Pakkaset

Leudon loppuvuoden jälkeen tammikuu toi liki 30 asteen pakkaset. Hevoset seisoivat ensin viikkokausia vähällä liikunnalla joka paikassa vellovan mutavellin takia. Sitten tuli pakkasta, mutta lumi antoi edelleen odottaa itseään. Joka paikka oli kivikovaa jääkoppuraa ja taas seistiin. Viime viikolla tuli kauan kaivattua lunta, mutta heti sen jälkeen niin kovat pakkaset, että hevoset saavat edelleen lähinnä seistä karvapalloina tarhassa ja rouskuttaa heinää.

En ihmettele yhtään, että maneesilla eli ratsastushallilla varustettuja talleja on viimeisten kymmenen vuoden aikana kohonnut liki joka pitäjään. Jos ollenkaan tavoitteellisemmin treenaa, ei vaihtoehtoja taida muuttuvassa ilmastossamme olla. Tallivuokrakin on toki fasiliteettien mukainen; sellainen, ettei puskaratsastelua harrastava akateeminen pätkätyöläinen edes harkitse moista luksusta.

Karvainen maahanmuuttajamme Ferris päätti sopeutua olosuhteisiin ja kasvattaa kolmanneksi Suomen-talvekseen kunnon kuontalon. Siinä kelpaa ulkoilla rapeammassakin säässä. Arktinen lurcherimme on pärjännyt pakkasessa hienosti ennenkin, mutta tänä vuonna alusvilla on aiempaa paksumpi ja jaloissakin on karvatöppöset. Lisäksi Ferriksellä on whippet-emältään peritty rakenne massavine lihaksineen, mikä epäilemättä auttaa lämmöntuotossa liikkeellä ollessa.

Bedlingtonherrat sen sijaan eivät arvosta pakkasulkoilua ollenkaan. Haluaisivat varmaan sisävessan, jos saisivat päättää.

Mutta päivä, se pitenee jo. Ja pitkään ja hartaudella rakenneltu pihasaunamme valmistui vihdoin käyttökuntoon - ei ihan jouluksi, mutta loppiaiseksi kuitenkin.

Uutta vuotta

Tammikuun kalenterisivu, 1430. Lisää täältä.

Hyvää uutta vuotta, lajitoverit. Olkoon se itse kullekin suopea.

Pagistaanin valtakunnassa tästä onkin tulossa mielenkiintoinen muutosten vuosi, jos merkit pitävät paikkansa. Nykyinen tutkimusrahoitukseni päättyy elokuussa ja ensimmäistä kertaa vuosikausiin edessäni on tilanne, jossa uutta ei ole ainakaan vielä tiedossa (tutkijan osaltahan rahoituksen puuttuminen tarkoittaa käytännössä työttömyyttä, koska tarjolla ei enää juuri ole virkoja tai muita "työpaikkoja", joissa maksettaisiin niin sanottua oikeaa palkkaa).

Mutta kävi miten kävi, olen joka tapauksessa pystynyt roikkumaan mukana pudotuspelissä 14 vuotta maisteriksi valmistumiseni jälkeen ilman yhtään työttömyyspäivää (siitä kuuluu kiitos myös mahdollisuudelle paikkailla rahoituskatkoja lehtitöillä, ennen kuin media-alallakin alkoi kylmempi kyyti). Tuuria tai johdatusta, se ei ole yhtään hullummin historia-alalla, mitä sitten tulevaisuus tuokin tullessaan.

Hallituksen yllättävä linjaus keikka- ja freelancetyöläisten rinnastamisesta yrittäjiksi - mikä käytännössä tarkoittaa sosiaaliturvan eväämistä - tekee kiperäksi myös kakkossuunnitelmani toteuttamisen, eli silpputöillä sinnittelyn. Virallisesta yrittäjyydestä voi koitua kaikenlaista pitkäkestoista ongelmaa - pahimmillaan sen myötä saattaa puolisokin jäädä vaille työttömyysturvaa - joten koetan ainakin toistaiseksi kartella kyseisen askelen ottamista.

Käytännössä siis julkaisen talven ja kevään aikana edellisen projektini tuloksia ja värkkään hakemuksia jos jonkinlaisia suunnaten katseeni vähitellen myös ulkomaille lyhyempien ja pidempienkin pestien perässä. Jos kustantamo kelpuuttaa käsikirjoitukseni jatkotyöstöön ja saan kirjani ulos kuluvana vuonna, se auttanee asiaa jonkin verran.

Samalla mietin, mitä pyrin opiskelemaan syksyllä, jos mikään täky ei yrityksistä huolimatta tärppää. Kun ikä alkaa nelosella, mahdollisen alanvaihdon kanssa ei viitsi kovin pitkään jahkailla, jos se todella edessä on. Kuuppani kestää sitä paitsi huonosti pakkojoutilaisuutta, johon nykyiset työttömyysturvaa koskevat säädökset ja rajoitukset työttömän tehokkaasti ajavat.