Syksyä

On Pagistaanissa tehty muutakin kuin pohdittu kaiken katoavaisuutta. Historia on kyllä alana sellainen, ettei aihetta voi oikein paeta, vaikka haluaisikin. Kuolleiden kanssahan tässä seurustellaan.

Pikainen katsaus elävien kuulumisiin kertoo muun muassa seuraavaa:

Väitöskirjaa viimeistelen vimmaisesti ohjaajan kommenttien luotsaamana. Esimerkiksi sienimetsään en ole ehtinyt kertaakaan, mikä kuvaa tilannetta paremmin kuin mikään muu. Toisaalta uudella paikkakunnalla on aina oma urakkansa löytää hyvät apajat, eikä siihen urakkaan ole nyt ollut tilaisuutta.

Puolukatkin jäivät poimimatta ainakin Ylä-Karjalan tutuilta paikoilta, jotka kaupalliset poimijat kuulemma tyhjensivät aivan mökin pihapiiriä myöten. Sama koski koko suurta niemeä. Siinä, missä amatööripoimijan jäljiltä voi vielä kerätä toisen ja kolmannenkin saaliin, nämä olivat anopin mukaan tehneet äärimmäisen tarkkaa työtä. Kauempaa korvesta ja saarista olisi ehkä löytynyt marjaa, jos siis itään olisimme ylipäänsä ehtineet puolukka-aikaan.

En ole vielä oikein päättänyt, mitä ajatella asiasta - siis kaupallisen marjanpoiminnan lisääntymisestä ja sen käytännön järjestelyistä. Siispä en sano siitä mitään. Muuta kuin sen, että metsiinhän mahtuu väkeä ja marjaa riittää, mutta orjatyötä ei saa kenelläkään teettää, ja pihapiirit olisi syytä ohjeistaa jättämään rauhaan silloinkin, kun asukkaat eivät ole paikalla. Kunnon pelisäännöt tarvitaan, muuten on aivan turha toivoa sopuisaa yhteiseloa kaupallisten poimijoiden ja paikallisten välille.

Jos lie koskaan. Inhimillinen perikateus on sitkeää lajia ja kaikesta "omaksi" katsotusta pidetään lujasti kiinni, oli laillisia perusteita tai ei.

Sisko ja lankomies kävivät viikonloppuna kylässä, mikä toi mukavan ja tervetulleen tauon kirjapinon keskellä istumiseen ja näytön tuijottamiseen. Ilta kului sushin ja sympaattisen irkkubaarin merkeissä. Allekirjoittaneelle tosin iski puskan takaa ärhäkkä blitzkrieg-flunssa, joka ei jättänyt neuvottelun varaa. Sen kourissa pärskitään ja kärvistellään edelleen toivoen, ettei virus salamatkustanut Tampereelle.

Lopuksi pikku-uutiset:

Pihavaahtera alkaa saada väriä ja oravat juoksevat edes takaisin hakemassa tammesta terhoja.

Omenoita on saatu naapureilta ja marja-aronioita varastettu kaupungin pensaista. Sosetta ja hilloa on keitetty ja raastetta pakastettu. Myös piirakkaa on tehty muun muassa Kuusenkerkän ohjeella.

Kaksi kolmesta perhoskämmekästä kukkii, samoin kiinanruusu.

Koiranpoika venäytti käpälänsä hössöttäessään lauantaina ja ontui sitä jonkun tunnin surkeana, mutta unohti vaivansa saman tien vieraiden saavuttua.

Allekirjoittaneelta nyysittiin kengät kuntosalin kenkähyllystä, mikä aiheuttaa edelleen suhteetonta ja voimatonta kiukkua - jos se oli vahinko, miksei tyyriitä ja juuri minun jalkoihini täydellisiä töppösiä ole vetoomuksistani huolimatta tuotu takaisin? Uskoni ihmiskuntaan on kokenut tainnuttavan kolauksen.

Siinäpä tärkeimmät tällä erää. Nauttikaa harvinaisen kauniista ja lempeästä syksystä niin kauan kuin sitä riittää!