähetä kommentti