
Kävimme viikonloppuna perinteiseen tapaan
Puistobluesissa, jossa oli tällä kertaa vähän liian helteistä nautinnolliselle livemusiikki- ja piknikhengailulle. Kun mittari näyttää yli 30 astetta, ei jaksa tehdä muuta kuin juoda
(vettä). Ihme, ettei kukaan esiintyjistä töllännyt lavalle, jonne aurinko porotti suoraan ja armotta. Monilla muusikoista oli vielä farkut ja tummat paidat yllään.
Maanantaina - pahimman helteen laannuttua - veimme koiranpojat niiden ensimmäisiin ratajuoksuharjoituksiin Hyvinkään vinttikoiraradalle. Näille vinttikoirahtaville terriereille räätälöityjä juoksuja järjestää
Suomen bedlingtonkerho. Ohjaajana toimi koira- ja liikunta-alan moniosaaja
Lotta Vuorela, jolla muuten käytin
Juria hieronnassa viime talvena.
Sekä
Rocky että Juri hoksasivat homman ja ajoivat heti viehettä, tosin Rocky ajaessaan vilkuili radan reunalla vuoroaan odottavia tyttöjä. Vieheen "tappamiseen" ei vielä intoa riittänyt, mutta se kuulemma löytyy usein jo toisella kerralla, kun asiaa on muhiteltu jonkin aikaa karvaisten korvien välissä.
Kuvia ei ratajuoksusta valitettavasti ole, kun ensikertalaisina keskityimme itse asiaan. Ehkä tilanne korjaantuu seuraavalla kerralla.
Apropos urheilu: kotisohvalla mietittiin, mihin ihmisten mielikuvitus on jäänyt kehiteltäessä yleisurheilulajeja. Miksei ole kilpakonttausta ja -ryömintää? Yhdellä jalalla hyppelyä
(pidemmillä matkoilla jalan vaihtaminen olisi sallittua)? Etenemistä kuperkeikoilla tai kärrynpyörillä? Takaperin juoksua?
Älkääkä nyt esittäkö syyksi, ettei moisia lajeja tiettävästi tunnettu antiikin olympialaisissa. Ei siellä taatusti harrastettu ampumahiihtoa, pyörätuolikelausta tai syöksylaskuakaan.