Pagistaanin kaksihenkinen alppihiihto- ja telemarkjoukkue teki taas perinteisen alppireissunsa, tällä kertaa Eigerin maisemiin Grindelwaldin kylään. Kun ei ole yli vuoteen pitänyt lomaa, muutaman päivän pääntuuletus teki hyvää. Vaikka eihän pää kirjaimellisesti tuuletu, kun siinä on kypärä. Ilman sitä - siis kypärää - ei nykyisillä carver-suksilla tee mieli jäiseen alppirinteeseen lähteä, sujuttelu on sen verran vauhdikkaampaa ja muutenkin varsin erityyppistä kuin 80-luvun pitkillä laudoilla. Tykkään kyllä kovasti tästä urheilullisemmasta laskemisesta "luvan kanssa". En oikein koskaan osannut suhtautua jalat yhdessä ketkutteluun, jossa oli aina jonkinlainen diivailun sivumaku.
Alpit ovat kuitenkin parhaimmillaan silloin, kun nousemiseen käyttää vain omaa lihasvoimaa, eläimiä näkyy enemmän kuin ihmisiä, eivätkä hiljaisuutta riko kuin tuulen suhina, murmelin vihellykset ja alppinaakkojen kirskahtelut. Niin - ja jossain välissä pitäisi ehtiä taas Lappiinkin kuukkeleita katsomaan vaellussuksilla tai jalan.
Ahne on ihmisriepu, mutta onko vaihtoehtoja? Vuoret ja tunturit pysyvät, ihmisen aika ja kyky lähteä ovat rajallisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti