Kun ennen tehtiin pitkä matka, se oli myös ajallisesti pitkä. Vaikkapa kahden viikon laivamatkalla elimistö sai sopeutua aikaeroon tolkullisessa tahdissa. Nykyisin tuhansien kilometrien taipaleet taittuvat muutamassa tunnissa, mitä ei kivikautinen kehomme käsitä. Varsinkin lyhytkestoisista reissuista saa maksaa sekä paikan päällä että palattuaan.
On kiintoisaa ajatella, että aikaerorasitus eli jetlag on läpeensä moderni ilmiö. Sitä ei ollut mitään mahdollisuutta kokea ennen toista maailmansotaa, koska matkanteon tahti millä tahansa välineellä oli turvallisen verkkainen. Ensimmäiset yhden pysähdyksen lennot mannerten välillä tehtiin 30-luvulla. Vielä samalla vuosikymmenellä matka esimerkiksi Euroopasta Yhdysvaltojen itärannikolle voitiin jo taittaa yhteen menoon.
Pitkien lentojen lisäksi moni muukin ihmisen rajattomasta puuhakkuudesta juontuva asia tai ilmiö on lopulta huimaavan nuori. Manhattanin kuuluisista pilvenpiirtäjistä vanhimmat ovat niin ikään 30-luvulta. Nyt kuhisevassa kekokeskittymässä elää yli puolitoista miljoonaa ihmistä.
Yhdessä ihmisiässä on ehtinyt tapahtua paljon, samaten jo puolessa siitä, eli osapuilleen allekirjoittaneen elinaikana. Ja miten nopeasti asioista tapaakaan tulla itsestään selvyyksiä joko arjessa tai symboliikan tasolla.
Pagistaanista ei nyt irtoa tämän syvällisempää pohdintaa, koska pää on vielä toisella mantereella. Luulen, että sopeutuminen aikaeroihin korreloi sen kanssa, miten ihminen pärjäisi vuorotyössä. Sehän on hyvin yksilöllistä - ja lyhyestä kokemuksesta tiedän, ettei minusta olisi jälkimmäiseen.
2 kommenttia:
Suomesta Australiaan: kahden päivän krapula. Takaisinpäin, puoli päivää hassua oloa...
Aika hyvin. Minä ättärehdin tuon vaivaisen viiden tunnin kanssa yli viikon.
Lähetä kommentti