keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Naurujoogaa

En ole koskaan käynyt naurujoogassa, mutta minulla on aavistus siitä, miten naurun tarkoituksellinen tuottaminen ryhmässä onnistuu.

Iltana muutamana istuin paremman puoliskoni kanssa sohvalla, uutisiako lienemme katselleet. Jostain tuli sitten puhetta elokuvista, eritoten nuija ja tosinuija-tyypisistä idioottikomedioista, joita siippani jostain käsittämättömästä syystä pitää hauskoina (ja minä tunnen itseni snobiksi, kun en yleensä pidä, paitsi joskus hyvin väsyneenä). Ehkä se on jokin pysyvä, teekkariajoilta jäänyt mentaalinen vaurio.

No, mies alkoi nauraa. Kun kysyin, mikä huvitti, hän sanoi jo pelkän pöhköleffojen ajattelemisen olevan ylen riemukasta. Ja hekotti kahta enemmän. Hervoton nauruhan tarttuu, joten pian hirnuimme vatsalihaksia kouristavassa rätkähepulissa elokuvalle, jota kumpikaan ei katsellut, ja jota toinen meistä ei ollut edes nähnyt.

Kai se siis aika hauska elokuva oli.

Meillä kyllä harrastetaan niin kutsuttua tyhjännauramista ja yleistä suunsoittoa muutenkin vapaasti ja estoitta. Jos naurujoogan väitettyihin terveysvaikutuksiin on uskominen, tässä huushollissa ollaan aika hyvissä asemissa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan itse harrastaneeni itsekseennauramista ihan pienenä lapsena - yksin. Muistan heittäytyneeni sängylle ja alkaneeni ensin tekonaurulla, vähitellen muuttuen aina hillittömämmäksi 'normaalinauruksi': naurujoogan synty on syvällä... Porukalla nauraminen on tietysti aina naurettavampaa!
terkuin Turkulaine'

Kati Parppei kirjoitti...

Tuota pitäisi kyllä kokeilla ja ottaa päivittäiseen ohjelmaan. Mikäpä etätyöläisellä olisi hekottaessa täällä issekseen.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen! Työyhteisössä -kuten minä työskentelen- jos sellaista harrastaa yksikseen, voisi aika nopeasti tulla leimatuksi.. :)

Kiitos mielenkiintoisesta ja huolella kirjoitetusta blogista!

Mikä olikaan teidän koirien rotu?

terkuin
Turkulaine', taas

Anonyymi kirjoitti...

Löysinkin jo rodun (ed. kommenttien perusteella) eli bedlingtoninterrieri. Näyttää tosi symppikseltä! Täytyy tutkia rotupiirteitä vielä netistä... näin 'kissaihmisenä', jonka tytär on kissa-allerginen.
-Turkulaine'-