Laskin käyneeni nyt Alpeilla kuudetta kertaa kolmen vuoden sisällä. Miehellä luku taitaa olla kaikkiaan lähempänä pariakymmentä. Aina tuntuu yhtä haikealta lähteä pois, laskeutua yhä alemmas ja lopulta katsoa vuorten ja jäätiköiden jäämistä taakse auton, bussin tai junan ikkunasta. Lohdullista toki on, etteivät vuoret mihinkään katoa. Sieltä ne löytyvät seuraavallakin kerralla. Mutta jäätiköt - ne ovat aina vähän pienempiä.
Kuten lienen aiemminkin maininnut, laskettelu harrastuksena on minulle kovin ristiriitainen juttu. Ensinnäkin laskettelurinteiden ruhjominen vuorille tai tuntureille on maisemallisesti yksiselitteisen kaameaa. Toisekseen itsensä vinssaaminen konevoimilla mäen päälle kerta toisensa jälkeen pelkän huvittelun vuoksi on ekologisesti aika kestämätöntä. Sitä on myös matkustaminen harrastuspaikoille.
En pidä myöskään "laskettelukulttuurista", jos sillä tarkoitetaan merkkivaatteita, yleistä näyttäytymistä sekä tungeksimista kabiinihisseissä ja ylihinnoitelluissa rinneravintoloissa. Sen verran suomalainen ja reviiristäni tarkka olen, etten hirveästi nauti seisomisesta nenä kiinni tuntemattoman italialaisen lajitoverini niskassa täyteen ahdetussa hissikopissa.
Mutta mäen laskeminen suksilla alas - ja Alpeilla yksi mäki voi olla kilometrien mittainen - on itsessään niin hemmetin hauskaa, että olen sietänyt näitä harrastuksen ikäviä puolia ja hyväksynyt ekologisen selkäreppuni painon näiden harvahkojen reissujen osalta.
Vaihtoehtojakin tietysti on. Voisi seurata siipan esimerkkiä ja siirtyä telemark-hiihtoon. Perusteet opittuaan voisi ryhtyä luomulaskettelijaksi: suksiin nousukarvat (hiihtovaelluksilla aivan ehdoton apu) ja lihasvoimalla vipaten ylös.
Ja sitten vaikka Haute Routea yrittämään.
Tiedä mitä tässä vielä, jos terveyttä ja elonpäiviä suodaan.
1 kommentti:
itävaltallan reissuilla mie saan usein hallitsemattomia kikatuskohtauksia kun arvon paikalliset laittavat sukset jalkaansa ja lähtevät mennä lampsimaan ylös laskettelurinnettä ihan lihas- (ja tahdon-)voimalla... suomalaisittain se kun näyttää kertakaikkisen hilpeältä eritoten kun vieressä menee hienot hissit... mutta jos totta puhutaan, niin näiden alkuasukkaiden tavat toimia luonnossa ja sen hyväksi ovat niin huomaavaisia, että oppiahan siitä pitäisi ottaa... Sitä en tosin tiedä, tuleeko miusta ikinä skitour-suuntautunutta ihmistä vaikka se olisikin ekologista, ekonomista ja kaikin puolin mukavaa. sen varran mukavuudenhaluinen miusta on tullut...
Lähetä kommentti