maanantaina, syyskuuta 23, 2013

Polttopuita ja puolukkaa

Syksyä. Lauman nuorin lienee kaivamassa multaa maakaapelityömaalla.
No niin. Näyttää - siis vasta näyttää - siltä, että ainakin osa tiedostoista saadaan kaivettua levy(i)ltä esiin. Ilmaista se ei kuitenkaan ole.

Tiedonpelastuksiin erikoistuneesta firmasta sanoivat, että kahden kovalevyn särkyminen ilman syytä samalla viikolla on huonoa tuuria, muttei täysin ainutlaatuista. On kuulemma tapahtunut ennenkin.

Tällä välin kävimme Pohjois-Karjalassa muun muassa juhlistamassa enon 70-vuotispäiviä, hakemassa polttopuita ja keräämässä puolukkaa. Allekirjoittanut jäi sinne viikoksi lähitöihin, siippa palasi etelään ja tuli seuraavaksi viikonlopuksi takaisin. Minulla on nyt pitkästä aikaa työnurkkaus yliopistolla, ja jatkossa olisi tarkoitus viettää laitoksen uumenissa aiempaa enemmän aikaa. On siinä omat hyötynsä, lähitöissä käymisessä, jos on etätöissäkin.

Nomadielämä siis jatkuu. Onneksi tuli kesällä ostettua Globe Hopelta jämerä kirjakassi, joka entisessä elämässään oli tiemmä Unkarin armeijan varustesäkki.

4 kommenttia:

Haukkapala kirjoitti...

Ai, kun täällä on suloisia hauvamussukoita! No voi harmi, sattuipa sinulle tosiaan "pehmeät" kovalevyt.

Kati Parppei kirjoitti...

Heh, suloisiahan ne. Tosiaan laumassa on vielä kolmaskin, tuolla se jossain aiemmissa kuvissa esiintyy.

Levyjen osalta tuli opittua se, että ulkoisten kovalevyjen käyttöikä on 2-3 vuotta. Että sikäli rikkoontumiseen oli syy, koska varmuuskopiointiin käyttämäni levy oli vanhempi. Olisi varmaan vastaisuudessa viisasta pistää vaikka teipinpalalla levyyn "parasta ennen"-päivämäärä, kun eihän niiden ostoajankohtia muista...

Sinullapa on kiva blogi ja nimimerkki myös!

Haukkapala kirjoitti...

Ahaa, onpa hyvä tietää noista levyistä myös tällainen asia. On tämä tekniikka niin kovin lyhytikäistä.

Voi kiitos, samoin myöskin sinun blogisi on niin ihana. Olen lukenut tätä useita vuosia. Tässä oli muutama välivuosi, kun olin koneettomana ja netin käyttö jäi vähemmälle.

Olen entinen Iloinen leipuri. Tulipahan paljastettua, mutta ei kerrota muille, kun aina sanotaan, että "sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee". Tarkoittaneeko nykyisin nettitikkua...

Kati Parppei kirjoitti...

Ah, entinen nimimerkkisi/blogisi onkin tuttu. Lisäsin sinut tuonne seuraamieni blogien listalle.