perjantaina, maaliskuuta 12, 2010

Saako Baabelin kaloja akvaariokaupasta

Kävin alkuviikossa Mainzissa vähemmistökielten tilaa kartoittavan ELDIA-projektin käynnistystilaisuudessa. Oma roolini mittavassa projektissa on sangen pieni ja avustava - itse urakka on kieli- ja oikeustieteilijöiden heiniä - mutta on toki mielenkiintoista olla tässäkin mukana.

Mitä henkilökohtaisiin kielikysymyksiin tulee, viime vuosina tavaksi tullut Keski-Euroopassa reissaaminen on saanut allekirjoittaneen katkerasti kiroamaan laiskuuttaan, joka esti ottamasta saksaa lukiossa D-kieleksi tai opiskelemasta sitä perusopintojen aikana edes parin alkeiskurssin verran. Jatko-opintojen aikana heräsin huomaamaan, että historiantutkijan olisi enemmän kuin hyvä osata edes auttavasti saksaa (paljon hyvää tutkimuskirjallisuutta on julkaistu vain saksaksi), mutta silloin asuin jo kaukana alma materistani, eikä yliopistobyrokratia sallinut minun mennä muiden yliopistojen kielikursseille.

Kävin kyllä puolikkaan lukukauden kansalaisopiston kurssilla pari vuotta sitten ja ehdin oppia kieltä sen verran, että osaan tilata oluen tai ostaa matkalipun. Tämäkin kurssittautumisyritys tyssäsi mukavasta opettajasta huolimatta, kun jouduin työperäisille matkoille useammalla viikolla peräkkäin. Kai olisin vielä saanut kirittyä ryhmän kiinni, mutta laiskuus voitti - taas. Järkeilin, ettei touhu kannata, kun kuitenkin joudun etätyöläisenä vähän väliä reissuun.

Myös venäjä olisi näin jälkiviisastellen ollut hyvä ottaa varsinaiseksi sivuaineeksi; haluaisin osata sitäkin nykyistä paremmin. Olisin saanut opiskeluoikeuden suoraan, koska pääsin venäjällä sisään yliopistoon. Mutta monet asiat valkenevat vasta, kun on jo liian myöhäistä.

Summa summarum: haluaisin hurjasti oppia lisää kieliä - venäjää paremmin, saksaa edes jonkin verran, miksei myös espanjaa tai italiaa tai huvin vuoksi viroa tai karjalaa, kun ne kuulostavat niin mukavilta - mutten ehdi tai jaksa tai viitsi nähdä sitä vaivaa, minkä uuden kielen opiskelu aikuisiällä vaatii. Odotan kai, että jonain yönä korvaani uisi Baabelin kala ja huomaisin aamulla ymmärtäväni kaikkia galaksin kieliä.

Ongelma ei ole siinä, ettei minulla olisi niin kutsuttua kielipäätä. Kai sitä jonkin verran on, kun sain ylioppilaskirjoituksissa kiitettävän arvosanan kahdesta kielestä ja vielä ruotsistakin hyvän, vaikken yläasteella ja lukiossa taatusti nähnyt opiskelun eteen yhtään enempää vaivaa, kuin oli aivan pakko. Nyt sitä satoa sitten korjataan.

Kieliopintojeni tiellä on siis - kuten sanottu - puhdas laiskuus. Pitäisi saada jotakin näkemättä vaivaa sen eteen.

Yksi ratkaisu on puhdas pakko. Motivoidun kyllä, jos ympäristö antaa siihen riittävän yllykkeen. Olenkin miettinyt, että saksan osalta parasta olisi järjestää itsensä tutkijavaihtoon johonkin saksankieliseen maahan. Vuosi tai edes puolikas kieliympäristöä ja kurssittautumista vastaisi taatusti muutamaa vuotta kansalaisopiston kahden viikkotunnin kursseilla. Muttei sekään niin yksinkertaista ole - joskin mahdollisuuksien rajoissa - kun on järjestänyt itselleen miehen, talon ja kolme koiraa.

Koska akvaariokauppojen tarjonta lienee rajallista telepaattisten tulkkijuotikkaiden osalta, hyviä vinkkejä aikuisiän kieliopintoihin otetaan vastaan. Onkohan esimerkiksi kuunneltavista kielikursseista mihinkään? Niitä voisi pyörittää yksinäisillä automatkoilla ja pakottaa itsensä järjestämään päivästä edes puoli tuntia aikaa kielen opiskeluun (eipäs hymeksitä tietäväisesti siellä). Kirjastoista saa vain vanhoja kasettiversioita ja olen liian pihi ostamaan päätä pahkaa kalliita cd-paketteja ilman suosituksia. Jotenkin nuo itseopiskelukurssit ovat tuoneet mieleen kotikuntoiluvälineet - molemmat hankitaan realismin rajat ylittävässä päättäväisyyden puuskassa, käytetään kaksi kertaa ja unohdetaan sitten kaikessa hiljaisuudessa johonkin kaappiin tai kellarikomeroon, jossa ne eivät joka päivä muistuta taas yhdestä kuolleena syntyneestä hyvästä aikomuksesta.

Jotain pitäisi yhtä kaikki tehdä. En halua löytää itseäni vuoden päästä valittamasta taas samaa asiaa - ja pelkään, että löydän kuitenkin.

3 kommenttia:

Eufemia kirjoitti...

Jos osaa jo edes ihan vähän alkeita, niin aika hyvä jippo on lukea tuttuja ja tarpeeksi viihdyttäviä kirjoja kielellä, jota haluaa oppia. Puhun siis jostain sellaisesta kuin Harry Potterit tai Agatha Christiet. Olennaista on, että kirjan on jo lukenut jollain sellaisella kielellä, jota oikeasti osaa. Nimim. 150 ensimmäisen oppimani saksankielen sanan joukossa oli "Tarnumhang", näkymättömyysviitta.

Anonyymi kirjoitti...

Aikuislukiossa voi lukea yksittäistä kieltä lukion oppimäärän. Aika tiivistä settiä ja läksyjä tulee. Kurssimuotoista lukiota, niin ehkäpä suorittaminen per kurssi toimisi motivaattorina? Ihmeen edullista opiskelua muuten, tuntimäärään nähden.

t. sanna

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos hyvistä vinkeistä!

Eufemia, vierailla kielillä lukeminen on kyllä toimiva juttu etenkin sellaiselle, joka on aina lukenut muutenkin paljon. Siinä kehittyy kielen taju paljon paremmin kuin yksittäisiä lauseita tai fraaseja pänttäämällä.

Sanna, tuo aikuislukio-optio oli minulle uusi: en ole tosiaan tiennyt, että siellä voi lukea yksittäisiä aineita. Selvittelin asiaa ja hämmästyin opiskelun edullisuudesta minäkin. Ja kurssimuotoisuus voisi tosiaan toimia. Jospa ensi syksynä...!