Pitäisi kieltää sellaiset radiomainokset tai -tietoiskut, joissa soi auton torvi tai pahimmillaan rytisee pelti. Säpsähdän niitä aina auton ratissa ollessani. Onkohan kukaan koskaan ajanut kolaria pelästyessään noita valetööttäyksiä?
Suomen halki ajellessa myös muu radiotarjonta on tullut tutuksi. Sitä kuunnellessani olen miettinyt, lienenkö keski-ikäistymässä vai muuten vain snobiutumassa. Olen nimittäin huomannut, etten siedä puolta minuuttiakaan sellaista löysää länkätystä ja tyhjänpäpätystä, jota vähänkin nuorekkaampaa imagoa ylläpitäviltä asemilta kuulee valtaosan ajasta. Yleensä studioon on istutettu kaksi niin kutsuttua toimittajaa, jotka pälisevät ja hirnuvat toistensa lohkaisuille taukoamattomana puppuvirtana onnistuen olemaan sanomatta yhtään mitään. Hyvä meininki, hei!
Kerran jos toisenkin on tehnyt mieli kysyä, maksetaanko moisesta verbaaliflatulaatiosta ihan oikeaa rahapalkkaa. Vai banaaneja ja pähkinöitä?
Kiukku ja ärtymys! Onneksi kuunteleminen ja kuulemastaan hiiltyminen on vapaaehtoista - paitsi julkisissa paikoissa ei aina ole, jos taustahälyksi on sadistisesti valittu jokin Tinden ja Jukkiksen aamushow.
Sen sijaan hyvin tehty haastattelu tai puheohjelma imaisee allekirjoittaneen oitis mukaansa, vaikka aiheena olisi keinosiementäjän arki tai soutuvalmentajan näkemykset lajin tulevaisuudesta. Siinä pätee kai sama asia kuin kirjoissa: nautin hyvästä sanankäytöstä itsessään niin paljon, että nielen tyytyväisenä vähän latteammankin juonen. Sen sijaan kankea, jaaritteleva tai itsetarkoituksellisen keikistelevä kieli (määreet sopivat harmillisen usein omaan tekstintuotantooni) ei pelasta parastakaan tarinaa.
Harmillista tosin on, että hyvää puhetta tarjoavien radioasemien kappalevalikoima on irvistyttävän iskelmäpainotteinen, jollei toimitettuja musiikkiohjelmia oteta lukuun. Länkätysasemien musiikkitarjonta tapaa olla hieman vetreämpää. Poukkoile siinä nyt kanavalta toiselle parhaita paloja metsästäen ja kamaluuksia väistellen.
Oma lukunsa ovat sileänsärmättömiksi viilatut, nuorille aikuisille suunnatut kaupalliset radiokanavat. Niiden toimittajat eivät ole hupatuksessaan kaikkein pahimmasta päästä, mutta musiikkitarjonta on. Soittolistat ovat saatanasta! "Klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia" tarkoittaa näemmä sitä, että ansioituneimmiltakin artisteilta hinkataan sitä yhtä ja samaa hittiä vuodesta toiseen. Uudet - ja niistäkin vain kaupallista potentiaalia osoittaneet - kipaleet hillotaan puhki parissa viikossa niin, että jo niiden alkutahdit saavat hampaat vihlomaan ja verenpaineen nousuun.
Ah. Jo helpotti.
4 kommenttia:
Saan aina Stadikalla ärsy-säväreitä Radio Novan sontapoppiksesta (my heart goes shalalalalaa, shalalalaa in the morning, shalalalalaa, shalalalalaa in the night) ja ylipirtsakoista bimbejuontajista, jotka pälpättävät tauottomasti typeryyksiä.
Keittiömme radio tekee meille, kahdelle suhteellisen vakaumukselliselle ateistille kummallisia källejä. Radio on aina asetettu Radio Helsingin taajuudelle, mutta vähän väliä käykin niin, että kun radion avaa, sieltä alkaa soida Jeesus-aiheisia biisejä (enkä nyt tarkoita mitään Johnny Cashia vaan sellaista nuorisopastorituubaa) tai sitten limaisenempaattinen miesääni puhuu evankelioinnista. Ehkäpä radiomme onkin uskossa?
Paras puheohjelma on Radio Helsingin Tukevasti ilmassa. Se on oiva esimerkki juurikin siitä, että aiheen ei tarvitse olla kummoinen kunhan käsittelijöillä mielikuvitus ja äly säkenöivät. Relander ja Nevanlinna heittävät hulvatonta läppää ihan kaikesta.... noita Tukevasti ilmassa-podcasteja löytyy muuten Radio Helsingin sivuilta, kuuntelen niitä nykyään töissä päivittäin ja hihitän itsekseni :)
Kuten juuri ennätin blogiini tunnustamaan, minulla on äärimmäisen huono muisti. Jotkut asiat tosin tekevät kyllä ihan lähtemättömän muistijäljen - kuten eräs metsästystä käsitellyt ohjelma, jota siipan kanssa kuuntelimme autossa kotimatkalla hämärtyvässä illassa kerran.
Siitä ei ottanut tolkkua. Järkevistä lauseista ei ollut tietoakaan - ei toimittajalla eikä oikein haastateltavallakaan. Kun kaiken tämän verbaalisen kidutuksen päätteeksi hirvenliha hinnoiteltiin vielä hirvikolarien kustannusten pohjalta metsästäjillä maksatettavaksi, olin valmis tarttumaan... no, kynään nyt ainakin. Onneksi matkaa kotiin oli vielä tovi, jotta ehdin rauhoittua.
Totta on, että radiota tulisi kuunneltua paljon enemmän, jos siellä olisi oikeasti letkeä meininki ja fiksut jutut.
Oih, hyvästä aiheesta purnasit - jatka!! :)
Eihän siinä tyhjänpäiväisessä lörpöttelyssä muuta vikaa ole kuin se, että toimittajat ja "toimittajat" harvemmin malttavat pitäytyä vain aiheissa joista tietävätkin jotain. Periaatteessa ihan hupaisakin läpänheitto alkaa ärsyttää, kun aiheeksi otetaan jotain, josta studio-osapuolet eivät selvästikään tajua hevon helvettiä.
Lupiini, keittiöradionne kuulostaa epämääräisen pelottavalta. Ehkä tarvitsisitte jonkinlaisen käänteisen manaajan vierailua?
Päivi ja Kriisi, tuo(kin) pitää paikkansa. Kirjoittava toimittaja on toki paremmassa asemassa siinä, että hän voi kerätä juttunsa taustatiedot huolellisemmin. Radiotoimittajan on vaikeampaa hämätä kuulijoitaan esimerkiksi haastattelutilanteessa; vaikka taustatutkimusta olisi tehtykin, juttu luiskahtaa helposti tasolle, jossa toimittajan asiantuntemattomuus paljastuu mitä nolostuttavimmilla ja myötähävettävimmillä tavoilla.
Lähetä kommentti