torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Henkinen pääoma

"Palvelusuunnitelma on asiakkaan palvelutarpeen toteuttamiseksi tai hänen poistamiseksi tai vähentämiseksi tehty suunnitelma."
(Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakastietojen käsitemalli 27.5.2006, siteerattu Jyväskylän yliopiston listaamissa kielikukkasissa).

- - -

Kannattaa päästää työpöytänsä kaaokseen, koska sen siivoaminen tuottaa kerta toisensa jälkeen hyveellisyyden ja aikaansaapuuden tunteen. Edessä on aina uuden, järjestelmällisemmän ja tehokkaamman elämän alku!

Apropos tehokkuus, eilen junassa pohdin, miten lähtökohtaisen ongelmallisina lapsuus ja vanhuus nähdäänkään tuottavuutta ja kasvua korostavassa yhteiskunnassamme. Kummatkin ovat elämänvaiheita, jotka etenevät omaa, kvartaalitaloudesta piittaamatonta tahtiaan. Ihmisen kasvamista lapsesta aikuiseksi ei voi nopeuttaa, eikä vanhenemista hidastaa (tai nopeuttaa, jos niikseen tulee, tekisi mieli todeta luettuaan erinäisiä keskusteluita). Terveenkin ihmisen elämänkaaressa on siis pitkiä aikoja, jolloin hän ei tuota mitään, vaan pikemminkin kuluttaa resursseja. Tämä on se asenne, joka tuntuu hallitsevan julkista keskustelua.

En väitä, etteikö niin kutsutussa huoltosuhteessa kyse olisi raaoista tosiasioista. Mutta etenkin vanhusten osalta ajattelumalli tuntuu puistattavan yksipuoliselta; lapset ovat sentään tulevia työntekijöitä ja veronmaksajia ja siten heidän kasvattamisensa ja kouluttamisensa on investointi tulevaisuuteen.

Kieltäydyn kerta kaikkiaan ajattelemasta vanhoja ihmisiä kuluerinä. Minusta he ovat jo pelkällä olemassaolollaan ja elämänkokemuksellaan valtava henkinen pääoma, vaikkei sitä pääomaa koskaan otettaisi hyötykäyttöön, tai vaikkei kaikilla olisi mahdollisuuksia siirtää kokemuksiaan ja oppimaansa nuoremmilleen. Jo ajatus siitä, mitä kaikkea vaikkapa 80-vuotias on nähnyt ja kokenut, on huimaava.

Eikö tuon elämänkokemuksen tiivistyminen hauraaseen ihmisyksilöön ole arvo sinänsä? Minulle ainakin on.

2 kommenttia:

timbe kirjoitti...

Hienoa! Mutta Kati, sulta on vielä itseHimanen selvästi lukematta :)

Kati Parppei kirjoitti...

On joo. Ajattelin, että osaan kirjoitella ympäripyöreyksiä ilmankin ;).