lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Viideltä saunaan ja kuudelta aperitiiville

Työ haittaa taas harrastuksia. Neljän päivän konferenssi - sentään täällä kotikulmilla - pitää niin kiireisenä, ettei edes reissukuvia ole ehtinyt sortteerata.

Mainittakoon kuitenkin muuan kuriositeetti pääsiäisturneeltamme.

Sauna. Suomalainen sauna. Keskellä luoteiswalesilaista Snowdonian vuoristoa.

Sellainen ihme löytyi pääsiäispäivänä syrjäisestä Pen-y-Gwryd -hotellista, jonne siirsimme kortteerimme viimeiseksi yöksi nukuttuamme ensin kolme yötä (allekirjoittaneen osalta huonosti) niin sanotussa bunkhousessa eli hostellin tapaisessa joukkomajoituksessa.

Pyynnöstä lämmitettävä sähkösauna oli pikkuinen pöksä pihan perällä pienen lammen rannalla. Se oli varustettu ulkosuihkulla, josta tuli vain jääkylmää vettä. Mutta oikea sauna se oli yhtä kaikki, kiuas suomalaista tekoa ja asianmukaisen ärhäkkä. Jälkimmäinenhän ei maailman saunoissa ole aina niin sanottua.

Muutaman kuukauden saunattomuuden ja kolmen päivän vuoristokönyämisen jälkeen lauteilla istuminen oli ekstaattinen kokemus. Eikä suomalaiselle ollut konstikaan juosta hotellihuoneen suihkuun lumisen pihan yli pyyhe ympärillä.

Ah, pelkkä muistokin löylyistä lämmittää!

Niin, hotelliin emme suinkaan päätyneet sattumalta. Kyseisessä majapaikassa pääsee paitsi saunaan, myös brittiläisen kiipeilyhistorian kovaan ytimeen. Vuonna 1810 kievariksi muutettu maatila on 1800-luvun lopulta saakka majoittanut Snowdoniassa taitojaan hioneita kiipeilijöitä. Se toimi vuoden 1953 Everest-retkikunnan "perusleirinä" sen testatessa varusteitaan ennen suurta koitosta. Myöhemminkin retkikunnan jäsenet pitivät kokoontumisensa juuri Pen-y-Gwrydissa.

Hotellin omaperäistä viehätystä lisää se, että siellä on tietoisesti ja tyylikkäästi vaalittu menneen maailman tunnelmaa. Pubin nurkassa ei pauhaa jalkapalloselostus taulutelevisiosta, eikä viihde-elektroniikkaa löydy hotellihuoneistakaan. Haarukoidessaan ruokasalissa paahtopaistia luukahvaisilla aterimilla voi hyvin kuvitella olevansa 50-luvulla. Illallisen jälkeen kelpaa nautiskella tilkkanen hyvää viskiä takkatulen ääressä ja tutkailla seinille ripustettuja valokuva-aarteita ja kiipeilymuistoja.

Mikä mukavinta, kokonaisvaltaisen elämyksen hinta jää vielä kauas kaupunkien ökyhotelleista. Jopa Pagistaanin pihi retkikunta raaski sijoittaa yhteen luksusyöhön, vaikka sanastossamme luksus tarkoittaa yleensä kahta päällekkäistä retkipatjaa yhden sijaan (teltassa muuten nukkuu paljon paremmin kuin hostelleissa; oma rauha on aina oma rauha, vaikka ulkomaailmasta erottaisi vain kangas).

2 kommenttia:

Tintin Tarinat kirjoitti...

Hei. kiitos ihanasta kertomuksestasi. Jostain syystä ensin kirjoittamani kommentti ei lähtenyt minnekään. Aika uskomatonta varmaankin törmätä Walesissa suomalaiseen saunaan. On kuin tapaisi vanhan tutun. Vain toinen suomalainen voi tietää miltä tuntuu mennä pitkän vaelluksen jälkeen saunaan. Se on uudelleen syntymä. Sielun puhdistus. Sillä ei ole mitään tekemistä pelkän suihkun kanssa. Wales on minulle rakas paikka. Vietin siellä ihania lomia hyvin tärkeän ihmisen kanssa, joka valiettavasti kuoli viime vuonna. Olimme Portmeirionin hotellialueella, jonka rakensi joskus 1920-luvulla arkkitehti nimeltä Clough Williams-Ellis. Se on eräänlainen italialainen kylä, jossa jokainen talo on oma hotellinsa. Paikka on uskomattoman kaunis ja sitä ympäröi toiselta puolelta meri ja toiselta puolelta valtavat Rhododendrometsät ja siellä firmattiin 70-luvulla kulttielokuvan arvoon noussut "The Prisoner"-sarja. Taitaa olla paljon ennen sinun aikaasi. Elokuvassa oli "pääosassa" Eero Aarnion Pallotuoli, joka oli silloin minun Portmeirionissa käydessäni myös The Prisoner - kaupan sisällä - erikoisessa pienennetyssä muodossa.Oikein hyvää kevättä sinulle ja kiitos hauskoista jutuistasi.

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos kiitoksista, Tintti, ja kiintoisista Wales-tarinoista! Meillä jäi tällä reissulla rannikko katsastamatta, mutta toivon mukaan tulee vielä tilaisuus palata tekemään sekin.