Ihmettelin miehelle aamiaispöydässä kultasiilikaktustamme, jota myös anopinjakkaraksi kutsutaan. Se kasvaa sinnikkäästi pituutta eikä leveyttä, joten pulska piikkipallo taitaa jäädä haaveeksi.
Siippani - tuo myönteisten ajatusten Tonava - mietti hetken ja nimesi sitten kaktuksen "anopin baarijakkaraksi".
Asiassa on, kun sitä tuokion miettii, jotakin syvän filosofista. Ei kaktuksessa, mutta tavassa nähdä ja suhtautua. Jotakin samaa on siinä, että pieleen mennyt, tuskanhiestä huopunut neuletyö - patalappu tai vastaava - täytetäänkin vanulla ja sille ommellaan napeista silmät (muistan hämärästi, että Veloena olisi joskus kirjoittanut tästä).
Luulen, että itse kullekin tekisi hyvää oppia näkemään elämässä enemmän anopin baarijakkaroita ja nimettömien lankaolentojen aihioita.
2 kommenttia:
Niin kyseinen baarijakkarahan on Tahvo-serkun sinne hankkima, muuten :)
Ahaa, kunnia sinne, jonne kunnia kuuluu: luulin teidän tuoneen sen K:lle kiitokseksi yösijasta joskus ammoin. Tosin samassa porukassahan olitte liikkeellä tuolloin?
Tahvolle voi välittää terveiset, että jakkara jakselee hyvin ja kasvaa innokkaasti - tosin vain sitä pituutta :).
Lähetä kommentti