perjantaina, tammikuuta 21, 2011

Luettua

En ole koskaan pitänyt minkään valtakunnan "kirjapäiväkirjaa". Olen kuitenkin mielelläni lueskellut niitä muista blogeista ja poiminut vinkkejä omalle lukulistalleni. Paitsi ettei minulla ole oikeastaan lukulistaakaan. Luen, mitä eteen kirjastosta ja omista tai muiden kirjahyllyistä sattuu.

Ajattelin kuitenkin kokeilla näin vuoden vaihduttua, onnistuisiko työhommien ulkopuolella luettujen kirjojen keveä listaaminen täällä Pagistaanissa. Voisi olla hauska itsekin katsoa, mitä on milloinkin tullut luettua. Sitä suuremmalla syyllä, kun saatan autuaasti unohtaa hyvänkin kirjan luettuani sen. Ja jos joku sattuu näin löytämään itselleen jotakin mieleistä luettavaa, eivät listat ole menneet hukkaan.

Katsotaanpa. Tammikuussa 2010 olen lukenut tai saanut loppuun seuraavat kirjat:

Коль, Людмила: У меня в кармане дождь (2010).
"Taskussani on sade". Hienosti rakennettu kertomus venäjänjuutalaisesta perheestä sodan päättymisestä nykypäivään. Haluaisin lukea venäjänkielistä nykykirjallisuutta enemmänkin jo yksin kielitaidon kehittämisen vuoksi, mutta sitä löytyy kovin nihkeästi suomalaisista kirjastoista ja kirjakaupoista.

Viesturs, Ed: No Shortcuts to the Top. Climbing the World's 14 Highest Peaks (2006).
Mies otti kirjan matkalukemisekseen alppireissullemme, mutta omin sen ensimmäisenä iltana. Ed Viesturs on muun muassa Veikka Gustafssonin luottokumppani, joka aikanaan luopui eläinlääkärin urastaan ammattikiipeilyn vuoksi. Tullut tunnetuksi muun muassa selväpäisyydestään: turhia riskejä ei oteta (tietysti maailman korkeimpien vuorten kiipeämistä voi pitää jo itsessään sellaisena). Kiinnostava omaelämäkerta.

Susi, Pauliina: Nostalgia (Tammi, 2010).
Kirjaston uutuushyllystä mukaan tarttunut kirja on huiman terävä kuvaus nykypäivän työelämästä ahtaalle joutuneen freelance-toimittajan näkökulmasta.

Jokinen, Matti A.: Alppien seinämillä (WSOY, 1961). Suomalaisen vuorikiipeilyn pioneeri kertoo seikkailuistaan Alppien kiperimmillä kallioreiteillä 1950-luvulla. Mitään valjaita ei tuohon aikaan käytetty, vaan rinnan ympärille viritettiin köysi. Kiipeilytossujen tilalla olivat nahkaiset alppikengät. Pudota ei juuri kannattanut; varmistusten turvallisuus oli aivan eri luokkaa kuin nykypäivänä.

Alopaeus, Marianne: Eikä uni pääty (Otava, 1952). Löysin vanhempien kirjahyllystä ennen lukemattoman Alopaeuksen ja hotkin sen eilen junassa. Pidän hurjasti kirjailijan sosiaalipsykologisesta tarkkuudesta, jolla hän avaa ihmisten välisiä - ja perheiden sisäisiä - jännitteitä. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi tarttua hänen kirjoihinsa alkukielellä, eli ruotsiksi.

4 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Jännä kuulla, että nykyäänkin vielä joku lukee Alopeusta. Tulin hankkineeksi kaikki hänen kirjansa joskus 70-luvulla samasta syystä kuin mainitset. Muutama vuosi sitten palasin yhteen niistä, ei se enää tuntunut niin hyvältä kuin silloin. Ehkä aika on lukijan omassa elämässäkin niin toinen.

Kati Parppei kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, että eri ikäkausina ja elämänvaiheissa kolahtavat eri kirjat - ja eri syistä (musiikin suhteen pätee muuten jossain määrin sama). Alopaeuksessa tykkään myös tietystä ajankuvasta, joka rivien välistä nousee.

Päivi kirjoitti...

Siis sä ehdit lukea!? Vau! :) *rispektii*

Kati Parppei kirjoitti...

Tämä on ollut kirjojen lukemisen kannalta hyvä kuukausi: sekä lento- että junamatkailua! Noin yleensä kirjat ovat minulle unilääkettä ja tapa saada ajatukset pois päivän asioista; joka ilta on pakko lukea ainakin vähän. Mutta siihen se jääkin... Joskus takavuosina saatoin oikeasti viettää viikonlopun pelkästään lukien, enää en siihen pysty edes silloin, kun on aikaa ja annan itselleni "luvan" :/.