Lähipiirissä sattui joulunpyhinä kipsausta ja kyynärkeppejä vaatinut loukkaantuminen. Tapaus on saanut taas miettimään kuntoutus- ja liikunta-asioita ja motivoitumisen mysteereitä, vaikka tilanne ja sen kehittyminen ovatkin loppuviimeksi vain korkeamman sekä asianosaisen käsissä. Ei siihen ulkopuolisilla ole paljon sanottavaa.
Yhtä kaikki, olen tullut siihen tulokseen, että moottoroitua ja istuvaa elämää viettävän nykyihmisen on - kuvaannollisesti - haluttava juosta jotakin pakoon tai jotakin kohti, jos mieli saada mukavuudenhaluinen itsensä liikkeelle.
Joku muuttaa elintapojaan, kun sairauden uhka alkaa realisoitua. Vanhat naapurimme pitävät liikuntakykyään yllä, niin tukalaa kuin se ilmiselvästi onkin, koska eivät halua muuttaa talostaan, ennen kuin on aivan pakko. Olen tavannut entisiä alkoholisteja, joista on tullut intohimoisia maratoonareita.
Joku taas innostuu lomamatkalla patikoinnista ja haluaa harrastamisen jatkamista varten paremman kunnon. Joku haluaa mahtua hääpukuunsa puolen vuoden päästä tai pärjätä armeijassa. Jollekin kenties riittää houkuttimeksi "parempi" ulkonäkö.
Sama taitaa päteä kaikkiin muihinkin muutoksiin elämässä. Tyytyväinen ihminen pysyy aloillaan. Muutos on aina riittäväksi kasvanutta halua jotakin kohti tai jostakin pois. Usein kai molempia yhtä aikaa.
Ei tässä(kään) mitään sinänsä uutta ole, mutta aina tällainen pohdinta omia ajatuksia selventää, jollei muuta.
3 kommenttia:
Oikeassa olet. Muutoksia ei tapahdu, jollei ole motiivia ja vielä hyvin henkilökohtainen hyvää tuova sellainen.
Tilastot, jotka kertovat miten moni ikäihminen kaatuu ja murtaa mitkäkin luut koordinaatiokyvyn puutteessa, ei saa aikaan liikuntainnostuksen.
Nykyelämän usein "yksipuolinen" liikunta (tietokone, autolla-ajo,syöminen=vitsi) ja vähäinen hyötyliikunta verrattuna esim 40 - 50-lukuun vaatisivat huomattavan panoksen kaikilta, myös nuorilta. Mutta se laiskuus ja tekosyyt. Ihan omasta kokemusta kerron tämän.
Entä itsensä kehittäminen? Eli henkisesti, ei kai se ole muutoshalua "jonnekin, jostakin pois"? Jos pysyy paikallaan, ottaa rennosti ja kehittää itseään esim. lukemalla tai kirjoittamalla, tai tekemällä jotain käsillään, olisikohan siinä kyse ehkä abstraktista "jonnekin", muttei välttämättä "jostakin pois"? Koska onhan se hyvä että "vanha minä" on mukana sekin :) Halauksia!
Kristina, sepä se. Valistuksen puutteesta tuskin on kyse. Se kipinä syttyy jostain muusta, jos on syttyäkseen. Tämä kivikautinen ihmiskroppa on vielä hyvä hämäämään: se, mikä tuntuu hyvältä, ei välttämättä olekaan hyväksi...! Fyysinen joutenolo ja energiapitoinen ravinto olivat aikoinaan arvossaan vastapainona ankarille elinoloille, nykyihmiselle niitä on tarjolla rajattomasti eli liikaa. Mutta eihän se sohvan pohjalle tyytyväisenä valuva ja makeaa hinkuva tomumajamme sitä tajua.
Eva, onhan itsensä kehittäminenkin muutoshalua yhtä lailla. Näkökulmasta riippuen jonnekin tai jostakin pois... jos olen vaikkapa tyytymätön omaan kykyyni käsitellä stressiä, yritän tehdä sille jotakin, eli pyrin jostakin olotilasta pois jotakin muuta kohti. Toisaalta jonkin taidon tai oivalluksen hakeminen ja saavuttaminen tuo syvää tyydytystä; siinä mielessä tuo liikkeen (kehittymisen?) tarve lienee ihmisessä sisään rakennettu, ei siinä aina tarvita tietoista pyrkimystä mihinkään.
Näitä on kyllä hauska pyöritellä ja yrittää jotenkin visualisoida abstrakteja asioita, vaikka lopulta löytäisi itsensä johtopäätöksineen loogisesta umpiperästä :).
Lähetä kommentti