keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011

Perfektionistin puuhamaa

Kiireestä naukuminen on rasittavaa ja kuulostaa poikkeuksetta siltä, kuin naukuja kerjäisi kehuja sankaruudestaan. Sen vaikutelman uhallakin totean onnistuneeni ajamaan itseni jälleen tilanteeseen, jossa päivät eivät tahdo riittää töiden ja sivutöiden tekoon (varman päälle pelaava humanisti kun ei viitsi kieltäytyä tarjotuista hommista, työtaloudellisesti epäkiitollisimmistakaan).

Lisäksi ilmoittauduin verkkokurssille avoimeen ammattikorkeakouluun; sen pitäisi alkaa ensi viikolla. Saksan alkeet, tuo ikuisuusprojektini! Toinen avoimen ammattikorkeakoulun kurssi - valokuvatyöpaja Hämeenlinnassa - ajoittuu onneksi loppukevääseen, jolloin tämänhetkiset kiireet ovat jo ohi.

En ole aikoihin harrastanut oikein mitään. En osaa laskea juoksemista, muuta liikuntaa tai retkeilyä harrastamiseksi; se on elämää ja elämäntapa. Kansalaisopiston metalligrafiikkaryhmässä kävin viime kevään, mutta syksyllä sekin loppui, kun ryhmä oli liian pieni. Ratsastusta en ole uskaltanut aloittaa uudestaan, kun pelkään aika- ja rahatilanteen muuttumista. En haluaisi taas joutua lopettamaan rakasta harrastusta.

Niinpä taannoin käynnistetty akvaarioprojektimme on ollut enemmän kuin tervetullut. Ja kuten yleensä harrastukseni tapaavat tehdä, se on vienyt mennessään sen, minkä mainitut aika- ja rahatilanne ovat myöten antaneet. Kuten kaverilleni äskettäin totesin, olen päättänyt tämän olevan puuhamaa, jossa sekä sisäinen perfektionistini että biologini saavat mellastaa vapaasti, kun lähes aina muulloin kumpaakin joutuu rajoittamaan.


Tältä siis näyttää 200-litraisen Aasia-altaan tämänhetkinen kehitysvaihe. Kasveina on jättiläisvallisneriaa (Vallisneria americana), ruskomelalehteä (Cryptocoryne wendtii), hentorotalaa (Rotulis rotundifolia), jaavansaniaista (Microsorum pteropus) vedensuosikkia (Limnophila sessiliflora) ja intianvesitähdikkiä (Hygrophila polysperma). Suodattimet järjestän paremmin piiloon, kunhan tässä...

Kalasto koostuu juovarihmakaloista (Colisa fasciata), rusokiilakyljistä (Trigonostigma espei) ja kääpiönuoliaisista (Yasuhikotakia sidthimunki). Lisäksi altaasta löytyy viisi leväsukarapua (Caridina multidentata).

Talouden toinen vanha akvaristikin on osoittanut kasvavan hurmoksen merkkejä. Eilen hän puntaroi ääneen, että nykyisen akvaarion paikalle mahtuisi isompikin, jolloin 200-litraisen voisi kenties upottaa omalla jalustallaan Lundia-hyllyyn. Kiekkokalat lienevät hänellä mielessä, ja silloinhan litroja saisi olla liki kaksinkertainen määrä (vähintään).

On ollut mielenkiintoista havainnoida akvaarioharrastuksen muuttumista parinkymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi kalojen tarvitseman vähimmäistilan suositukset ovat kasvaneet kovasti, mikä on hieno asia. Ihmisillä on myös entistä suurempia altaita. 200-litrainen on nykynäkökulmasta jo melko pieni, eikä monia siinä aiemmin pitämiäni lajeja, kuten lehtikaloja, suositella enää laitettavaksi tuon kokoiseen altaaseen. Esimerkiksi ikisuosituille kultakaloille - joista en ole itse ollut koskaan kiinnostunut - suositellaan vähintään 300-litraista akvaariota, mielellään reilusti suurempaa.

Ja yhä edelleen mainoksissa ja televisiosarjoissa näkyy niin sanottuja kultakalamaljoja...

Epäilenpä, että jos harkinnan alla ei olisi jonkinlainen ulkomailla oleskelu jossain vaiheessa, meillä olisi kohta joka nurkassa porisemassa potentiaalinen vesivahinko (insinöörimme järkeilyä: "on käytännössä aivan sama, onko lattialla 200 vai 400 litraa vettä, kun rakenteet joutuu kuitenkin repimään auki").

4 kommenttia:

Dyro kirjoitti...

Minä olen jo pitkään ajatellut riutta-akvaariota, mutta se on aika hintava pläjäys, vaikka tekniikka on yksinkertaistunut vuosien varrella huimasti. Silti olisi mukavaa, jos olohuoneen nurkassa olisi nanoriutta ja siellä koralleja ja ehkä joku rapu tai peräti vuokkokala tai kaksi.

Nanoriuttaa täytyy silti hoitaa jonkin verran joka päivä, joten matkustamisesta ei oikein tulisi mitään, jos ei jotakuta valmentaisi poissaollessa allasta valvomaan.

Kati Parppei kirjoitti...

Riutat ovat kyllä komeita. Niidenhän ei nykyisin tarvitse enää edes olla puolen olohuoneen kokoisia, pienemmänkin saa pelittämään.

Mutta tuo vaivannäön määrä on syy minullakin siihen, että harkitsen pitkään, ennen kuin hankin mitään herkempää viritystä. Parin viikon ajan akvaarion olisi syytä tulla toimeen omillaan (korkeintaan niin, että joku käy kertaalleen tsekkaamassa tilanteen ja ehkä vaihtamassa vähän vettä). Niinpä nuo kiekotkin ovat vähän siinä ja siinä.

Ja tietysti tuo mahdollinen ulkomailla oleskelu arveluttaa jo nykyisenkin altaan kanssa; kukapa akvaarion haluaisi niskoilleen puoleksi vuodeksi tai vuodeksi? Jos löytyisi hyvä ja osaavainen vuokralainen, pienellä vuokranalennuksella voisi saada tietysti aikaan ideaaliratkaisun.

Päivi kirjoitti...

Vai tällainen on akvaarioiden maailma! :O Mä olen aina luullut, että lasiseen vesikippoon heitetään pari rehua, muutama kala ja toivotaan parasta. *häpeää*

Kati Parppei kirjoitti...

Päivi, kyllä sitäkin harrastetaan. Mutta on todennäköistä, että tuolla reseptillä jokin menee mönkään ja harrastus tuottaa ilon sijasta ison pettymyksen.

Minäkin aloitin silloin 1980-luvulla lasipurkilla, mutta moukan tuurilla mentiin, kun mitään ei sattunut ja into vain kasvoi.