Ei, edelleenkään en ole saanut aikaiseksi ottaa kuvia. Jos olisinkin, ne pitäisi siirtää koneelle ja käsitellä vielä julkaisukuntoon.
Mutta mainittakoon, että pihallamme on koira haudattuna. Ellei, kuten jo toisaalla arvailin, kyseessä ole joku mystisesti kadonnut naapuri.
Toin lauantaina mökiltä Pohjolan Kuningattaren juurivesan, jolle ryhdyin kaivamaan kuoppaa sopivan pehmeältä näyttävään kulmaukseen juhannusruusun naapurissa. Paikka oli pehmeä, koska sitä oli kaivettu ennenkin, tajusin lapion kopsahtaessa lautakanteen. Muistin, että talon pitkäaikaisilla omistajilla oli ollut koira, joten päättelin kyseessä olevan uskollisen ystävän viimeinen leposija. Mikäs siinä, hyvä paikkahan se ruusulle oli. Eipä tule enempää häirittyä hautarauhaa, ja ravinteitakin maasta löytynee mukavasti.
Mitä kulmakunnan eläviin eläimiin tulee, naapurin Pippuri-kissa on meillä nykyisin vakiovieras (kuvapyyntö on huomioitu ja toteutetaan mahdollisimman pian). Eilen se olisi väen vängällä halunnut tulla sisälle, ja jäi happamen näköisenä istumaan kuistille sulkiessamme oven sen mustan nenän edestä. Muuten se olisikin enemmän kuin tervetullut, mutta nuorempi karvainen assistentti ei varmasti malta tehdä tuttavuutta asiallisen rauhallisesti, vaan häsää kärsänsä halki alta aikayksikön. Sandy ja Pippuri ovatkin jo tavanneet. Ikäneitomme on siitä outo koira, että se pitää kissoista enemmän kuin lajitovereistaan ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen.
Pippurin mukava emäntä nolostui ja kauhistui, kun taannoin esittäytyessämme kerroin kissan vierailuista. Hän kai luuli ensin, että kyseessä oli reklamaatio - taajamassa asuvat ulkokissan omistajat lienevät varsin herkkiä naapureiden kommenteille. Vannoin ja vakuutin, että olemme osa-aikakissasta yksinomaan iloisia; nyt ei tarvitse olla heti omaa hankkimassa.
3 kommenttia:
Meillä oli jokin aika sitten ihan sama naapurin tädin reaktio, kun hänelle selvisi, että kissansa viihtyi meillä verrattain hyvin. Edelliset asukkaat eivät olleet ilahtuneet kissan visiiteistä, mutta me pidimme niin paljon, että lopulta kissa vietti meillä välillä viikonloppujakin hoidossa, ja mm. koko joulunpyhät.
Sitä kissaa on vieläkin ikävä, kun nyt asun taas keskustan kivitalossa.
Kuisti?? Teillä on kuisti! *kade kade kade*
Marjut, juu, muistankin tuon kissan kuvistasi. Aina eläintuttavuudet tyhjän paikan jättävät, vaikka olisivat lyhyitäkin.
Päivi, oikeastaan se on sellainen avonainen, kaiteellinen sisäänkäyntisysteemi, aika iso. Lähinnä sitä kai kuistiksi voi sanoa :).
Lähetä kommentti