Hengittämistä

Olen tänään opetellut kaksi tuntia hengittämistä ja kokenut herätyksen. Arvioin aamulla oloni riittävän hyväksi uskaltautuakseni Pilateksen starttikurssille, jolle olin jo hyvän aikaa sitten ilmoittautunut selkääni rukanneen fysioterapeutin ja muiden viisaiden neuvosta.
- Pilates on parasta, mitä voitte selkänne hyvinvoinnin eteen tehdä, totesi kurssin ohjaaja Fatima Witick. Luulenpa, että rohkea väite pitää melko hyvin paikkansa.

Luulen myös tämän olevan jotain sellaista, jota istumatyötä tekevä syntymäpökkelö on koko aikuisikänsä kaivannut. Jooga on ollut mielessä jo pidempään, mutta Pilates taitaa sopia allekirjoittaneen tarpeisiin vielä paremmin. Antaapa ajan näyttää.

- - -

Kuinoma-palvelun ovat toivottaneet tervetulleeksi muun muassa Kulutusjuhlijat. Pagistaanin kansalaisten näkökulmastakin palvelu tuntuu oikein lupaavalta, kannatettavalta ja käyttökelpoiselta tietyin varauksin.

Kiipeily näytti olevan toivotuimpien uusien harrastusten listalla, eikä ihmekään, koska alkuinvestoinnit ovat varsin hintavia pelkkää kokeilua ajatellen. Köyden kaltaisia turvavälineitä ei kuitenkaan pitäisi lainailla edes tuttaville, koska tuon elämänlangan historia on tunnettava tarkkaan. Kiipeilyköyden päälle astuminen (etenkin jääraudat jalassa!) tai vääränlainen puhdistus saattavat vaurioittaa sitä ilman mitään näkyviä jälkiä - mutta kohtalokkain seurauksin. Tämän kaikki lajia harrastavat tietänevätkin, joten ongelmia tuskin tulee.

Urosvahvistus myönsi niin ikään, ettei niitä kaikkein parhaita vuoristotelttoja tai muita kalleimpia varusteitaan raaski kovin helpolla antaa tuntemattomien käyttöön. Niillä kun on taipumus rähjääntyä omissakin reissuissa harmittavan nopeasti. Esimerkkinä mainittakoon, että yksi ainoa kivisade Pik Leninin rinteillä riitti tekemään hyvästä teltasta muikkuverkon, josta tosin huolellisesti paikattuna sai vielä viikonloppuretkille riittävän suojan.

Mutta näiden äärilaitojen väliin jää paljon tavaraa, jota voisi hyvin antaa ja ottaa lainaksi, kunhan pelisäännöistä sovitaan. Muistan itse lämmöllä muun muassa pyörälaukkuja, jotka sain ystävältä käyttööni punaviinipullon hinnalla. Toivon mukaan toiminta laajenee myös ulkoiluharrastusten ulkopuolelle; esimerkiksi Kulutusjuhlan kommenttilaatikossa ehdotettujen työkalujen luulisi sopivan mitä parhaiten tämäntyyppiseen, koordinoituun ja kontrolloituun yhteiskäyttöön.

Parhaassa valossaan

Eilen aamukuudelta Oulu oli vielä uninen ja rento. Joesta nousi usvaa ja kalpeneva kuu vaihtoi vahtivuoroa auringon kanssa. Liikkeellä oli vasta muutamia autoja ja varhaisia pyöräilijöitä, rantatöyrään sorsat nukkuivat pää siiven alla.

Syysaamu parhaimmillaan, viileä ilma kevyttä hengittää.

Olen vuosien myötä ottanut tavaksi pitää juoksutöppöset reissurepun vakiovarusteena. Moni kaupunki näyttäytyy parhaassa valossaan varhain aamulla heräillessään haukotellen uuteen päivään. Noissa hiljaisissa aamukierroksissa on jotakin tyyntä, taianomaista ja hyvin henkilökohtaista, ne ovat jotenkin elämäntäyteisiä kaikessa eleettömyydessään.

Proosallisempi syy reissulenkkeilyyn ja -venyttelyyn on se, että eritoten seminaarit ja muut kinkerit tapaavat olla silkkaa istumista aamusta iltaan. Päiväkausien paikallaan pönöttäminen saa puolestaan aikaan ikävää iskiasoireilua, josta näyttää muodostuneen allekirjoittaneen vakiovaiva. Ilmeisesti se on äidinisän perintöä; hänelläkin iskias ilmoitti olemassaolostaan aika ajoin huolimatta kilpasuunnistajan ja aktiiviliikkujan elämästä.

Onneksi kiusa ei - ainakaan vielä - ole äitynyt kovin pahaksi, vaikka oleminen välillä vähän hankalalta tuntuukin. Panen toivoni juoksemisen lisäksi vätkytyksen, vesijuoksun ja venyttelyn pyhään kolminaisuuteen ja koetan olla herättämättä nukkuvaa karhua.

Ei kuulosta kovin mukavalta nimittäin.

Hyvä tuuri

Arawn ja Obeesia ovat tahoillaan ottaneet kantaa liikuntapaikkojen ruuhkaisuuteen ja sen lieveilmiöihin. Aihe on kiintoisa sikäli, että tämäkin istumatyöläinen on urautunut käyttämään ainakin yhtenä aamuna viikossa Leppävaaran uimahallin palveluja. Pistäydyn ensin kuntosalilla ja menen sitten vesijuoksemaan.

Onnekas toki olen voidessani rytmittää päivän työt niin, että aamukäynnit hallilla ovat ylipäänsä mahdollisia. Aamupäivä kun tapaa koululais- ja vesijumpparyhmistä huolimatta olla rauhallisinta aikaa.

Maksujen poistuminen yli 70-vuotiailta espoolaisilta tuntuu selvästi lisänneen kävijämääriä niin kuntosalin vapaaharjoitteluvuoroilla kuin altaassakin. Minusta ilmiö on kuitenkin niin myönteinen, että lievän henkilökohtaisen epämukavuuden sietää. Ilmeisesti myös paikan suhteen allekirjoittaneella on ollut sikäli hyvä tuuri, että esimerkiksi kuntosalin laitteissa vuorottelu sujuu. Kyräilyn sijasta kysytään ja neuvotellaan, ja ilmapiiri on pysynyt ystävällisenä. Eri-ikäiset ja -kuntoiset kävijät ovat sitä paitsi mukava lisä liikuntatuokioon: vanhemman väen turinoita on hauska kuunnella ja osallistua jutusteluun välillä itsekin (puhumattakaan siitä, ettei allekirjoittaneella olisi varaa sen enempää kuin intoakaan maksaa itseään kipeäksi imagoltaan trendikkäiden ja vauhdikkaiden kuntoklubien jäsenyydestä, mummoja tai ei).

Arawnin kanssa samoilla linjoilla olen kyllä siinä, että etenkään ruuhkaisempina aikoina uima-altaan kapeat radat eivät ole ensisijaisesti seurustelupaikkoja, vaikka monia houkutteleekin vesijuoksun tarjoama mahdollisuus tarinoida tuttujen kanssa. Sitä voi kuitenkin tehdä vaikkapa saunassa tai raittiissa ilmassa lenkkipolulla. Jokainen saa toki edetä omaan tahtiinsa, mutta hitaasti kelluva, kuulumisten vaihtoon keskittynyt ja ulkomaailman unohtanut kolmen vesihölkkääjän rintama torpedoi helposti kaikkien muiden menon. Niin se vain on.

Muttei tämä niin kuolemanvakavaa touhua ole, ja huomaavaisuus puolin ja toisin auttaa pitkälle ahtaissakin oloissa. Metsä tunnetusti vastaa, niin kuin sinne huudetaan (ei tosin aina, joskus kaikkein kohteliainkin päänavaus johtaa vihaiseen mulkoiluun tai avoimeen hyökkäykseen, mutta sille ei mitään mahtane). Jossain vaiheessa tietysti tulee vastaan se raja, jolloin omat liikunta-aktiviteettinsa siirtää suosiolla väljemmille vesille. Kirjaimellisesti. Onhan noita vaihtoehtoja, ilmaisiakin.

Liikkeellä

Sitä harhautuu kerta toisensa jälkeen luulemaan liikoja omasta vastustuskyvystään, kun on - silkalla onnella - selättänyt pari talvista flunssanalkua heti kättelyssä.

Niinpä sitä jättää huomiotta oudon kutinan syvällä keuhkoputkien uumenissa ja tarpoo tiistaiseen tapaan uimahallille pakkasaamun viimassa. Käy kuntosalilla, vesijuoksee tovin ja nauttii lopuksi kunnon löylyistä. Tarpoo sitten takaisin ihmetellen, mikä jalkoja oikein painaa.

Iltapäivällä työpöydän ääressä viluttaa. Lisävillapaitakaan ei asiaa auta. Päässä jyskyttää, kutina voimistuu joka hengenvedolla muuttuen pian kivuliaaksi, raudanmakuiseksi yskäksi. Vastahakoisesti esiin kaivettu kuumemittari vahvistaa epäilykset.

Sitähän on nyt liikkeellä. Ja typeryydestään joutuu maksamaan (vaikka kai se olisi iskenyt joka tapauksessa).

Ojasta allikkoon

Taannoin kiittelemäni päätös poistaa kuntosalimaksut yli 70-vuotiailta espoolaisilta taisi osua maaliinsa. Aamulla Leppävaaran uimahallin salilla oli vain muutama huhkija, mutta yksi heistä mainitsi pistäytyneensä paikalla eilen iltapäivällä ja todistaneensa jonkinmoista kävijäennätystä.
- Laskin nelisenkymmentä kuntoilijaa. Toissapäivänä oli hieman vähemmän. Suurin osa näytti olevan seitsemänkymmenen paremmalla puolella.

Toivoa sopii, että kokeilijoista mahdollisimman moni innostuu liikkumaan säännöllisesti. Kaupunki saattaa kyllä huomata joutuneensa ojasta allikkoon, mitä mahdollisiin säästötoiveisiin tulee. Esimerkiksi mainittu kuntosali on niin pikkuinen, että tusina samanaikaista käyttäjää alkaa olla paljon niin jonottamisen kuin ilmanvaihdonkin suhteen. Sama tilanne taitaa olla muillakin kaupungin saleilla.

- - -

Kaupan leipähyllyn suklaaruislimppu kummastutti, ei tosin tarpeeksi päätyäkseen ostoskoppaan. Ehkä sitten, kun särpimeksi tulee kinuskimakkaraa tai lakritsijuustoa.

Järkipäätös

Espoon kaupunki teki järkipäätöksen poistaessaan kuntosalimaksut yli 70-vuotiailta*. Järkipäätöksen sikäli, että juuri lihaskunnon ylläpitämisestä sanotaan olevan eniten hyötyä ja iloa ikävuosien karttuessa. Vanhemmitenhan lihaskudos alkaa vääjäämättä huveta, ja vaikkapa pitkä vuodelepo saattaa saada tarpeettoman varhain aikaan sen, ettei tolpilleen ole enää nousemista.

Kun ei nykykaupunkilaisen arki juuri lihasvastusta tarjoa, ovat keinotekoiset vätkyttimetkin paikallaan. Vapaaehtoisuuteen perustuva porkkana on puolestaan ihmisarvoisempi vaihtoehto kuin sormella osoittelu tai käskyttäminen, syyllistämisestä puhumattakaan.

Sitä voisi luulla, että maksuttomuus kiinnostaisi vain niitä, jotka liikkuisivat muutenkin. Mutta niinpä vain Leppävaaran uimahallin salilla ja saunan lauteilla tapaa vanhempaa väkeä, joka kertoo olevansa jotakuinkin rapakunnossa ja tulleensa elämänsä ensimmäistä kertaa salille juuri ilmaisuuden kannustamana.

Vielä kun tiedotusta lisättäisiin sen osalta, että kaupunkien kuntosaleillakin saa ohjausta ja jopa itselle räätälöidyn kunto-ohjelman pientä maksua vastaan. Usealle tieto on tullut iloisena yllätyksenä saunan puskaradion kautta. Monet - nuoremmat siinä missä vanhemmatkin - empivät koko kuntosalille lähtöä, koska oudot laitteet ja oma pärjääminen arveluttavat. Ja jos kokemus on ikävä, ei toista kertaa tule lähdettyä.

Ainakin mainitulla salilla on kyllä niin leppoisa henki, että apua saa myös kanssahikoilijoilta kysymällä. Mikä mukavinta, salikäynnit vilkastavat parhaimmillaan myös sosiaalista elämää. Iästä riippumatta.

*Maaliskuussa myös uimahallissa käynti muuttuu 70 vuotta täyttäneille ilmaiseksi, ja heinäkuussa on ohjatun senioriliikunnan vuoro.