tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Uusi tekosyy

Nuoremman koiranpojan venähtänyt takajalka on vihdoin parantunut kokonaan. Helpotus! Melko pitkään pentu otti ravatessaan hassuja jenkka-askelia, vaikkei varsinaisesti enää ontunutkaan. Ilmeisesti tavan vuoksi se piti myös tassua ylhäällä seistessään - ei aina, mutta usein.

Muun elämän osalta helpotusta odotellaan vielä, eli sama virsi jatkuu. Muutoksen tuulenviri alkaa kuitenkin tuntua: lähdemme torstaina koko porukalla Pohjois-Karjalaan, jossa ohjelmassa on muun muassa tutkijakoulukaverin kiinnostava väitös, hiukan mökkeilyä, luennointia, Kanadassa asuvan ystävän tapaaminen sekä väikkärikäsikirjoituksen jättäminen korkeimman omakätisesti tiedekuntaan esitarkastusta varten.

Kohta pitääkin keksiä uusi tekosyy sotkemiselle, stressaamiselle, hajamielisyydelle sekä yleiselle diivailulle ja oikuttelulle. Eihän väitöskirjan väsääminen työtä kummempaa ole, mutta on sen ympärillä kaikesta tohtoritehtailusta huolimatta säilynyt jonkinlainen akateemisen mystisyyden aura, jonka suojissa ja varjolla on tuntenut voivansa käyttäytyä aika ajoin hieman omituisesti. Tosin epäilen uskottavuuteni saaneen hieman naarmuja, kun olen tehnyt "viimeisiä viilauksia" ja hyppinyt niiden takia seinille jo ainakin vuoden ajan.

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Naurujoogaa

En ole koskaan käynyt naurujoogassa, mutta minulla on aavistus siitä, miten naurun tarkoituksellinen tuottaminen ryhmässä onnistuu.

Iltana muutamana istuin paremman puoliskoni kanssa sohvalla, uutisiako lienemme katselleet. Jostain tuli sitten puhetta elokuvista, eritoten nuija ja tosinuija-tyypisistä idioottikomedioista, joita siippani jostain käsittämättömästä syystä pitää hauskoina (ja minä tunnen itseni snobiksi, kun en yleensä pidä, paitsi joskus hyvin väsyneenä). Ehkä se on jokin pysyvä, teekkariajoilta jäänyt mentaalinen vaurio.

No, mies alkoi nauraa. Kun kysyin, mikä huvitti, hän sanoi jo pelkän pöhköleffojen ajattelemisen olevan ylen riemukasta. Ja hekotti kahta enemmän. Hervoton nauruhan tarttuu, joten pian hirnuimme vatsalihaksia kouristavassa rätkähepulissa elokuvalle, jota kumpikaan ei katsellut, ja jota toinen meistä ei ollut edes nähnyt.

Kai se siis aika hauska elokuva oli.

Meillä kyllä harrastetaan niin kutsuttua tyhjännauramista ja yleistä suunsoittoa muutenkin vapaasti ja estoitta. Jos naurujoogan väitettyihin terveysvaikutuksiin on uskominen, tässä huushollissa ollaan aika hyvissä asemissa.

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Laumaeläin

Käväisin kolmen päivän työperäisellä reissulla Viipurissa. Kyseessä oli osaltani viimeinen tutkijakoulun matka. Olo on himpun verran haikea - samojen ihmisten kanssa on neljän vuoden aikana ehditty reissata ainakin Kanadassa, Saksassa, Puolassa, Ukrainassa, pitkin Venäjää ja ympäri Suomea. Nuo reissut ovat olleet etätyöläiselle sosiaalinen henkireikä ja mahdollisuus kokea olevansa osa monitieteellistä, elävää työyhteisöä.

Jos - toivottavasti kun - tutkijanurani saa jonkinlaista jatkoa joskus jossain muodossa, joudun kyllä vakavasti miettimään itseni järjestämistä lähitöihin edes osa-aikaisesti. Tutkiminen on pääsääntöisesti yksinäistä puurtamista, muttei yksinomaan sitä. Myös kahvihuone- ja käytäväkeskusteluilla on oma merkityksensä. Sen olen tiedostanut aina päästessäni viettämään aikaa oman, koostumukseltaan vaihtelevan ja monitieteellisen "tutkijayhteisöni" kanssa. Luulen, että väitöskirjaprosessini olisi joiltakin osiltaan ollut vähemmän tuskainen, jos olisin päässyt oman pääni sisältä useammin pois ja saanut pyöritellä ideoita tuoreeltaan muidenkin kanssa.

Sitä paitsi ihminen on laumaeläin, myös kaltaiseni erakohko yksilö.

- - -

Eläimistä puheen ollen: eräs kaksivuotias, luonteeltaan mitä viehättävin uroskoira kaipaa kipeästi uutta, ehdottoman hyvää ja pysyvää kotia. Kerron tarvittaessa privaatisti lisää ja ohjaan asiassa eteenpäin. Viestiä voi laittaa osoitteeseen kati.parppei at joensuu.fi

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Inspiraatiosta ja itsestäänselvyyksistä

Lisäsin vielä pari linkkiä blogilistaan, siksi päivittyminen.

En voi kuin ihailla eräiden tutkijakollegoideni sanankäyttöä ja ajatuksen lentoa. On ilo lukea inspiroituneita ja inspiroivia tekstejä!

Vielä minäkin joskus. Ainakin yritän. Siis kirjoittaa muusta kuin koiranpennuista ja pihapuista, jotka toki sinällään ovat ihan kelpo aiheita. Mutta kai sitä muuhunkin pitäisi pystyä.

Oman sanomisen puutteessa linkitän uutiseen, jonka mukaan Lapin yliopistosta ilmestyy kohtsillään väitöskirja saamelaisuuden poliittisuudesta:

"Sanna Valkosen väitöskirja Poliittinen saamelaisuus on tekijänsä mukaan ensimmäinen suomalainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus, joka purkaa totuttuja käsityksiä saamelaisuudesta ja saamelaisista.

Valkonen kurkistaa itsestäänselvyyksinä pidettyjen käsitysten taakse ja tutkii sitä, miten nämä käsitykset ovat rakentuneet. Käsitykset saamelaisuudesta eivät siis ole 'luonnollisia' tai itsestäänselviä, vaan ne on rakennettu puheen ja määritelmien kautta."


Tapasin tutkija Valkosen pari vuotta sitten, kun teimme tutkijakouluvierailun Lapin yliopistoon. Kiinnostuin kovasti hänen aiheestaan jo tuolloin; juttelimme muun muassa saamelaisuuden ja karjalaisuuden määrittelyn eroista ja yhtäläisyyksistä. Molemmathan ovat yhtä lailla rakennettuja identiteettejä.

Itsestäänselvyydet noin ylipäänsä ovat mitä antoisimpia tutkimuskohteita, kuten omakin urakkani osoittaa.

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Lajitovereita

Liitin parin vuoden tauon jälkeen listan lajitovereista - lähinnä seuraamistani blogeista - tuohon oikeaan sivupalkkiin. Oli hauska nähdä listaan päätyvän paljon vanhoja tuttuja. Jotkut virtuaali- ja sittemmin myös reaalielämän tuttavuudet ovat jopa viiden vuoden takaa. Niin pitkään tähänkin touhuun on tullut aikaansa kulutettua! Toisaalta huomasin, etten ole juurikaan ehtinyt tonkia uutta luettavaa blogosfäärin uumenista. Uusiin blogeihin olen osautunut lähinnä omien tekstieni kommenttien kautta ja satunnaisesti muiden linkkauksista. Saa vinkata!

Listasin vain ne blogit, jotka ovat päivittyneet noin vuoden sisällä (jos joku huomaa pudonneensa kelkasta, mutta haluaa mukaan, siitäkin saa allekirjoittaneelle hihkaista).

sunnuntaina, marraskuuta 01, 2009

Kenpä tammen tuntijaksi, puun pitkän pitäjäksi

Pitäisi ryhdistäytyä ja tarttua kameraan vähän useammin. Kuurainen aika ennen ensilunta on aina mitä kuvauksellisinta. Puhumattakaan siitä, miten nopeasti koiranpentu kasvaa. Mutta valokuvaaminenkin vaatii aikaa ja paneutumista.

Juri käytettiin torstaina rokotuksessa. Samalla eläinlääkäri katsoi takajalkaa ja määräsi tulehduskipulääkettä vielä viikoksi. Hänkin totesi, ettei mikään ole ainakaan "kunnolla rikki". Venähtäneen jalan lihaskunto oli kuitenkin jo hieman heikompi kuin terveen. Varsinkin pennulla se kuulemma heikkenee nopeasti, jos jalkaa ei käytetä.

Ohjeeksi tulikin tehdä lyhyitä remmilenkkejä säädellen vauhtia sellaiseksi, että pentu joutuu ravaamaan kaikilla neljällä jalallaan. Pihallahan se pyrkii säästelemään ongelmajalkaansa laukkaamalla. Jalan säästelystä tulee helposti tapa; koira muistaa kivun ja välttelee sitä, vaikkei enää olisi syytäkään. Etenkin kasvavalla pennulla se taas voi johtaa uusiin ongelmiin.

En saa aikaiseksi kirjoittaa mitään "oikeaa" asiaa (sitä joutuu näinä aikoina säveltämään ihan tarpeeksi muissa ympyröissä), joten pysytään pihapiirissä. Meillä on pihassamme tuuhea tammi, joka tunnetusti voi pihdata lehtiään yli lumentulon, vaikka muut puut olisivat jo riisuuntuneet talvea varten.

Kiitos monenkirjavan pihapuustomme, lehtiä riittää joka lähtöön. Niinpä päätimme tammesta piittaamatta haravoida pihan, ettei ensilumi ehdi ensin. Urakka tuli eilen valmiiksi.

Aamulla päästäessäni koirat ulos kuulin outoa kahinaa. Tammihan se siellä pudotteli lehtiään. Sen alla oleva maa oli jo kuivien lehtien peitossa, ja tuulenviri levitteli niitä muualle pihaan.

Voisin vannoa, että puu virnisteli. Vahingoniloisesti.