Juustoa ja juoksutreeniä

Varoitus: sisältää yksityiskohtaisia liikunta- ja ravintoasioita.

Kävin tänään juosta remputtamassa melkein kahden tunnin lenkin pitkin joenrantoja ja pellonlaitoja. Eiköhän tässä yksi puolimaraton saada hölköteltyä, olettaen, ettei viikossa ehdi iskeä lentsu tai muu riesa.

Edellisen kerran juoksin puolimaratonin huimat kuusi vuotta sitten. Piti tarkistaa asia Pagistaanin arkistoista, kun en ollut uskoa, että siitä on niin kauan...! En silloinkaan asettanut aikatavoitteita, mutta tällä kertaa aion olla vielä varovaisempi. En ole hakenut harjoitellessani vauhtia juuri ollenkaan. Suomessa ollessanikin teen niin sanottuja intervallitreenejä vain uima-altaassa vesijuosten, koska asfaltilla kovaa pinkominen on osoittautunut hyvin huonoksi ajatukseksi. Suurin piirtein yhtä huonoksi kuin yritykset treenata täyspitkälle maratonille näillä ylipronaation ja Mortonin neuroomien kiusaamilla kintuillani. Säästän koipia ja selkää mieluummin alppiretkille ja muuhun hauskanpitoon.

Mutta puolimaraton on mukava matka. Siinä on jo himpun verran tavoitteellisuutta, mutta todennäköisyys itsensä hajottamiseen melko pieni (jos siis välttää kirjaimellisesti kantapään kautta opittuja hölmöyksiä).

Jotain on kyllä kuudessa vuodessa muuttunutkin. Nimittäin aineenvaihdunta. Se ruokailujen ja hieman tehostetun harjoittelun kuvio, jolla aiemmin paino pysyi samassa tai putosi hiukan, onkin nyt tuonut vaa'an kertoman mukaan lisää liki kolme kiloa. En ole juuri harrastanut makeaa tai muita tuhteja herkkuja, enkä edes popsinut suuria annoksia tavallista ruokaa. Pubissa tulee käytyä vain harvakseltaan. Kunto- ja hyötyliikuntaa on kertynyt aina vähintään tunti päivässä, useimmiten enemmän.

Oikeastaan ainoat elintarvikkeet, joita olen viime aikoina syönyt määrällisesti enemmän, ovat hedelmät ja juusto. Edellisiä siksi, että lähikaupassa on vastustamattomia "kilo punnalla"-tarjouksia. Tuleehan siitä hedelmäsokeria, jos päivän mittaan närppii vaikkapa kolme päärynää, kolme omenaa ja kaksi appelsiinia... ai niin, olikos siellä korissa klementiinejäkin? Kuivattuja goji-marjoja - joiden väitettyihin terveysvaikutuksiin en ole kuitenkaan hurahtanut - tuli jossain vaiheessa tavaksi ropsauttaa kourallinen aamupuuroon, kun täältä ei metsämarjoja saa.

Juustoa kuluu enemmän lähinnä siksi, että täkäläinen laatu murenee höylällä vedellessä. Niinpä sitä on pitänyt leikata leivälle veitsellä, mikä on tietysti tehnyt viipaleista reilusti paksumpia (tässä saattaa olla selityksen makua; pidän kyllä juustosta vähän liikaakin, mikä tekee pienestä ruotuunpalaamisjaksosta ihan tervetulleen).

Aika lailla oman ruokavalioni kaltainen pyramidi on lainattu täältä. Toimii  enimmäkseen loistavasti.

Mutta cheddariakaan en ole urakalla lohminut, joten ainoaksi selitykseksi näiden pienten purojen lisäksi jää aineenvaihdunnan hidastuminen keski-ikään tullessa - tai pysähtyminen, kuten joku jossain painonhallintaan liittyvässä keskustelussa katkerana totesi. Kaloreita en ole laskenut, vaan syönyt vanhan treenituntuman mukaan. Tuohon tuntumaan ei näköjään olekaan enää täysin luottamista.

Tällainen heilahtelu hoituu vielä pienillä korjausliikkeillä. Mutta pienikin nousujohteisuus pistää taas kerran pohtimaan, miten vaikeaa painonhallinta ylipäänsä on nyky-yhteiskunnassa, kun kaikenlaista hyvää syötävää (ja juotavaa) on tarjolla paljon ja liikuntaa vähän. Kohtuullinen liikuntamääräkään kun ei tarkoita sitä, että "voi syödä mitä vain lihomatta". Ei ainakaan enää 35 ikävuoden paremmalla puolella. Istuvan ihmisen päivän kaloritarpeen saa huiman nopeasti täyteen ja ylikin niin sanotuilla turhilla eväillä, eli sellaisilla, joista ei juuri ravintoaineita irtoa, mutta energiaa sitäkin enemmän. Suotta ei kasviksia suositella vatsantäytteeksi. Ja niitä hedelmiä - kohtuudella.

---

Tämän taivastelun jälkeen tuntuu irvokkaalta ja jopa mauttomalta muistuttaa varainkeruukampanjastani, joka on komeasti loppusuoralla (vielä ehtii mukaan). Oletettavasti Afrikan köyhillä alueilla päivittäiset huolenaiheet ovat jotain muuta kuin liian paksut juustoviipaleet. Mutta jo tähän mennessä Camfed-juoksutiimimme on saanut haalittua kokoon summan, jolla saa hankittua esimerkiksi koulupuvut 72 tytölle. Kiitos, ystävät!

Korvien välissä

Tänään uimahallissa kuulin, kun muuan vakikävijöistä - iäkäs, alati hymyilevä rouva - jutteli vesijuoksutoverinsa kanssa kesän säistä. Hän tuumasi, että on ihmisestä itsestään kiinni, miten sateisiin suhtautuu:
- Kiva on kuitenkin korvien välissä.

Pagistaanin väki siirtyy taas tuokioksi idemmäksi tekemään kahden mökin syyshommia ja katsastamaan Pohjois-Karjalan marja- ja sienitilannetta. Allekirjoittanut jää vielä pariksi päiväksi lähitöihin siipan suunnatessa junalla kotiin sunnuntaina.

Kunpa tuon viidensadan kilometrin välimatkan saisi lyhyemmäksi tavalla tai toisella. Edes takaisin rahtautuminen rasittaa sekä rahtautujia että ympäristöä, mutta tällä hetkellä tilanne on mikä on. Toisen työt täällä, toisen siellä, koti täällä ja molempien juuret niihin liittyvine paikkoineen siellä.

Kiva on kuitenkin korvien välissä. Ja silloin kaikki on aika hyvin.

Kahdesta pahasta pienempi

Pihakalliolla - tai sillä, mitä siitä on vielä jäljellä - käy sellainen vipinä, että kohta taitaa paukkua taas. Lounasaikaan luulin jo jotain räjäytetyn, mutta se olikin mikroaaltouunissa pyörivä korvasienikeittoni. Lauloin tiskatessani niin kovaa, että paikallistin äänen aivan vikasuuntaan.

Räjäytykset ovat osoittautuneet dramaattisuudestaan huolimatta melko harmittomiksi, jos niitä vertaa kehätyömaan muihin lieveilmiöihin. Tiehallinnossa on valittu kahdesta pahasta pienempi ja päätetty uhrata lähitaloissa asuvien yöunet liikenteen sujuvuuden nimissä: ajokaistojen sulkemista vaativat työt tehdään yöaikaan. Muutamana peräkkäisenä yönä olen herännyt vähän väliä metalliseen kalkkeeseen ja ääneen, joka kuulostaa asfaltin raastamiselta jollakin suurella ja äänekkäällä laitteella. Yötyöt aloitetaan puoliltaöin ja lopetetaan neljältä. Sitten on tunnin siunattu hiljaisuus, kunnes ryske alkaa uudestaan aamuviideltä. Korvatulpista ei ole juuri apua, koska äänet ovat joko kovia ja teräviä tai matalia runkoääniä (sitä paitsi en saa tulppia pysymään korvissani, vaikka mitä tekisin; pitäisi kai kokeilla sinitarraa tai märkää vessapaperia).

Onneksi päiväsaikaan on sattunut pieniä, mukavia asioita, jotka yhdessä kahvin ja mukitolkulla litkityn yerba maten kanssa pitävät allekirjoittaneen edes osapuilleen hereillä ja hyväntuulisena. Eilen tuli lyhyt ja rätisevä satelliittipuhelu Denalin Basin Campista, jossa kaikki oli kuulemma hyvin. Tänään uimahallissa takanani jonottanut, tuntematon nuorimies lahjoitti minulle lehdestä leikkaamansa ilmaislipun, kun kassalla ei ollut antaa setelistäni kolikoita takaisin.
- Ota nyt vain, kun minulla on näitä useampia.

Aamulla koiriemme kasvattajalta tuli viesti, että viime yönä taloon oli syntynyt kolme narttupentua ja yksi uros. Serkkutyttö miehineen taitaa vihdoin saada kauan kaipaamansa bedlingtoninpennun. Sekin nosti hyvän mielen saldoa lopuksi päivää.

Huolellisesti artikuloiden

Käyn uimahallissa useimmiten aamulla, jolloin siellä rehkivät myös liikuntatoimen vesijumpparyhmät. Niiden edesottamusten salakatselu- ja kuuntelu tuottavat tervetulleita virikkeitä vesijuoksurataa edes takaisin kirnuavalle.

Touhussa on oma arvoituksellisuutensa. En ole esimerkiksi vieläkään keksinyt, miksi muuan ohjaajista on nimennyt yhden jumppaliikkeistään Osama Bin Ladeniksi.

Viime viikkoina altaan reunalla on heilunut uusi, ulkomaalaissyntyinen ohjaaja. Iloinen rouva opettelee innokkaasti suomea, kyselee kielineuvoja jumpparyhmäläisiltään ja kiroilee sanasekaannuksiaan.

Tänään kuulin hänen kertovan viime viikon ostosreissustaan. Hän oli mennyt urheiluliikkeeseen ja huolellisesti artikuloiden ilmoittanut haluavansa ostaa pepun. Kun viesti ei ollut näyttänyt menevän toistettunakaan perille, hämmentynyt asiakas oli turvautunut englantiin ja elekieleen.

Päivä lienee pelastunut ainakin myyjältä, joka rouvan lopulta pipohyllylle opasti*.

*Tapaus toi mieleen erään vuosikymmenet Suomessa asuneen tuttavani kertomuksen siitä, kuinka hän piakkoin maahan muutettuaan oli halunnut tehdä ruokaa, johon tarvitaan pässin kiveksiä. Arveltuaan, ettei niitä suomalaiskaupoista löydy, hän päätti tyytyä naudan vastaaviin. Lihatiskillä hän oli kuitenkin hoksannut, ettei tiennyt tarvittavia sanoja suomeksi. Niinpä hän oli hätäpäissään pyytänyt kauppiaalta "lehmän munia". Kun vastapuoli oli ollut silkkana kysymysmerkkinä, asiakas oli tarkentanut haluavansa ostaa "ukkolehmän munia". En kyllä muista, miten tarina päättyi.

Mitähän sitä on itse maailmalla möläytellyt kanssaihmisten riemuksi huomaamatta itsekään sammakoitaan? Ah, sanat!

Samaan aikaan

On taas aika hämmästellä, miten taivaalta sakeanaan satava, vaikeasti määriteltävä aine voi olla samaan aikaan märkää ja pistelevää. Vaatteet kastuvat hetkessä ja naama tuntuu vastatuulessa neulojen tökkimältä.

Ihmeellinen on luonto*.

Räntäpäivän kaunis ajatus löytyi Veloenalta: "Pura sydäntäsi, sykkyräisestä langasta voi tehdä vielä vaikka mitä."

*Luonnon ihmeiksi luettakoon myös iloinen havainto, että Leppävaaran uimahallissa jatko-opiskelijakin saa alennuksen päästen polkemaan vettä puolella hinnalla.