Karhu kävi lenkillä. Tai olisi ainakin voinut käydä. Liekö ollut nimikkotossut tassuissa?
Me kohtasimme koiranpojan kanssa hirven lauantaina. Piti neuvotella hetki, onko perään säntääminen ideoista parhaimpia. Hauskaa se olisi toki voinut olla - siihen asti, kun sorkka läjähtää päin näköä.
Allekirjoittanut on tyytynyt jahtaamaan sieniä ja marjoja, niitä sitäkin innokkaammin. Nurmeksesta löytyi reilusti sekä mustikkaa että vadelmaa; myöhäinen kevät pelasti yläkarjalaiset mustikankukat hallalta. Liperin tutut sienipaikat eivät pettäneet tälläkään kertaa. Samoilla apajilla kävijöiden määrä on vuosi vuodelta kasvanut, mutta suuri osa sienestäjistä näyttää etsivän tatteja myyntiin ja jättävän muut herkut poimimatta.
Sieniasioista avautunen lähiaikoina lisää, nyt pitää jatkaa töitä - että pääsee taas illaksi metsään!
2 kommenttia:
Tuli mieleen kaksi kohtaamista hirven kanssa. Tepastelin Lapsuusmaalla metsäpolkua lammenrantaan saunamajalle. Äkkiä jähmetyin paikoilleni, kun tunsin jonkun katselevan. Hirvi seisoi viiden metrin päässä. Tuijotimme toisiamme hetken, sitten hirvi käänsi päänsä ja katosi. Nopeus, jolla niin iso eläin liikkui, tuntui uskomattomalta.
Toinen kohtaaminen tapahtui keskiyöllä eräässä elokuussa, kun nuori hirvi päätti ylittää tien autojonosta huolimatta edellämme ajaneen auton jälkeen. Jäimme henkiin, auto ei.
Hirven nopeus ja äänettömyys ovat tosiaan jotakin uskomatonta.
Eräs tuttavani kertoi ulkomaalaisista ystävistään (taisivat olla saksalaisia), jotka Suomen visiitillään toistuvasti haikailivat haluavansa nähdä hirven. Arvaapa, mitä tapahtui paluumatkalla heidän ajaessaan Pohjois-Karjalasta Helsinkiin? Onneksi kukaan - hirveä lukuun ottamatta - ei loukkaantunut vakavasti.
Lähetä kommentti