Taannoin paikallislehdessä oli ilmoitus, jossa haluttiin vuokrata mummonmökki. Tarkempina toiveina esitettiin neljä huonetta, keittiö, sauna ja iso piha.
Tätä sitten joutessamme pohdimme eräässä sosiaalisessa mediassa. Mielikuvat mummonmökistä olivat jokseenkin yksituumaisia ja ainakin kaksi huonetta pienempiä kuin ilmoituksen toivekoti. Paras kommentti tuli eräältä keskusteluun osallistuneelta kulttuuriantropologilta. Hän totesi ilmoituksen olevan oiva esimerkki haaveiden ja todellisuuden yhteentörmäyksestä: hänen visiossaan perhe haaveili punamullatusta mökki-idyllistä pioneineen ja ukonhattuineen, mutta lasten jääkiekkokamoja ja pleikkareita sekä iskän kotiteatteria ja äiskän kodinhoitohuonetta olisi turha koettaa mahduttaa kamariin ja hellahuoneeseen.
Ja sen jättitrampoliininkin pitäisi pihalle sopia.
Viime aikoina on tullut useammassakin seurassa pohdiskeltua asumiskulttuurin muutosta. Maallikkohavainnot kun kertovat, että uusissa omakotitaloissa tapaa olla pinta-alaltaan melko pieni - joskin ehkä korkea - olohuone. Muista asuinhuoneista neliöitä löytyykin reilusti. Muutenkin on suosittu suuria taloja, tosin viime aikoina pienempien asumusten kysyntä on ollut kasvamaan päin.
Meidän neljän huoneen ja keittiön torppamme on rakennettu vuonna 1962. Asuinneliöitä on 90, joiden lisäksi alakerrasta löytyy toinen mokoma sauna- ja varastotilaa. Tämänikäisissä ja hieman nuoremmissa taloissa olohuone näyttää usein olevan hulppean suuri, mutta makuuhuoneet nykymittapuun mukaan pieniä (elintaso oli 60-luvulla jo noussut rintamamiestalojen ajoista; kussakin talossa asui yksi perhe ja lapsilla saattoi jo olla ainakin yksi oma huone).
Liekö niin, että muutoksessa heijastuu elämäntapojen muuttuminen yhteisökeskeisestä yksilöllisempään? Ennenhän koko perhe kokoontui katsomaan televisiosta samoja ohjelmia ja viettämään muutenkin aikaa yhteisissä tiloissa. Niin ikään tuttavien luona kyläiltiin enemmän. Nykyisin taas lapsilla näyttää yhä useammin olevan omissa huoneissaan telkkarit, tietokoneet, pelit ja vehkeet. Vapaa-aikaa vietetään ennemmin yksilöinä kuin perheenä, kukin omassa solussaan touhuten ja medioita kuluttaen. Kyläillä ei ehditä tai jakseta, ainakaan spontaanisti arki-iltaisin. Mihin suurta olohuonetta siis tarvittaisiin?
Varmasti taustalla on muitakin arkkitehtonisia trendejä, mutta onhan tuo aika järkeenkäypää - olisi perin outoa, jos ajan henki ei näkyisi kulloisissakin asumuksissa. Saa nähdä, millaisia taloja kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä halutaan. Miten ilmastonmuutos ja energiansäästöpaineet näkyvät, ja muuttuuko ihmisten sosiaalinen kulttuuri johonkin suuntaan? Ihannoimatta sen kummemmin menneitä aikoja voinee kysyä, tuleeko yltiöyksilöllisyys joskus tiensä päähän. Entä suorittamisen ja tehokkuuden yliarvostaminen; onko ihmisillä vielä jonain päivänä enemmän aikaa ja intoa hakeutua toistensa seuraan muutenkin kuin virtuaalisesti?
3 kommenttia:
80-luvulla, kun nykyinen rivitalokotimme on rakennettu, oma piha oli tärkeä ja se on yhä olohuoneemme jatke kaiken kesää. Nykyään taloihin rakennetaan isoja terasseja samassa tarkoituksessa, tontit ovat minimaalisia, kun pitää olla kahdelle autolle paikka ei viheraluetta paljon jää. Trendit muuttuvat. Tuntuu siltä, että ihmisellä pitää olla kaupunkikodissa kaikki, kesäkodissa veden äärellä kaikki ja vielä 'linna Ranskassa'. Mummonmökki on unelmanimi jollekin, jota ei oikeasti enää ole. Jos olisi aito sellainen, ei sitä kukaan ostaisi, sillä siihen uppoaisi aikaa ja rahaa ja hikipisaroita ennen kuin siitä saisi 'kelvollisen' eikä siihen ikinä sitä kaikkea saisikaan. - (Ja pionit ovat sitä paitsi suuritöisiä ja ukonhatut yliarvostettuja :)
Toisten koteja työkseni siivoillessani olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että monissa tällä vuosituhannella rakennetussa talossa on aivan hervottomat olohuone/aulasysteemit mutta makuuhuoneet aika pikkuisia. Tosin otos ei ole kovin kattava (=työnantajani vakioasiakkaat, joiden taloista ehkä reilu 10 rakennettu 2000-luvulla sekä satunnainen määrä yksittäissiivousasiakkaita).
Oma asumismuoto on niin kovin erilainen kuin monien asiakkaittemme että tulee tehtyä aika paljon vertailuja :) Itse kun asustelen sellaisessa 1940-luvulla rakennetussa 2 huoneen, keittokomeron ja saunan talossa, jota uskoakseni voisi mummonmökiksi kutsua ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Paitsi se mummo vaan puuttuu :)
Tuntuu välillä hassulta kun oma "keittiö" on samaa kokoluokkaa kuin muutamassa 150-200 neliön huushollissa ja pihakin tuntuu valtavalta puutarhalta moniin uusiin tontteihin verrattuna. Ei sillä että haluaisin arvostella toisten koteja, itsekin kaipaan välillä pienempää pihaa kun nykyistä saa olla koko ajan nyppimässä jostain kulmasta.
Ellinoora, olen samaa mieltä (paitsi pioneista ja ukonhatuista :D).
Mari, mielenkiintoista. Sinulla on varmasti parempi otanta noista kuin allekirjoittaneella; kuten sanoin, omat havaintoni ovat ihan maallikkomutua. Tuon aulatrendin olen minäkin huomannut; uudemmissa taloissa on sellaista outoa "hukkatilaa", joka kyllä antaa väljyyden tuntua, muttei sitä oikein mihinkään voi käyttää. Varsinainen oleskelutila voi sitten olla aika pienen oloinen - tai ehkä ne vain sisustetaan siten (yksi iso sohva ja suuri taulutelkkari tms.)?
Olisi kyllä kiinnostavaa lukea jostain ihan oikeaa tietoa asumisen muuttumisesta vuosikymmenten myötä.
Lähetä kommentti